Antti Munnukka

Kävin ennen viime vuosituhannen viimeisiä eduskuntavaaleja Ruokolahden Kurjalan kylässä juttumatkalla katsomassa, millainen on keskustalainen tupailta. Syynä oli luomuviljelijä Kimmo Tiilikainen, joka silloin yritti eduskuntaan ensi kertaa keskustalaisena, oikein puolueen jäsenenä. Vielä nuorempana hän oli sinne ollut pyrkimässä sitoutumattomana vihreiden listoilla.

Rauhallinen oli ilta. Kurjalalaiset olivat sitä mieltä, että Kimmo kentän voimin eduskuntaan, että se on hyvä mies.

Kurjalan kylä on Saimaan Äitsaaressa, joka monella tapaa on vireää seutua. Naapurikylässä on se luomuyrittäjä Kimmo Tiilikaisen tilakin, jokavuotisen Äitsaari-kierroksen yksi kohde. Viime vuonna ostin kierroksella Tiilikaiselta kapan perunoita.

Tunnustan, että viime vuosisadalla Tiilikainen lahjoi minua ja kuvaajaa luomuporkkananipulla ja keskikokoisella kukkakaalilla, kun käytiin häntä jututtamassa. Olisi pitänyt kieltäytyä, jotta olisi tämänkin tarinan voinut puhtain omintunnoin kirjoittaa. Saattaa nimittäin näyttää, että sitoutumattomat sympatiani ovat Tiilikaisen puolella. Ilmaisia kukkakaaleja ei ole.

Helpotti kuitenkin, kun nyt sen lahjonnan kerroin.

Kimmo Tiilikainen yllätti eilen monet, kun lähti pikahälytyksellä haastamaan puoluesihteeri Jarmo Korhosta, Isoa K:ta. Tiilikainen on sitä mieltä, ettei Korhosen ääni ole kentän ääni, että kenttä pikemminkin on juuri Korhosen takia hämmennyksen vallassa.

Ei kai Tiilikainen Korhosta Joensuun puoluekokouksessa syrjäytä.

Todellisen puoluekokouksen hän kepulaisten puoluekokouksesta kuitenkin tekee, mielenkiintoisemman kuin demarien puoluekokouksesta tekee nakkipaketillinen puheenjohtajaehdokkaita.

Sekä Tiilikainen että Korhosen muuten omaavat Joensuu-taustan. Korhonen kävi siellä syntymässä, Tiilikainen opiskelemassa. Korhonen lähti Pohjanmaalle opettelemaan uhoamista, Tiilikainen palasi kotitilalle viljelemään luomua.

Suomi on tosimiesten ja villieläinten maa, kuten ajankohtainen vakavamielinen hevilaulu todistaa:

’’Missä miehet ratsastaa
Siellä lampaat ei voi laiduntaa
Missä miehet ratsastaa
Siellä kuulee susien ulvontaa”

Viime vuonna kuoli liikenteessä joku 380 henkeä, alun toista ihmistä päivässä. Kuoleman tavalla tai toisella aiheuttaneet ajoneuvot liikkuivat enimmäkseen julkisilla teillä, jopa kaupungeissa, joissa on päiväkoteja,  sairaaloita ja vanhuksia.

Neljänneksessä kuolonkolareista osapuolena oli rattijuoppo. Muutama ihminen taisi kuolla kun auto pakeni poliisia. Muistaakseni kovin monia autoja ei kuitenkaan ammuttu.

Karhu sen sijaan ammutaan heti, kun se on Vaasassa saatu kyllin sekopäiseksi, kiitos ajokoirien, poliisiketjujen ja paikalle usutetun yleisön.

Uutta on tulossa.

Kymmenen lempeää erauspentua päästettiin perjantai-iltana vapaaksi riistaksi; maajusseille pitää saada koko maan tunteva kumppani.

Näitä sitten loppuvuodesta ammutaan puskasta ja sohitaan sananvapauden säilällä.

Mitäs lähtivät.

Kävin Lappeenrannan rantatorilla. Söin ensin Sannilla vedyn ja ihmettelin menoa; paikalla oli seikkailevia SuomiMiehiä, omituisesti yhteen kirjoitettuina.

Ilmeni, että tarjolla oli mahdollisuus parantaa kuntoaan ja terveyttään joko liikkumalla määräävästi käyttäytyneen naispuolisen esitanssijan käskyjen tahdissa tai makaamalla ja seisomalla paikallaan.

Valitsin jälkimmäisen tavan, vaikka sattumalta tapaamani lähes 50 vuoden takainen armeijakaverini kertoi tapahtumaan olevan tungosta.

Ei ihme että oli, testibussin liepeillä liikkui runsaasti sekä testiin halukkaita SuomiMiehiä että kaikenikäisiä SuomiNaisia. Viimemainittujen hinku SuomiMiehille tarkoitettuun tapahtumaan tuntui oudolta, jos kerran nimen omaan haluttiin ohjata miehiä kohti terveempia elintapoja. Väitän, että SuomiMiehet eivät olisi samalla tavoin tunkeneet SuomiNainen seikkailee -tapahtumaan, ainakaan päiväsaikaan.

No, jonotin sisälle testibussiin. Testit olivat oivallisia. Ensin oltiin viisi minuuttia hiljaa selällään lavitsalla ja jonkinmoinen sykemittari mittasi kunnon kohtalaiseksi.

Sitten seisottiin paljain jaloin vaa´alla, joka osoittautui tietokoneeksi. Se puolestaan tuntui olevan hieman epäkunnossa; kertoi, että kohtuullisista kiloistani aivan liian suuri osa muka koostuisi tyydytetyistä ja tyydyttämättömistä ynnä transrasvoista.

Mineraaleja kuten ilmeisesti maasälpää ja rautaa oli koneen mukaan vain kuudesosa rasvojen painosta. Onneksi erilaisia nesteitä ja proteiineja oli suhteessa enemmän, joten rasvattoman massan osuus tyylikkäästä kokonaisuudesta kipusi mielestäni hyvälle tasolle.

Lopuksi kone rustasi arvioita ja tavoitteita.

Todettiin, että olen riski.

Sisko täytti perjantaina 16.5.2008 vuosia, 85. Lauantaina vasta juhlitaan, kun pääsee suku paremmin paikalle.

Isä-Jussi oli vanhimman tyttärensä syntyessä  reilu kolmikymppinen mies, sodankäynyt. Vapaussodan, sanoisi hän itse, kuten sanoo tytärkin. Mahtoi isä ehkä silloin miettiä, mikä päivä sattuikaan tyttären syntymäpäiväksi.

Valkoinen armeija oli täsmälleen viisi vuotta aikaisemmin marssinut Helsinkiin voitonparaatiin. Isä oli sitä armeijaa, osa Karjalan talonpoikaisarmeijaa, Ilmeen suojeluskunnan miehiä.

Kotialbumista löytyy kuva, jossa Mannerheim marssii Helsingin kadulla kenraaliensa edessä. Kadun laidalla on kunniavartiossa Jussi Munnukka, Ilmeen suojeluskunnan lipun kanssa. Isä-Jussin vieressä seisoo, lierikko päässä hänelläkin, saman suojeluskunnan esimies, Mart-eno, äitini veli.

Kuva lienee vuodelta 1938. Tietoa ei ole, oliko isä jo siinä paraatissa, jota Mannerheim johti 16.5.1918. Saattoi olla. Tietäjiä ei enää ole elossa.

Sisko, se 85-vuotias, kuitenkin tietää, että isä oli ollut siinä sodassa mukana kuukausia. Niin oli äiti kertonut. Isä ja äiti menivät naimisiin sitten syksyllä 1918. Aarno Karimo antoi häälahjaksi upean, monivärikuvin varustetun historiateoksen vuodelta 1898. Siinä vuosisadan suurmiehet kertoivat kuvin ja sanoin Suomesta, silloin vielä Suomen suuriruhtinaskunnasta.

”Jussi Munnukalle hääpäivänä 31.10.1918″, oli Karimo kirjoittanut kansilehdelle. Ei maininnut vaimosta mitään, Jussille antoi lahjan.

Karimo oli se paatoksellinen kirjailija, taiteilija ja suojeluskuntamajuri, joka Kumpujen yöstä -teoksiinsa keksi Suomelle  sekä kunniakkaan historian että vielä kunniakkaamman tulevaisuuden.

Karimo ja Jussi Munnukka kävivät vapaussotaa, joka, kuten nyt tiedämme, ei läheskään kaikin osin ollut niin kunniakas kuin Karimo kirjoissaan kertoo ja maalaa. Siinä uskossa isän arvelen kuitenkin kuolleen, että vapaus sillä sodalla Suomelle varmistettiin. Eikä kai ihan väärässä ollut, jälkiviisaittenkin valtaosa sen tunnustaa.

Mitä tietää suku eli 85-vuotias sisareni tästä Jussi Munnukan vapaussodasta, muuta kuin että tämä oppi tuntemaan Aarno Karimon?

Vain sen, että rautjärveläinen Edvard Astolan joukoissa hän siihen sotaan lähti. Oli ehkä ”valtaamassa” 26.1.1918 Vuoksenniskalla venäläisen Saimaan laivaston varikkoa, josta Astolan joukot saivat sen enempää tappelematta saaliiksi tykkejä, konekivääreitä, keisarillisen huvipurren ja kaksi keisarillista loistoautoa.

Lisäksi sisko ( ja toinenkin, nuorempi) muistaa, miten Aarno Karimon hieman herraskainen vaimo teki vielä 1930-luvulla Munnukan pihakeittiössä kanakastiketta, joka oli niin hyvää, ettei ilmeeläisessä Häyhän kylässä koskaan ollut niin hyvää kastiketta saatu.

Takamus on hellä, siis kipeähkö.

Kävin sadankymmenen muun Suomen kansalaisen kanssa polkupyörällä Viipurissa, vanhassa suomalais-ruotsalais-venäläisessä kaupungissa.  Mennessä mentiin alamäkeä ja satoi, tullessa tultiin ylämäkeä ja paistoi.

Rekoista ei ollut kumminkaan päin riesaa. Menomatkalla jonotti pääsyä Suomeen taxfree-matkalle iso joukko katumaastureita. Oli vapaata, Voiton päivä. Lappeenrannassa yrityselämä lienee viettänyt taloudellisen voiton päivää.

Punaisenlähteen torilla Lenin-setä katseli tuloamme, toisella laidalla Putin kannusti julisteessa viettämään Voiton päivää, toukokuun yhdeksättä, jona Saksa keväällä 1945 antautui.

Pyörät saivat viettää yönsä kukkakaupassa, niiden ajajat hotelli Druzhbassa (Ystävyys), jonka yllä ja sisällä yhä leijui neuvostoajan henki ja tuoksu.

Druzhban pihalta oli kevätyön lähestyessä hyvä katsoa komeaa Voiton päivän ilotulitusta. Televisio näytti pitkin iltaa kuvaa  uljaasta sotilasparaatista, jonka uljaimman osan muodostivat uudet mannertenväliset ohjukset. Voiton päivä on Venäjällä voimissaan.

Onneksi rautjärveläinen pyöräilijä tarjosi puolimakeaa shampanjaa ja sanoi He!

Mikä hieno sana Viipurissa käytettäväksi, sekä huutomerkillä että ilman. Sen käyttäminen vaatii tyylitajua sekä sanojalta että vastaanottajalta.

Me karjalaiset, eritoten rautjärveläiset uskoakseni osaamme, meidänhän tuo sana on. Kun vaikkapa ujo poika antaa tytölle ruusun ja sanoo He!, hän ei vain halua neutraalisti sanoa Ole hyvä, vaan samalla kertoo tyttöä rakastavansa ja haluavansa lopun elämänsä viettää tämän kanssa.

Paluu Lappeenrantaan, hellin takamuksin, tuntui voitolta.

Monet ihmiset maailmalla ihmettelivät keskiviikkona muodonmuutosta, jossa Venäjän presidentistä Vladimir Putinista tuli Venäjän pääministeri Vladimir Putin.

Kuin olisi komeasta hyvin muotoillusta munasta kuoriutunut ruma ankanpoikanen. Näytti siltä, kuin Vladimir Vladimirovitsh olisi vähintäänkin noussut täysin väärällä jalalla vuoteestaan tänä tärkeänä päivänä. Taikauskoisella Venäjällä semmoinenkin asia on saattanut jäädä painamaan mieltä.

Vai oliko rakastettu vaimo Ljudmila kenties jättänyt aamiaisblinit vaaleiksi, vaikka hyvin tiesi, että Putin nimenomaan pitää ihan rapsakoiksi paistetuista?

Vai oliko Putiniin, 55,  viidenkymnpin villityksen sijaan iskenytkin viidenkympin alakulo, tietoisuus siitä, että elämä ei sittenkään ole tarjonnut sitä, mitä tämä vahvasti tunteva ihminen oikeasti olisi halunnut. Että kaikki saavutukset yhtäkkiä tuntuivatkin turhuuksien turhuuksilta.

Tähän ikään olen ollut rajan takaa, enemmän tai vähemmän kiinnostuneena seuraamassa useata Venäjällä tapahtunutta vallansiirtoa. Kuuntelin esimerkiksi radiosta kun pääministeri Urho Kekkonen 1953 totesi, että ”Suomen kansa ja Suomen hallitus tekevät kunniaa generalissimus Stalinin paarien ääressä.”

Venäjälläkin kansa itki ääneen isä aurinkoisen kuolemaa, mutta taustalla käytiin jo armotonta vallanperimyskamppailua. Nikita Hrushtshev se lopulta voitti, saunoi kuitenkin liiaksi Kekkosen kanssa (hyvä ettei Karjalaa palauttanut), istutti maissia napapiirille ja hakkasi kengällä YK:n puhujapönttöä. Sitten seurasikin iät ja ajat Brezhneviä, Andropovia, Tshernenkoa, kunnes päästiin glasnostiin, perestroikaan ja Gorbatshoviin.

Gorbatshov ajoi kommunismin turmioon päättämällä, ettei venäläinen tarvitse vodkaa. Alkoi kiivas valtataistelu, jonka päätteeksi humalaisen Janajevin jengi vempautti toilauksillaan valtaan Boris Jeltsinin, joka silloin vielä ketteränä kiipesi panssarivaunun katolle.

Jeltsin tanssi ripaskaa ja rockia, joi vodkaa, sai sydänkohtauksia  ja ampui tutuilla panssarivaunuilla Moskovan Valkoista taloa, jonne nyt perustaa valtansa kotia pääministeri Vladimir Putin. Putinin nosti valtaan Jeltsin.

Dmitri Medvedevin nosti valtaan Putin. Myös Medvedev oli virkaanastujaispäivänä kovin vakava.

Hrushtshev ja Gorbatshov syrjäytettiin, kun erehtyivät lähtemään lomalle. Luulen, etteivät Putin ja Medvedev harrasta lomailua.