Jostain syystä monet ihmiset yhdistävät minun syvimmän olemukseni hevosiin, halusin sitä tai en. Siksipä kai tuossakin yllä tuijottavan puhumattoman pään vierellä on koko joukko hevosen kavioita.
Tämän blogin ideana ei kuitenkaan ole erityisesti hevosten sielunelämään paneutuminen, niin mielenkiintoisia kuin nämäkin laumaeläimet monella tapaa ovat. Puhumattakaan siitä, että hevosten ravi puhtaimmillaan ja parhaimmillaan on sekä silmälle, korvalle että sielulle iso esteettinen nautinto.
Että mikä se sitten on, se kirjoittamisen idea?
En osaa sanoa. Suuresti ihailemani Bisquit kerran muistaakseni paljasti, ettei koskaan tiedä, mistä alkaa kirjoittaa, kun alkaa kirjoittaa. Vasta istuminen kirjoitusvälineen äärelle kampeaa häneltä julki sanat, erittäin usein myös ajatuksen.
Joten, harjoiteltuani sanomalehdentekoa lähes 45 vuotta ja eläkkeelläoloa kohta kaksi, aion silloin tällöin minäkin vääntäytyä sohvalta ylös, istahtaa alas ja katsoa, syntyykö mitään.
