Jos on kasvisyöjä, saksalaisen brunssin voi unohtaa. Sen enempää asiaa pohtimatta kaahasimme Ericin ja Beccan kanssa sunnuntai-aamun brunssille Lincoln Parkin saksalaisravintolaan. Vasta ruokalistaa tutkiessani tajusin, että saksalaisethan eivät syö muuta kuin makkaraa! Epätoivoisena pyysin tarjoilijaa tekemään minulle kasviruoka-annoksen ranskalaisilla. Annokset ainoa valopilkku oli kotikutoinen sinappi! Ravintolan pysähtynyt tunnelma, harmonikkaa soittava valkohapsinen papparainen ja pöydällä lojunut mainos ”Compact Disc only 20 USD” tekivät kokemuksesta kuitenkin ikimuistoisen. Seriously – kuka kutsuu CD-levyä compact disciksi..(!?)
Hulvattoman brunssin jälkeen hyppäsimme takaisin Ericin autoon, käänsimme musiikin täysille ja avasimme kattoikkunat. Sitä onnen määrää, kun sai pitkästä aikaa taas istua auton kyydissä, fiilistellä musaa ja aurinkoista keliä – ah ja ih! Ja koska sunnuntaisin ei kuulu tehdä mitään järjellistä – huristelimme juhlimaan Poczkia, puolalaista juhlapäivää Jessien vanhempien kotiin, yhteen Chicagon lähiöistä.
Jessie on parhaillaan vaihdossa Tsekkoslovakiassa. Vanhemmat ikävöivät jälkikasvuaan niin paljon, että kutsuivat Jessien kaverit luokseen viettämään Poczki-päivää (jonka sanoma jäi tällä erää pimentoon). Me VIP:t saimme nauttia suussasulavasta ruuasta, jota todellakin osasin arvostaa saksalaisbrunssi-fiaskon jälkeen ja ihanan lämpimästä kotitunnelmasta sekä lapsista! Kampuksella asuessa ei tule hengattua oikeissa kodeissa melkein koskaan, eikä lapsia tapaa missään koskaan. Siksi vastaankin aina kyllä, jos saan kutsun jonkun kotiin. Tutustuin kahteen muksuun – Kaitliniin ja Jordaniin, joiden kanssa väritimme Herra Perunapäätä ja leikimme viivapeliä.
Priceless times.
Poczki-pullat!
Tags: auto, Lincoln park, Poczki
