
Suosittelen Hancock towerin Signature room -ravintolaa kaikille Chicagoon matkustaville.

Superbowl-ilta Hamming Hall:ssa koulun tiloissa oli ennen kaikkea ilmaisen ruuan (ja mainosten) juhlaa.

Kuvasta ei välttämättä välity laatikon koko, mutta valehtelemattomat mittasuhteet olivat metri kertaa metri luokkaa.
En tiedä superbowlista hölkäsen pöläystä, mutta osasin silti valita oikean joukkueen – Giants nimittäin voitti!
Seurasin amerikkalaista jalkapalloa kaverini Brianin asunnolla. Iltaan kuuluivat kaikki perinteiset superbowl-ainekset: pitsan ja siipien tilaaminen, niiden loputon odottaminen – kaikki pitsapaikat kun ovat superbowlin aikaan superkiireisiä – ja hyvä seura. Illan paras anti oli Madonnan spektaakkelimainen esiintyminen puolivälierällä (?). Show oli niin överi, että me kaikki kymmenen ihmistä seurasimme hiiren hiljaa viisikymppisen tädin lavasekoilua. Huvittavaa oli myös huomata, kuinka Madonnan kööriin tällä kertaa kuulunut M.I.A-artisti ehti nimittäin osoittaa keskisormeaan yleisölle juuri sopivasti ennen kuin kamera siirtyi pois artistin edestä.
Brianin kämpän lisäksi piipahdimme nopeasti koulun salissa, jossa järjestettiin myös superbowl-ilta. Suurin osa opiskelijoista kuitenkin lähti sieltä saatuaan vatsansa täyteen ilmaista pitsaa. Ja jos vielä ei tullut selväksi – pitsa, siivet ja roskaruoka ovat yhtä kuin onnistunut superbowl-ilta.
Viikonloppu kului muutenkin ruokajuhlien merkeissä. Perjantaina vietimme kaverini Beccan luona juusto-iltaa Rebeccan uuden työn kunniaksi ja lauantaina lounastimme kavereiden kanssa John Hancock -pilvenpiirtäjän 95:ssä kerroksessa ”Signature” huoneessa. Hancock tower on saanut nimensä amerikkalaiselta poliitikolta, John Hancockilta, joka allekirjoitti Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksen aikoinaan. Tästä toimenpiteestä on saanut nimensä myös ”Signature room” -ravintola, jonka buffetti oli todellakin vaivan, odotuksen ja rahan väärti.
Tags: Hancock tower, superbowl