Tein viime viikolla jutun Imatran seutukunnan alueen rippikouluista. Täällä kirkostaeroamisbuumit eivät näy rippikoululaisten määrissä. Kuulemma myös monen kirkkoon kuulumattoman vanhemman lapsetkin käyvät riparin ja riparia pidetään osana nuorisokulttuuria. Vaihtoehtona sille on tietysti protuleiri, josta oli myös hyviä kokemuksia.
Uutispäällikön toiveesta kirjoitin juttuun myös kommentin omista riparimuistoista… Laitan sen nyt tännekin, jos vaikka joku rippistuttava sattuu näkemään, terkkuja kaikille!
Riparimuistelot
KÄVIN suunnistusrippikoulun. Lähdettiin bussilla Teuvalta Tornioon ja sieltä jonnekin. Matkalla piti lukea Johanneksen evankeliumia. Isoset varoittivat, että leiriä johtavalle everstiluutnantti Hakalalle ei sitten riitä, että kaikki menee hyvin, vaan kaiken pitää aina mennä, kuten hän haluaa.
Itkien sinne lähdettiin, itkien sieltä myös tultiin pois. Äitiä oli ikävä koko ajan.
Muistan aina, kuinka ihanaa oli leirin jälkeen nähdä perhe, vaikka eihän sitä tietenkään näyttää voinut.
Yhteyttä rippiskavereihin ei ole kauheasti tullut pidettyä, paitsi Facebook-kaveruuden muodossa. Yksi isonen hiihtää joskus telkkarissa.
Olihan se ihan kiva leiri. Niin kiva kuin siinä iässä mikään pystyi olemaan. Mutta kyllä ripari osa ”nuorisokulttuuria” on. Vaikkei uskonnollisesta osasta paljon mieleen ole jäänyt. Tuskin olen ainoa.
Uskon, että harrasterippikoulu oli kivempi kuin tavallinen. Rippijuhlia en olisi halunnut, koska mielestäni siinä ei ollut mitään juhlittavaa.
ANNIINA MEURONEN
anniina.meuronen@uutisvuoksi.fi
