VIELÄ suvaitsevaisuudesta…

Tässä nyt vuoden ensimmäinen kolumni tännekin:

 

Suvaitsevaisuus on muoti-ilmiö

SUVAITSEVAISUUTTA lisää. Tuota on saatu kuunnella ihan kyllästymiseen saakka. Pitäisikö kenenkään muun mielestä pitää pieni hengähdystauko suvaitsevaisuuden toitottamisessa ja suvaitsemattomuuden kaivelussa ja suvaitsemattomuudesta syyttelyssä?
Suvaitsevaisuutta peräänkuulutetaan kaikkialla. Useimmiten tuo sana kulkee käsi kädessä kaiken homoihin tai ulkomaalaisiin viittaavan kanssa. Entäpä jos antaisi vaihteeksi heidän olla, ja puhuisi kaikenlaisista vähemmistöistä kuten enemmistöistäkin. Eikö siihen juuri tähdätä, että kaikki olisivat samassa veneessä? Miksei voisi jo kokeilla kuinka lähellä muutosta ollaan? Edes kokeilla! Entäpä, jos missään ei olisi erikseen sanottu, että presidenttiehdokas Pekka Haaviston puoliso on mies? Koska eihän missään sanottu erikseen sitäkään, että Sauli Niinistön puoliso on nainen.

Wikipedian määritelmän mukaan suvaitsevaisuus merkitsee, että ihminen saa vapaasti pitää kiinni vakaumuksestaan ja hyväksyy myös sen, että toiset pitävät kiinni omastaan. Joskus suvaitsevaisuus rajoittuu tuohon ensimmäiseen eli että pidetään kiinni omasta vakaumuksesta. Koko suvaitsevaisuus alkaa olla toisinaan jo ihan vitsi. Esimerkiksi: olen toistuvasti törmännyt heteroihin, joille homouden ja sen hyväksymisen tärkeyden vaaliminen tuntuu olevan uskonto, vaikkei olisi mitään syrjimistapausta tai kohua edes päällä. He ovat hyviä kohdistamaan valistushyökkäyksensä niille, jotka takuulla ovat eri mieltä ja joille heillä on pakonomainen tarve esittää olevansa parempia ihmisiä, koska ovat niin erilaisia eli suvaitsevaisia, sillä heidän mielestään nuo ovat synonyymejä. Vastikään eräs naimisissa oleva heteronainen sanoi, että äänestää presidentinvaaleissa Pekka Haavistoa siksi, että tämä on homo. Kyseinen äänioikeutettu kuulemma nauttisi kun Suomessa olisi homo presidentti ja se ärsyttäisi hänen miestään.

Välillä tuntuu, että suvaitsemattomimpia ovat ne, jotka korostavat suvaitsevaisuutta. Ikään kuin suvaitsevaisella olisi lupa olla suvaitsematta. Äskeinen oli ehkä huono esimerkki, sillä tämä nainen kyllä nauroi kertoessaan asiaa, eikä ollut näitä homojen oikeuksilla kiihkoilevia maailmanparantajia, vaan vähän pilke silmäkulmassa pohti, että ukkoa sitten ärsyttää. Mutta silti voi kysyä: onko suvaitsevaisuutta toitottaa niille, joilla on hankaluuksia homouteen suhtautumisessa, että minäpä kuule hyväksyn homot ja sinunkin pitäisi? Suvaitsevaisena itseään pitävä on olevinaan aina yläpuolella. Homous oli joskus rikos, mutta ei ole enää, joten take it easy. Jos joku kirjoituksestani loukkaantuu, niin ota yhteyttä allaolevaan sähköpostiosoitteeseeni: voit kertoa vaikka kaiken. Vaihdetaan mielipiteitä. Olen hetero ja hyväksyn homot, mutta en yleensä erikseen sitä mainosta (paitsi nyt) kun suvaitsevaisuudesta puhutaan, enkä ymmärrä suvaitsevaisuudella meuhkaamista.

Kun perussuomalaiset niittivät mainetta ja kunniaa viime eduskuntavaaleissa osa kansasta riemuitsi vuolaasti, osa vastusti jyrkästi. Persut ja heitä äänestäneet lytättiin joidenkin toimesta rasisteiksi ja suvaitsemattomiksi. Tässä törmätään samaan: itseään suvaitsevaisina pitävät eivät suvaitse perussuomalaisia, joten mitä suvaitsevaisia he silloin ovat? Tämä nykymaailma on niin tätä!

Erilaisuus ja suvaitsevaisuus ovat muoti-ilmiö, jolla saa huomiota. Onneksi muoti muuttuu, mutta tässä asiassa mielestäni aika on pysähtynyt. Pitäisi olla jo siinä, että homoudesta ei tarvitsisi erikseen mainita. Että se vaan olisi, kuten heterous.

ANNIINA MEURONEN
anniina.meuronen@uutisvuoksi.fi

Yksi vastaus artikkeliin “VIELÄ suvaitsevaisuudesta…”

  1. pirkko kuljuntausta kirjoitti:

    hei!
    olen myös itse täynnä tuota suvaitsevaisuutta. meillä työssä olen monet kerrat törmännyt kahvipöytäkeskustelussa tuohon. huomaan että jotkut pitävät uskossa olevia suvaitsemattomina ja sen saa sanoa ääneen. eli eivät näin itse suvaitse heitä. koska siihen usein tulee muutakin kommenttia.
    itse ajattelen että homoja ja lesboja on aina ollut ja tulee olemaan. se miksi näin on, jää epäselväksi. mutta itse ajattelen myäs että jotain omituista siinä on. kerran oli jossai lehdessä hyvä kirjoitus siitä, että jos 2 samaa sukupouolta olevqa olisi tarkoitettu yhteen, niin miten olisi käynyt esim monille eläimille. ja onko kukaan nähnyt taai kuullut homo-eläimistä?
    juuri tuo halosen lanseeraama suvaitsevaisuus on alkanut todella ottaa päähän ja tuo kaapista tulo. joka ohjelmassa on oltava joku homopari . ihmettelen muutamia ihmisiä jotka ennen naureskelivat
    näille ja nyt onkin ol´taava niin etttä mikä siinä.
    minustakin voivat olla mutta esim tuota ei tarvi korostaa eli tuntuu kuin heterot olisivat ne väärässä olevat. ja avioliittoa ei koskaan tarvitse laajentaa koskemaan näit.
    mutta suvaitsevaisuus on mielestöni sitä että millekään ei tehdä mitään pahaa, ei poikkeavallle eikä muulle. pidetään arvossa mutta kaikkia tekoja ei tarvitse hyväksyä. toivo vaan että saamme jo nyt oikean presidentin, joka lopettaa tuon hössötyksen suvaitsevaisuudesta ja ajattlee että ihmiset ovat sen verran fiksuja että antavat vaan toisen elää. ja käyttäydymme jokaine toistamme kohtaan kuten tahtoisimme itseämme kohtaan käyttäydyttävän.
    nykyään saadaan mieletäni esim uskovia ja yleensä kirkkoon liittyvää lyödä vaikka kuinka mutta muuta on kyllä sulatettava.
    monissa uskossa olevissa ihmisissä on enemmän erilaisuutta hyväksyviä kuin arvaakaan , miköö ei ole sama asia kuin hyväksyä kaikki teot. siinä on se pointti tähän. tätä ei vain monikaan ymmärrä.

    mutta kirjoituksesi oli asiaa.

    t.pirkko