Laineiden arkinen aallokko

Aina sitä jaksaa mäkättää, jäkättää ja marista jostain. Kasvatuksen ja elämän eväiden vuoksi sitä vaan on pakko tai miten sen nyt ottaa…

Ruokapöydässä ei tarvii enää huomauttaa mässyttämisestä tai ruoka suussa puhumisesta, sillä ryhmäkuri toimii siltä osin ihan kiitettävästi. Ruokailuun liittyvissä jäkätyksissä nousee framille lusikalla syöminen ja se kuinka istutaan. Makaronilaatikkoa ei syödä lusikalla, (paitsi heti kun valvova silmä välttää). Ruokapöydässä istutaan, ei olla polvillaan tai maata pöydällä. Ruokapuheetkin ovat toisinaan sitä sorttia, mihin joutuu puuttumaan, on parempi, että avataan suu vain kun sinne laitetaan ruokaa.

Eniten jäkätyksiä saa aikaan tavaroiden sijainti tai niiden unohtaminen. Reppu keskellä lattiaa! Maitopurkki pöydällä, kun ketään ei ole kotona! Vaatteita siel sun tääl, paikoissa, jonne ne eivät kuulu! Koulukirja lattialla, silloin kun koulu on jo alkanut!

Vaatteet on miun aatteet. Pesupuuhissa saan jäkätyskohtauksen, kun vaatteet ovat nurinpäin tai mikä kaikkein pahinta, pitkät ja lyhyet kalsarit ja sukat, kaikki yhtaikaa riisuttu ja nurinpäin mytyssä, argh! Vaikka puhuisin asiasta kultaisilla kirjaimilla, tilanne vaan toistuu.

Huoneiden siivous! Joka päivä sanon, erilaisilla variaatioilla, että haluaisin nähdä eritoten poikain huoneen kuosissa. Aina se vaan on yhtä kaoottisessa tilassa. Siivoisin sen itse ja tulisi todella siistiä, mutta se ei vaan käy. Niinpä, minun on vain suljettava ovi. Kyllä sitä siivotaan, välillä, mutta se on nopeammin kamalassa kunnossa uudestaan, kuin mitä se siivous kestää. Siivoamiseen kun voi mennä hyvinkin pari viikkoa, mutta sotkemiseen viitisen minuuttia!Helpommalla voisi selvitä, kun olisi hiljaa ja tekisi itse tai olisi tekemättä ja välittämättä. Siihen tarvittaisiin kyllä lobotomia!

Pakkasherra nurkissa jo paukuttaa… Hei, ihan niin kuin ennen vanhaan, on oikea talvi. Ah, niin kaunista. Valkoista lunta koko kaupunki täynnä ja maisema on kuin jostain 1940-luvun postikortista! Kerrassaan upeeta ja kaikki jossain muualla, missä ei juuri ole lunta, ovat meille ihan kateellisia.
Ei ole pelkoa ilmaston lämpenemisestä, hurraa, tai siis minä en ainakaan pelkää.

Haaveilen… villapohjallisista! Kun menen kevyttä ravia töihin ja varpaita palelee, mietin, mistä saisi villapohjalliset, paljonko ne maksaa ja mahtuisiko ne minun kenkiini. Varpaat meinaan voisi tykätä. Silti kivasti narskuu.
Kun työmatkalla hyytävä viima ja pakkanen puri naamaani, haaveilin pääsystä työpaikan lämpimään, siis jos ylipäätään selviän sinne asti jäätymättä. Oli huikea tunne, kun pääsi sisälle lämpimään ja huomasi edelleen olevansa elossa.

Haaveilen siitä, miten olisi kivaa olla vielä se pieni lapsi, jota ei pakkanen haitannut. Voisi nauttia lumesta, laskea mäkeä. Nyt jos laskisi mäkeä, loukkaantumisprosentti olisi aika korkea.

Olen onnellinen siitä, että voin tulla omaan kotiin, lämpimään, lämmittää saunan ja nauttia siitä, kun ulkona on kylmä ja minulla niin lämmin!

Kyllä sitä voikin odottaa jo arkea! Niin, että kun aamulla herää, on edes aavistus siitä mikä päivä on. Nyt on niin päivät hakusessa, että ei tiedä, onko arki vai pyhä, aattopäivä vai arkipyhä?
Onneksi sentään koulut alkoivat. Helpotti kummasti, ainakin äitiä. Ei tosin paljoa, sillä loman aikana lapsilla repsahti ajankäyttö ihan retuperälle. Miten saada lapset ajoissa nukkumaan ja miten saada ne ajoissa aamulla ylös? En aio valaista yksityiskohtia, mutta melkoista mekkalaa se aiheuttaa.

Kuusonen vietiin ulos tai heitettiin, sanan varsinaisessa merkityksessä. Miten onkin ihanaa kun on aito kuusi, sen tuoksu ja sen koristelu ja onhan se niin kaunis, mutta sen poistaminen. Aina sama juttu. Tänä vuonna sattui taas erityisen kariseva yksilö. Näppärästi sivuleikkurilla napsin oksia pois, että mahtuisi paremmin parvekkeelle. Sitten hengittämättä hiljaa ja olin kuin Seppo Räty. Tosin ei lentänyt pitkälle. Juuri ja juuri sen viivan yli, ettei jäänyt alakerran pensasaitaan. Ne neulasethan olivat jääneet tuvan lattialle tai matolle. Matolta ne on nypittävä yksitellen, koska mikä lie sivuliike ujutti ne neulaset mattoon kiinni, kuin nuppineulat. Riittää puhdetta juhannukseen saakka.

Kinkku ei maita. On se kumma kuinka sitä koko syksy ootetaan vesi kielellä kiehuen ja nyt ei kelpaa kellee? Metukkaa kuulemma tekisi mieli… En osta ennen kun kinkku on syöty. Onneksi ei oo paljoa, tänään loppuu.
Arki on muuten parasta juhlaa!

Taas on se aika vuodesta, ku tarttis lupailla jotain ihan käsittämättömän hyvää ja hienoa, mitä olis taas tehtävä. Mie lupaan olla tekemättä lupauksia. Toisin ku väitetään, että lupaukset tehdään rikottaviksi, niin mie en voi sellasta allekirjoittaa. Lupaus on lupaus ja kun luvataan, niin seisotaan sen takana, vaikka mikä olisi!
Joo, ymmärrän toki, vaikka ei uskois, että leikkiähän se vaan on, se uudenvuoden lupausten tekeminen. Silti en haluu luvata kymmentä kaunista, ku se vois asettaa paineita. Niin, ja jos tarttis jotain luvata, niin mitä se vois olla?

Tupakointia ei voi lopettaa, ku ei polta. Viinan juontiakaan ei voi lopettaa, kun se on jo niin minimissä, että se on melkei sama, ku ei ottais ollenkaa. Laihduttaa tietysti vois kilon tai kaks, mut onko sellasessa ees haastetta? Itsestään vois huolehtii paremmin, käydä ulkona ja liikkua enemmän. Vaan ku siinä on sitten se, että jos menee moista lupaamaan, niin sit siitä tulee sellainen pakkopulla, ettei kiinnosta senkään vertaa.

Yksi sellainen asia on, minkä vois luvata tai jos ei luvata, niin ainakin yrittää. Toisten huomioon ottaminen, se, että on kiltti toiselle, eikä menetä malttiaan niin nopeasti. Kaunista, mutta vaikeata. Kun lapset alkaa kinastella ja tapella, ole siinä sitten kiltti, ystävällinen ja lempeä äiti, joka ei malttiaan menetä!

No, joka tapauksessa, Onnellista Uutta Vuotta, lupauksilla tai ilman!

Tapanina on käytävä ajelulla. Niinpä mekin lähdimme. Olikin varsin mukava talvinen sää ajeluun.
Autohallille meno oli jo eräänlainen suoritus, kun kahlasimme polvia myöten hangessa. Neiti 14v tuumasikin, että mitä jos joku olisi menossa töihin, jakkupuku päällä…

Autoa ei tarvinnut onneksi putsata, mutta sekin oli suoritus, että sen sai hallista. Oli otettava vauhtia, että pääsi luiskaa ylös ja sen lumivallin läpi. Tumps! Maan päällä. Seuraavaksi piti päästä tielle. Ei helppo juttu, sillä niin iso valli lunta oli tien reunassa, ettei siitä olisi päässyt läpi vaikka olisi ollut millanen vauhti alla. Oli käännettävä auto ja kierrettävä toisen pihan kautta.

Tielle päästyämme, olikin helppoa, vaikka lumi pöllysi, mutta aioin nauttia siitä, kun se liikkuminen oli sentään ihan jouhevaa. Tiedossa koko porukalla oli, mitä on edessä. Kaupungin läpi ajo oli kuin leikin tekoa, verrattuna siihen, kun meitä odotti viimeinen, auraamaton metsätaival.

Otin ratista lujan otteen, asettelin kielen keskelle suuta ja sitten mentiin. Kukaan ei viisastellut takapenkiltä, vaan autossa vallitsi rikkumaton hiljaisuus. Keskityin pitämään vauhdin niin reippaana, että auto pysyi keskellä tietä. Tie piti arvailla aurauskeppien mukaan. Oli se kyntämistä, mutta perille päästiin. Välillä kyllä kerkesin kuvitella, kuinka löydämme itsemme pellolta ja kävelemme loppumatkan tuulessa ja tuiskussa.

Paluumatkan tein sitten yksin ja se olikin sitten jo hankirallia, kun sitä sai pannan lumen kunnolla pöllyämään.

Minä pidän joulusta, olen aina pitänyt. Lapsetkin tykkää, onneksi. On sitten mukavampaa hössöttää, paitsi ettei tartte hössöttää. Saa ihan kaikessa rauhassa laittaa, mitä laittaa ja miten vaan.

Lahjoja hommataan, tietysti. Kukaan ei usko joulupukkiin, mutta silti sille laaditaan listoja. Usein kuvien ja hintojen kanssa, jopa paikka on merkitty. Erittäin helppoa joulupukin apulaiselle. Menee vaan listan ohjeiden mukaan oikeaan kauppaan tarpeellisen rahamäärän kanssa. Helppoa se ei kuitenkaan ole ollut – sillä vaikka on ruikutettu lamasta, niin kaupassa se ei näy. Tai sitten niin, että kauppiailla ei ole ollut varaa tilata tavaraa. Siis useampi tavara, jota toivorikkaana menin vain noutamaan, olikin loppuun myyty! Onneksi listat ovat pitkiä.

Siivouksia on suoritettu. Tehtiin niin neiti 14v kanssa, että passitettiin pojat ulos uhkauksella, että jollei poistu, niin joutuu siivoamaan. Vain herra 12v lähti. Herra pian 10v jäi siivoamaan poikain huonetta, koska ei uskaltanut jättää sitä valvomatta. Jos me naiset olisimme sen vaikka siivonneet, niin olisi tullut niin siistiä, että olisi voinut olla jotain iäksi kateissa.

Autokin kävi suihkussa. Pitäähän sitä nyt limusiini saada joulukuntoon, sillä onhan se samaa perhettä. Käväsin sen suihkuttamassa ja sitten vein autohalliin kuivumaan. Sillä aikaa sain suoritettua jouluostokset ja hankittua joulukuusen!

Ruokaa, juu, sitä on tiedossa! Kinkku on tilattu, kaikesta kohusta huolimatta. Haluamme uskoa, että se meidän possu on elänyt hyvän ja antoisan elämän. Ainakin meille antaa paljon. Piparit ja tortut on leivottu ja en osallistunut muulla tavoin kuin ostamalla taikinat ja poistumalla paikalta. Perinteisiä jouluruokia meillä ei ole, koska en viitsi niillä lapsia kiusata. Meillä syödään lihapullia ja lohta, joilla kyllä nälkä lähtee.

Joululauluja on kuunneltu pitkän aikaa, herra pian 10v toimesta. Hän se pitää huolen, että kulkuset helisee ja joulupuu on rakennettu. Minä kuuntelisin Chris Rean Driving Home For Christmas…tralaa-laaa. Tosin meillä ei kaikki kuuntelisi kaiken aikaa joululauluja. Onneksi kuitenkin niin vähän aikaa vuodesta.

Leipomista ja kinkun tilaamista huomioon ottamatta kaikki muu tehtiin tänään, pyhäpäivän ratoksi. Ihanaa, kun tulee joulu! Nyt voidaan keskittyä sitä odottamaan!

Iloista Joulun Aikaa Kaikille!

Kuolon korinaa kuulin eilen, kun meidän pitkään ja ansiokkaasti palvellut pesukone otti ja kuoli melkein käsiin.

Jo kauan aikaa se oli antanut merkkejä siitä, että loppu lähenee, mutta kyllä se lähtö silti suretti. Viimeistä pyykkiään yritti pestä ja pidin kylpyhuoneen ovea auki, että kuulen missä mennään. Pahalta kuulosti se kamala korina. Yritti kuitenkin pestä pyykkiä, kunnes uupui kesken ohjelman. Parhaan taitoni mukaan yritin elvyttää, mutta peli oli jo menetetty.

Siinä vaiheessa, kun tyhjensin sitä, sen arvokkuus tuli erittäin hyvin esille. Ei olisi minusta enää nyrkkipyykin hoitajaksi. Ei nykyajan kylppäreissä voi pyykkiä pestä, kun ei ole mitään altaita. Yksi ämpäri, sekin lattian pesuun ja löylykiulu, unohtamatta aneemista lavuaaria. Siinä sitten, juuri ennen nukkumaan käymistä, lutrasin niitten pyykkien kanssa. Ei ollut hyvä mieli!

Jos en niin välittäkään kaikista ”arkea helpottavista” hilavitkuttimista, niin pesukone on se, mistä tykkään ihan älyttömästi! Vähällä oli, etten itkenyt.

Aamulla lähdin, isäni suosiollisella avustuksella, pesukonekauppaan! Ei mitenkään ”pappa betalar”-tyyliin, vaan että saadaan minun maksama hinta kohilleen. Pidän nopeasta toiminnasta eli kaikki odottaminen ja jahkaaminen on aivan kamalaa. Olin asennoitunut jokseenkin pariin päivään, vaan kuinkas kävi???

Menimme kauppaan n. 9.45 ja klo 11.00 pesukone pyöritti meillä kotona jo ensimmäistä pyykkikasaa! Kerrassaan loistavaa!

Tosin lapset pelkäävät nyt, etteivät saa joululahjoja, koska kaikki rahat upposivat pesukoneeseen.

Meillä majailee Toi. Joka päivä ja vähän väliä saan kuulla, mitä Toi on taas tehnyt. Siis, kerta kaikkiaan ärsyttävä tyyppi ja aina tekee yleensä jotain sellaista, mitä ei saa tehdä.

Kun pallo lentää tiskipöydälle kamalan helinän aiheuttamana, niin kukas muu se on kuin Toi. Kun menen riidan keskelle tuomaroimaan, niin saan kuulla, että Toi alotti. Jos huone on sekaisin, niin Toi on sen sotkenut. Kun astiat on tiskaamatta, niin kenen vika – Toi on jättänyt tiskaamatta.

Toi on äärimmäisen laiska ja saamaton, jos tarvii tehdä kotihommia. Toimelias Toi kyllä on – jättämään sukat ja vaatteet lattialle, maitopurkin pöydälle. Varsin sanaisa Toi myöskin on, eritoten kunnostautunut kiroilun saralla.

Minä en tykkää koko tyypistä! Jos vaan suinkin yllättäisin hänet itse teosta, nakkaisin oitis niskapersusotteella pellolle. Vaan kun osaa olla niin ovela, ettei näyttäydy minulle – kummallista?

Heräsin aamulla, kun luuri huusi! Äkkiä ylös, luuri käteen ja epätoivoista sohimista ennen kuin unen sekaisena löytää sen oikean napin! Se onkin tuuria, jos löytää sen heti. Yleensä on otettava silmälasit ja painettava lampun nappia saadakseen valoa, että näkee painaa nappia.
Seuraavaksi vessaan, missä ensin valonappia painan ja seuraava napin painallus tyhjentää pöntön!
Kahvin keitossa painan nappia, jolloin alkaa kahvi tippumaan. Siinä välissä voinkin pukea päälle, napittaa napit ja nepparit.
Kun pääsen matkaan, niin jo rappukäytävässä painan jälleen valonappia ja sitten hissin nappia. Ulkona odottaa auto, jonka ovet avautuvat napin painalluksella.

Töihin mennessä ovat uudet napit. Ovet auki nappia painamalla. Kun olen vaihtanut vaatteet, niin tietokoneet auki ja silloin niitä nappeja muuten piisaa. Kävelen ympäriinsä ja painelen nappeja. TV auki ja kaukosäätimestä teksti-tv. Auditoriossa oli tilaisuus ja siellä oli käytävä painamassa videotykin nappia. Koko työvuoro tietokoneen kanssa naps-naps.

Kun sitten pääsen kotiin, niin eikös vain pesukone päälle, naps! Tietokone auki ja jälleen kahvit tippumaan. Kattoisko tölsää, ei jaksa painaa nappia.

Joku voi väittää, että naputan jonnin joutavista. Voi se niinkin olla, mutta mieluummin kattelisin jotain nappisilmää!

Olimme tänään jouluostoksilla. Ens alkuun kävimme Hyypiällä joulumarkkinoilla ja sen jälkeen museokorttelissa. Arpajaisia oli jälleen paljon ja sekös oli oikein hyvä asia. Kiersimme kaikki arpojenmyyjät ja ostimme arpoja. Mitä voittaa, niin se on jännittävää. Jos taas ei voita, niin raha ei mene hukkaan, koska se menee aina jonkun yhdistyksen hyväksi.

Sitten kotiin ja voitot pöydälle ja jakoon, mikä kellekin lahjaksi. Siinä oli tyynyliinaa, servettitelinettä, meikkipussia, kyniä… Ihan kiva. Onneksi ei tullut yhtään matkalahjakorttia, koska niitä on jo ennestään kaksi. Kun tulee aika paketoida, voi ottaa ne kaikki edelliset arpajaisvoitot kaapista ja ei kun kiertoon.

Kierros oli varsin mukava, mutta näin joulun alla olisi voinut olla hiukan talvisempaa. Vettä tuli, ja jotenkin sitä olisi vaan toivonut sen olevan lunta. Sää ei tosin vaikuttanut millään lailla siihen, ettei ois ollut ihmisiä, sillä todella paljon oli porukkaa liikekannalla.

Varmaan meni kaikki arvat kaupaksi.