Vietin eilen teatteri-iltaa. Kävin ensin Kouvolan teatterissa ja sen jälkeen menin harrastajateatterin pikkujouluihin. Sain sinne kyydin. Koska ajankohta oli jo hieman myöhäinen, oli kaikki ohjelmat ohi. Siirryin suoraan ruokapöytään, missä oli varsin kelpo kattaus. Nautin antimista ja uskalsin jopa ottaa hiukan juomistakin.
Huonona juhlijaihmisenä tuli pian koti-ikävä. Olin etukäteen salaa itsekseni suunnitellut, että kävelen kotiin. Niin tein. Vaan, mikä ilma! Siis, en halua valittaa siitä, mistä kaikki aina valittaa, säästä! Eletään joulukuuta ja vettä sataa, vettä sataa joka päivä ja lähes kaiken aikaa. Niin ja kun joulukuussa on pimeää, eikä ole lunta, on suorastaan sysipimeää. Silti, kävelin reippaasti ja huolimatta siitä, että todella pidän kävelemisestä, se ei ollut nautinnollista tällä reissulla.
Heti aluksi, ilman kosteus oli sitä luokkaa, että jouduin virittämään sateenvarjon, jonka piteleminen oli todella pitelemistä, koska tuuli! Sade ja tuuli on sellainen yhdistelmä, mikä jostain syystä minua harmittaa. Jo ennen puolta väliä matkaa, jouduin laittamaan rillit taskuun, koska ne huurtuivat siihen malliin, että en olisi nähnyt mitään. Onneksi näen ilman laseja sen verran, että osasin suunnistaa kotiin. Yritin tarpoa välillä ilman sateenvarjoa. Sade ei sinänsä haitannut, ei enää siinä vaiheessa, mutta tuuli oli niin viimainen, että oli pidettävä sateenvarjoa lähinnä kasvojeni suojana kylmältä tuulelta. Pimeydessä yritin väistellä myös vesilätäköitä, vaikka kengät olivat jo kastuneet.
Tarvoin kotiin päin suorinta tietä eli en kaupungin läpi, vaan pimeitä ja märkiä polkuja pitkin, ettei vaan ketään tule vastaan. Näytin tarhapöllöltä, vihaiselta sellaiselta. Loppusuoralla hymy nousi kasvoilleni, koti näkyi! Ihanaa! Viikkailin sateenvarjoa kasaan, mikä oli kuin siipirikko lintu. Rikki mikä rikki. Olin märkä! Ulkoisesti sateen kastelema ja sisäisesti hikinen. Varpaat tosin olivat sateesta märät.
Avasin kodin oven ja lämpö tulvahti vastaan! Riisuin märät tamineet, vaihdoin kuivaa ylle ja olin niin iloinen. Lapsetkin olivat.








