Laineiden arkinen aallokko

Viime aikoina olen kuunnellut Marionin musiikkia enemmän kuin koskaan. Olen fiilistellyt nuoruusmuistoilla ja ollut muuten vaan niin iloinen niistä kaikista ihanista biiseistä. Kun olen keskustellut ystävieni kanssa Marionista, jokaisella on jotain kivaa sanottavaa hänestä. Kilpaa on kehuttu ja muisteltu kaikkia Marionin ihania kappaleita, miten kaunis hän on ja miten ihana ässä ja kuinka kivasti nyrpistää nenää.

Yksin olen silti pääasiassa kuunnellut niitä lauluja. Tässä erään kerran menin hakemaan herra pian 14v harkoista. Ajelin mieli rallatellen kuunnellen mm. Tom-Tom-Tom… Kun poika hyppäsi kyytiin, pyysi oitis sulkemaan soiton! Ei ole totta! Yritin vaikka kuinka selitellä, miten ihanaa on kuunnella Marionia, mutta ei auttanut. Suljin laitteen ja ajoimme kotiin syvän hiljaisuuden vallitessa. Toinen tapaus oli se, kun menin herra 11v:n kanssa jonnekkin mettäreissulle. Hän on hivenen elastisempi ja antoi minun kuunnella. Vaan kun tuli El Bimbo, poika tuumasi: Jo on Bimbo! En sanonut mitään, mutta ajattelin hiljaa mielessäni, kuinka ei nykyajan nuoret oikein hiffaa entisaikoja ja se toki suotaneen heille anteeksi. Eilen herra pian 14v tuli kesken koulupäivän piipahtamaan kotona. Oli aivan kuin minut olisi yllätetty pahan teosta, kun Marion lauloi niin iloisena ja reippaana, pojan avatessa oven.  Ei sanonut mitään, mutta illalla paljasti olleensa syvästi järkyttynyt. Neiti pian 16v ei ole sanonut juuta eikä jaata. Salaa oletan, että hän saattaisi jopa tykätä. En kuitenkaan aio kysyä.

Minun tutustuminen Marioniin alkoi 1977. Asuimme serkkuni kanssa koko kesän teltassa ja meillä oli mm. Marion 77 kasetti. Sitä sitten kuunneltiin aika lailla runsaasti, toki muitakin oli, mutta se jäi mieleen. Sitä saattoi kuunnella kelaamatta, koska jos kasettia piti kelata, se kannatti tehdä kynällä, koska mankan pattereita oli säästettävä.

Marion oli niin ihana ja aurinkoinen, että hänestä ei vaan voinut olla pitämättä. Oli pakko yrittää olla jopa samannäköinen. Paljon ripsiväriä ja huulikiiltoa laitoin, vaikka se tais olla ajan henki. Hiukset oli saatava samanlaisiksi. Koska minulla on punainen pigmentti hiuksissani, hopean vaaleiksi muuttaminen ei ollut helppoa. Pidin kerran värejä kaksi tuntia päässä, että varppina onnistuu. Wau, tuloksena oli upea väri. Föönäsin hiukset vielä samalla tyylillä ja olin vamis. Elettiin 1980-luvun alkupuolta ja menin Grillariin, missä ystäväni minua odottivat. – How old are you? oli eka kommentti… Kiva, oli siis todella hopeainen hohto hiuksissani.

Kun aika kului, seurustelin ulkomaalaisen miehen kanssa, jonka bändi esitti suomalaisia biisejä. Haulusivat ohjelmistoonsa iki-ihanan Hyvästi yö. Meille niin helppo lausua, mutta jos joidenkin kieleen ei kuulu ollenkaan vokaalit y,ä, ja ö, se ei ollut mitenkään helppoa. Hjuvasti Juo… siltä se kuullosti, mutta pääasia oli, että oli yritystä.

Marion unohtui sitten joksikin aikaa, kunnes muutama vuosi sitten, meillä töissä viettettiin jonkun kirjastotätin eläkkeelle lähtöä. Ohjelmaan kuului mm. Leidit Lavalla. Sain kunnian esittää Marionia.

Vakuutan, että olimme todella hyviä! Meillä oli loistava koreografia ja täysi into päällä. Juhlien jatkoilla vedimme saman potpuurin Mulligansissa…

Kaikkea tätä olen muistellut sen takia, että minulla on vihdoinkin mahdollisuus nähdä Marion ihan livenä! Marionilla on 50v taiteilijajuhlakonsertti. Iik, taidan ihan olla innoissani, kuin silloin joskus ennen. Konserttiin valmistaudun kuuntelemalla Marionia, jonka mahtavista kappaleista parhaiten sopii minulle Aurinkosilmät! Sitä en voi linkittää, mutta useat sen tietävät ja muistavat!

Rosvoja siellä, rosvoja täällä, joka puolella rosvoja, hiiala-hiiala-hei…

Oli otettava aikalisä, rauhoituttava ja antaa savun hälventyä, ennen kuin uskalsin alkaa kertomaan viimeisimmästä keikasta. Se tapahtui jo alkuviikosta, joten ehkä nyt on oikea hetki.

Lähdimme aamusta koko väki liikkeelle. Näimme, että neiti pian 16v:n skoba* oli pihalla. Illalla, kun minä palasin, panin merkille, että jotain puuttui? Skoba oli kadonnut! Juuei, ei ollut ajossa, sillä tiesin neiti pian 16v:n olevan kotona. Kysäisin ihan varovasti, että mahtasko olla tietoa, missä se on? MITÄ!? Siltä istumalta neiti kavereineen riensi katsastamaan tilannetta ja katseltuaan kaikki pöpeliköt, oli todettava, että skoba oli kössitty! Niin, että sillä lailla.

Omasta pihasta, keskellä päivää ja lukittu skoba. Ihan huomaamatta se ei ole voinut lähteä. Kukaan ei silti ole nähnyt mitään. Eli oliskohan se jotenkin vain haihtunut? Jollakin siis oli vain ihan todellinen tarve saada juuri se, nuoren kulkuväline.

Nyt jo, koska olen hieman rauhoittunut, toivotan niille rosvoille(samalla kaikille muillekin rosvoille) pitkää ikää. Sen skoban selässä tuomiopäivän rannan valot silmissä, se skoba saa tehdä kaikki temput terävät. Rukoilen, että siitä skobasta tulee riesa, toivon, ettei se lähde käyntiin ja kun lukuisien yritysten jälkeen lähtee, sillä ajaa aina ojaan.

*skootteri

Joskus käy niin, että alkaa nakittaa. Viimeeksi näin kävi eräänä iltana, kun olin menossa töistä kaupan kautta kotiin. Jotenkin osuin nakkihyllylle. Katsoin hypnoottisena nakkipakettia ja sieluni silmin näin nakit kattilassa ja melkein tunsin maun suussani ja jopa kuulin sen napsahtavan äänen, mikä kuuluu, kun haukkaa nakkia, missä on sipaisu sinappia….

Oli pakko ostaa nakkipaketti. Koska rahaa on aina niin vähän, yritän ostaa edullisinta, hurmiosta huolimatta. Taloudellinen puoli nousi esiin, kun näin, että etukortilla saa huokeammalla. Lisäksi rekisteröin vielä etukorttinakkipaketissa – 30%-tarran. Loistavaa! Saan siis tarjousnakkipaketin vieläkin halvemmalla. Viimeisellä myyntipäivällä ostettu tuote kelpasi, koska oli tarkoitus nauttia nakit mitä pikimmiten.  Nakitus senkun lisääntyi.

Reippaasti tein ostokset ja askelsin kotiin. Nakit kattilaan ja kyllä, herrat pian 14v ja 11v  tulivat osingoille. Neiti pian 16v ei nakituksen päälle ymmärrä mitään. Kun nakit olivat turvassa, aloin tyytyväisenä katsella kassakuittia… Voihan Nakki! Olin toki saanut – 30%, mutta se oli laskettu alkuperäisestä hinnasta, huomioimatta ollenkaan sitä, että olin käyttänyt etukorttia. Olin maksanut siitä nakkipaketista enemmän kuin jos olisin ostanut tuoreen paketin. Minua alkoi harmittamaan.

Vaikka kyse oli vain muutamista roposista, niin minusta se ostaminen ei mennyt ihan kaikkien sääntöjen mukaan. Otin kuitin mukaan ja menin kauppaan. Ystävällinen nuori kassaneiti selvitti asian. Sain kuulla, että kone(tyhmä kone) ei osaa laskea kahta alennusta. Kassaneiti laski kynällä erotukset ja hyvitti kärsimäni rahat. Wau! Hienosti toimittu.

Seuraavan kerran kun alkaa nakittaa tai ihan mitä tahansa ja jos on – 30%, niin katson tarkemmin, oli sitten minkälainen hurmio päällä tahansa.

Ostin pyörän vuonna 1979. Isä osti sen minulle ja minä maksoin sen pikkuhiljaa takaisin. Hyvä pyörä, kolmivaihteinen Tunturi. Olen ajanut sillä niin maan mahottomasti ja aina vaan tykännyt siitä. Olen käynyt sillä jopa Helsingissä. Olen kaatunut sillä ja saanut mustan silmän. Olen kantanut sitä lumisohjossa, kun se ei suostunut kulkemaan. Meillä on pitkä yhteinen taival. Vuonna 2007 onni kääntyi… Se pöllittiin! Jostain syystä se vanha rupuska alkoi kiinnostaa kaikkia niiitä, jotka eivät lupia toiminnalleen kysele. Sitä ennen pyörä oli jo kertaalleen niin pahoinpidelty, että vaihevaijeri oli poikkastu ja jalka väännetty ihan solmuun. Kun se pyörä pöllittiin, niin löysin sen jonkun ajan kuluttua! Silloin korjautin pyöräni ja jätin sen pyörävajaan.

Pyöräni sai siis olla sisätiloissa, lämpimässä ja turvassa, lukittuna ja lukkojen takana. Vaan auttoiko? Ei, sillä se kössittiin sieltäkin. Melkein itkin, raivosta. Olisko minun pitänyt se vanha pyörän rupuska kantaa kotiin, omaan huoneeseeni??? Kuka hiivatin nuija sen vei??? Tein jälleen surutyötä ja olin jo tottunut ajatukseen, että ikinä en enää omaa ihanaa pyörääni näe, kunnes löysin sen jälleen.(tämän linkin lukeminen voi aiheuttaa närästystä). Kannoin pyöräni kotiin ja tällä kertaa herra 11v sai sen korjattua.

Koska pyörä on kokenut kovia, on ihan sama, onko sillä käyttöä vai ei, joten otettiin se käyttöön. Lapset ovat ajelleet sillä. Kaikki on sujunut ihan mallikkaasti, kunnes viime viikolla vanha aatu taas ilmestyi! Neiti 15v oli mennyt sillä pyörällä kouluun. Koska hän tuli kipeäksi kesken koulupäivän, hain hänet autolla kotiin. Pyörä jäi koululle…

Seuraavana päivänä se pyörätelineeseen lukittuna oleva pyörä ei ollut toimintakunnossa. Joku nilkki oli käynyt pyörää pahoinpitelemässä niin, että takalokari oli murjottu sisään ja kissansilmästä ei ollut kuin ripset jäljellä. No, teinineiti ei saanut pyörää ajokuntoon, joten minun oli taas lähdettävä. Menin paikalle herra 11v kanssa, jonka kanssa yhdessä kaikkien työkalujen kanssa saimme takalokarin irti, että saatiin pyörä ajettua kotiin.

Jos vaan osuis kohille se, joka minun pyörää runteli, niin ainakin kopauttaisin jakarilla ottaan!

Minulla on tarve käydä luonnossa, ihan huvin ja virkistyksen kannalta. Metsissä ja vesien äärillä olot antavat mukavasti puhtia arkeen. Yksin ei tarvitse lähteä, sillä vielä herra 11v lähtee auliisti mukaan. Viime viikonvaihteessa keräsimme marjoja, kalastimme ja totta kai teimme nuotion ja paistoimme makkaraa. Minun osuuteni oli kerätä marjoja ja paistaa makkaraa. Herra 11v kalasti ja teki nuotion.

Maisemat olivat hulppeat!

Tältä se näytti, kun katsoi horsisonttihin ja yritti unohtaa näkemänsä toiseen suuntaan…

Illan luontoääni oli se, kun MURISIMME, tosi vihaisina!

Siis, niin kun mitä liikkuu sellaisen päässä, että saa mokoman siivon aikaseksi???

Tuskin mitään! Tälläinen sotkeminen on nykyään niin arkipäivää. Kannatan siis ehdottomasti Ruotsin mallia siitä, että Roskaaminen kuriin rikesakolla! Siis kun mietimme, että jos jaksaa kantaa täydet oluet metsään/rannalle, miksi niitä tyhjiä ei saa vietyä pois???

Me keräsimme ne pois ja otimme mukaan. Jos asiassa pitäisi nähdä positiivinen puoli, niin se oli se, että herra 11v:ltä jäi jigi jokeen. Kun palautimme tölkit, poika sai uudet jigirahat.

Herra 11v:n idea olisi sellainen, että koulut voisivat pitää sellaisia Metsä-päiviä, jolloin kaikki jalkautuisivat metsiin. Siellä kaiken luonnon keskellä voisi olla vaikka mitä toimintaa, mutta samalla kaikki osallistuisivat roskien keruuseen. Voisi uskoa, että sillä saattaisi olla jonkinmoinen vaikutus, edes pieni siemen olisi kylvetty… Metsiä ja muita luontokohteita piisaa ja joka paikassa on roskia!

Se aika taas käsillä kun meillä kaikki lapset menivät kouluun ja minä saan hetken huokaista. Pahoja vierotusoireita ei tuntunut lomasta olevan, vaan kaikki menivät surutta kouluun tai ainakin melkein…

Pojat aloittivat kivuttomasti, mutta neiti pian 16v:n kohdalla oli toisin. Oli haettu yhteishaussa kouluun jonne ei sitten päässytkään. Piti aloittaa koulu, mihin ei vähimmässäkään määrin kiinnostanut mennä. Koko kesän odotimme, josko olisi tullut peruutuspaikkoja, vaan ei tullut. Koulu alkoi ja siinä ei tuntunut olevan muuta hyvää  kuin sijainti ja se, että hyvä ystävä oli samalla luokalla. Katselin vierestä sitä nuupallaan olevaa tyttöä ja mietin, kuinka moni muu nuori joutui alkoittamaan opinnot koulussa, mihin ei ollenkaan halunut…

Tänään sitten tapahtui jotain! Neiti pian 16v soitti ja kertoi, kuinka NYT oli päässyt sinne kouluun! Sieltä oli sittenkin soitettu. Sieltä oli sittenkin joku peruuttanut. Neiti pian 16v pääsi sittenkin kouluun, mihin oli kaiken aikaa toivonut ja minkä varaan oli suurin piirtein koko tulevaisuutensa rakentanut.

Minulla, äidillä, oli ihan pomppufiilis! Melkein aloin itkemään, sillä tokihan tiesin, kuinka tyttö halusi sinne kouluun. Nyt on ihan voittajan olo, melkein kuin olisi itse päässyt johonkin.

Minulle käy usein niin, että ihan yht’äkkiä hurahdan johonkin. Nyt se hurahduksen kohde on Markku Aro. Kuulin radiosta hänen jonkun biisin, en edes muista mikä se oli, mutta siitä tuli sellainen ding-ajatus, että pakko saada lisää. Töissä panin heti hakuun ja huomasin, että meillä ei ollut kuin pari kälystä levyä, joista kuuntelin yhden heti. Kokoelmalevystä tein varauksen. Sain sen pian ja siitä se alkoi. Nyt kuuntelen vain Markku Aroa ja kuljen sillai trala-la-laa-askelin. Töissäkin, sisätyöosiossa, työpanos kohosi heti yli sallitun rajan. Olisin voinut tehdä vaikka mitä ja ihan rajattomasti. Niin ja Markku nostattaa hymyn huulille.

Miksi näin sitten kävi, johtuu siitä, että olen siinä iässä, että jos vielä jotain nuoruudesta muistaa, niin musiikin avulla on kiva fiilistellä. Vanhoilla biiseillä saa kivoja muistelufiboja aikaiseksi. Markku Aron 70-luvun biisit ovat niin nostalgisia ja joka biisistä tulee joku kiva juttu mieleen. Niin, ja joskus on saatava pikkasen sellaista kevyttä hömppää. Se on mainittavaa, että minun sekoaminen Markkuun tarkoittaa vain sitä, että pidän hänen äänestään ja siitä temposta, mikä niissä hänen biiseissään on. Muuten, vaikka miehet ovatkin niin ihania, niin Markku ei kuulu minun miestyyppiin. Siksi onkin helpompi kuunnella !

Vanhat Markun biisit tuovat minulle ensisijaisesti mieleen kesän 1976 ja erityisesti sieltä kappaleen Kun sä viereilläin sateessa oot. Nyt hyvässä uusiokäytössä on kappale Loit elämälle pohjaa. Kun asuin serkkuni luona 90-luvun alussa, hän tuli kerran kotiin Markku Aron levyn kanssa sanoen, että – tää on sit niin ihana – Niin oli!

Sellainen seikka on mainittavaa, ettei ole niinkään yksinkertaista kuunnella Markku Aroa. Autossa se onnistuu, välillä, jos olen yksin tai valitussa seurassa. Kotona, vain jos olen yksin kotona. Herra 11v jotenki sietää, kun on luonteeltaan muutenkin niin mukautuvainen, mutta herra 14v ei suostu kuuntelemaan ollenkaan! Tästä on kerran käyty tulikivenkatkuinen keskustelu, jonka jälkeen seurasi pitkään syvä hiljaisuus. Neiti 15v:n läsnäollessa en ole edes yrittänyt, sillä jonkinlainen itsesuojeluvaisto minulla sentään vielä on. Joten rakkaat naapurit, kun Markku laulaa meillä, olen yksin kotona. Siivoan, mankeloin, tanssin ja laulan mukana!

Tässä tosi mankeloivaa musaa!