Käsityöperinne ei ole periytyvää, ei ainakaan meidän perheessä. Voidaan aluksi tarkastella asiaa minun kannalta, jolle kaikkinaiset käsityöt tuottavat aivan uskomattomia paineita. Napin ompelukin vaatii aivan erityisen mielen, että lanka ei mene solmuun ja nappi tulisi ommeltua oikein päin. Minusta ei siis ole ollut suunnan näyttäjäksi tai mitenkään muutenkaan käsityöoppien saloihin opastajana.
Ei ole tarvinnut! Herra 10v on tehnyt sen ihan itse! Oli innosta piukeena, kun koulussa aloitettiin käsityöt. Meillä on ollut ompelukone, mutta annoin sen pois, koska sitä ei kukaan tarvinnut, se vei tilaa ja oli muutenkin aivan turha kapine. Vaan, ei aikaakaan, kun Herra 10v alkoi sitä kaipailla, niinpä tietenkin. Juuri niinhän käy aina kun jotain heittää pois.
Meillä on nyt taas ompelukone. Herra 10v osti sen itselleen! Oli löytänyt sen kirpparilta ja maksanut siitä peräti vitosen. Olin aivan paineessa, sillä en osaisi opastaa sen käytössä. Ei tarvinnut! Oli saanut koulussa hyvää oppia. Neula katkesi! No, nyt loppui sen koneen käyttö. Ei loppunut. Poika haki mammalta uuden neulan ja kohta kuului taas surina. Oli korjannut jo yhden laukun. Muuten ihan hyvin, mutta lanka olisi saanut olla toisen väristä.
Neiti 14v oli tuskaillut jo pitkään, kun hänen takkiinsa oli pitänyt napit ommella. Olin kyllä luvannut, mutta jäänyt odottelemaan oikeaa fiilistä, mikä vaan antoi odottaa itseään. Kunnes, herra 10v ilmoittautui tehtävään. Ompeli napit tuosta noin vaan. Olin hämmästyksestä mykkä. Oikeat napit, oikein päin ja oikean värisellä langalla.
On se hyvä, ettei kaikki taittamattomuus ole perinnöllistä!
