Laineiden arkinen aallokko

Lauantai-iltana oli Earth Hour! Me osallistuttiin siihen sillä lailla, että meillä ei ollut valoja! 20.30-21.30 meillä oli todella pimeetä. Emme olleet kotona. Olimme kaikki poissa ja laitoimme viestiä vielä naapurillemmekin, ettei vaan mene silloin syöttämään meidän hamsuja, koska meillä ei saa laittaa silloin valoja. Lupasi olla menemättä, koska vietti sitä itsekin, pimeässä. Meillä on tunnetusti hyvät naapurit, joilla on oikea asenne.

Herra 12v. ja neiti 14v. menivät isälleen. Minä lähdin herra 10v. kanssa Jyväskylään, huolehtimaan siitä, että sielläkin sammutetaan valot. No, hyvä, oikeasti se oli minun työmatka, mutta siinä samalla oli hyvä pitää silmällä, että myös Keski-Suomessa osataan sammuttaa valoja.

Kun pääsimme Jyväskylään, tätini luokse, niin ennen kuin siirryin kirjamessuille, saimme sovittua, että käydään sitten ajoissa nukkumaan, koska valot on sammutettava klo 20.30. Toisin ku olisi voinut kuvitella, niin täti olikin tietoinen asiasta, jo viime vuodelta, toisin kuin me!

Messuilla oli niin mukavaa, niin että ei tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia simahtaa jo ennen 20.30. Herra 10v sitten huolehti valoista ja siitä, että yllättävän monesta paikasta sammui valot. Siitä isosta liiketalostakin, mikä sijaitsee ihan JKL:n Paviljongin vieressä. Loistavaa, kun ei loistanut!

Seuraavana päivä meni vielä messuilla, vaikka kun aamulla heräsin, niin hartiat olivat ihan jumissa. Olin nukahtanut niin nopeasti, että asento oli väärä. Lisäksi, kun kävelin kirjakassi olalla pitkin messuja, kramppasi selkä muutenkin. Silti en voinut antaa periksi, koska oli niin ihanaa tavata kaikkia todella kivoja ihmisiä!

Kotimatkalla otimme herra 10v. kanssa pienet skabat irtokarkeista, mitä olimme varanneet matkaevääksi. Minun piti aina saada nami nyrkissä ja suuhun niin, etten tiennyt väriä. Kun olin makustellut jonkin aikaa, oli aika arvata väri. Ei mitenkään helppoa, koska kaikki nykyajan namit ovat niin kovin keinotekoisia. Silti oli hauskaa, aina siihen asti kun pääsi puolimatkan krouviin syömään muikkuleipää – meni kaksi!

Niin, että menihän se tämäkin viikonloppu!

Toisaalta sormen näyttäminen on melko harmitonta, sillä jos vaihtoehtoisesti avaisi sanaisen arkkunsa, voisi tulos olla huomattavasti pahempi. Useimmiten on vielä niin, että ei ole mahdollista kertoa sanallisesti mielipidettään, jos vaikka on autossa, niin lähellä olevalle kuskille voi näppärästi nostaa vain sormen pystyyn ja viesti menee perille. Varsin kätevää.

Tässä eräänä päivänä herra 10v oli tulossa koulusta. Kun oli jo lähes omalla reviirillään, niin oli auto pyyhkäissyt niin lähelle, että oli kuulemma melkein tullut kosketusetäisyydelle. Poika oli meinannut näyttää sormea, mutta kun olisi pitänyt ottaa lapanen pois kädestä, niin oli jäänyt tekemättä. Kertoi hillineen itsensä. Hienoa.

Olen yrittänyt ”kasvattaa” sillai, että kun oikein ottaa pannuun, niin kaikki tuotos, suullinen tai ei, olisi hyvä olla kohdistamatta aikuisiin. Niillä kun puuttuu kaikki kyky ymmärtää, että lapsiakin voi niin suuttaa, että toisinaan vaan on keskisormen paikka. Jossain vaiheessa kun sormi tuntui olevan pystyssä kaiken aikaa, uhkasin laittaa lapsille lapaset käteen, vaan kyllä se siitä sitten. Meinasin olla ymmärtämätön.

On kuitenkin oltava varovainen, sillä sormen näyttämisestä voi tulla kunnianloukkaussyyte(naurattaa), koska se vaan on niin epäsovinnaista, herjaavaa ja ala-arvoista(naurattaa lisää). Tosin en ole vielä kuullut, että niin olisi ihan oikeasti käynyt, mutta kuka tietää, elämme niin outoja aikoja.

En silti kehoita ja yllytä käsimerkkeihin, en vaikka se olisi kuinka trendikästä, vaikka joskus se vaan on niin paikallaan!

Käsityöperinne ei ole periytyvää, ei ainakaan meidän perheessä. Voidaan aluksi tarkastella asiaa minun kannalta, jolle kaikkinaiset käsityöt tuottavat aivan uskomattomia paineita. Napin ompelukin vaatii aivan erityisen mielen, että lanka ei mene solmuun ja nappi tulisi ommeltua oikein päin. Minusta ei siis ole ollut suunnan näyttäjäksi tai mitenkään muutenkaan käsityöoppien saloihin opastajana.

Ei ole tarvinnut! Herra 10v on tehnyt sen ihan itse! Oli innosta piukeena, kun koulussa aloitettiin käsityöt. Meillä on ollut ompelukone, mutta annoin sen pois, koska sitä ei kukaan tarvinnut, se vei tilaa ja oli muutenkin aivan turha kapine. Vaan, ei aikaakaan, kun Herra 10v alkoi sitä kaipailla, niinpä tietenkin. Juuri niinhän käy aina kun jotain heittää pois.

Meillä on nyt taas ompelukone. Herra 10v osti sen itselleen! Oli löytänyt sen kirpparilta ja maksanut siitä peräti vitosen. Olin aivan paineessa, sillä en osaisi opastaa sen käytössä. Ei tarvinnut! Oli saanut koulussa hyvää oppia. Neula katkesi! No, nyt loppui sen koneen käyttö. Ei loppunut. Poika haki mammalta uuden neulan ja kohta kuului taas surina. Oli korjannut jo yhden laukun. Muuten ihan hyvin, mutta lanka olisi saanut olla toisen väristä.

Neiti 14v oli tuskaillut jo pitkään, kun hänen takkiinsa oli pitänyt napit ommella. Olin kyllä luvannut, mutta jäänyt odottelemaan oikeaa fiilistä, mikä vaan antoi odottaa itseään. Kunnes, herra 10v ilmoittautui tehtävään. Ompeli napit tuosta noin vaan. Olin hämmästyksestä mykkä. Oikeat napit, oikein päin ja oikean värisellä langalla.

On se hyvä, ettei kaikki taittamattomuus ole perinnöllistä!

Reissu on heitetty ja kaikella kunnialla, vaikka oli kyllä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ihan piristykseksi.

Sunnuntaiaamuna sullouduimme autoon ja matka alkoi. Matkalla pohjoiseen. Etappi etapilta ja ilman karttaa, vanhasta muistista, mutu-tunteella ja säkällä, eikä liikoja ajettu harhaan.

Matkamusiikki sovittiin niin, että kaikki saivat kuunnella omaa mielimusiikkiaan. Lähtiessämme valitsimme levyjä mukaan, joita sitten vuoron perään kuuntelimme, jokaisen levyltä aina 5 biisiä ja sitten vaihto. Helppoa, sikäli, että herra 10 v. on niin kaikkiruokainen, että kaikki kelpasi. Herra 12v. taas halusi kuunnella vain radiosta ne omat kappaleensa. Joten oli vain meidän naisväen levyt. Neiti 14v. oli valinnut TokioHotel- ja AlexanderRybak-cd:t. Minulla oli Yötä ja Olavi Uusivirtaa.

Aluksi Jyväskylään ja siitä Ouluun. Oulussa asetuimme aloillemme. Tarkoitus oli niin, että olimme siellä ajoissa, sillä Oulu oli meiltä vielä koluamatta. Lumisateessa kävelimme pitkin Oulun katuja ja etsimme ruokapaikkaa. Kävi mielessä, että olisi voinut vaikka etukäteen ottaa selvää, vaan silloin olisi jäänyt katselmus tekemättä.

Seuraavana aamuna matka jatkui ja suuntasimme kohti Torniota. Varovasti cruisailimme siellä, että ei oltaisi lipsahdettu Ruotsin puolelle. Silloin alkoi melkoinen lumisade, mitä jatkui lähes Pelloon asti. Kun selvisimme Pellosta, olimme Kolarissa. Seuraavana oli pääteasema Kittilä! Siellä ”Gasthaus Sirkiä” otti meidät hyvin vastaan ja viihdyimme varsin ystävällisissä tunnelmissa – lämpimät kiitokset heille!

Kittilässä huilasimme kolme yötä tai kaikki muut, paitsi Herra 12v. joka oli kunniakkaasti rinteessä koko perheen puolesta. Me muut otimme huomattavasti rennommin. Porotilalla käyntiä ja lorvimista.

Kotimatkalle lähdimme torstaiaamuna ja kohti Rovaniemeä. Lappilaista maisemaa, mutta yhtään poroa ei tullut tielle. Sen sijaan Rovaniemi-Kajaani reitillä tapahtui jotain, mistä emme selvinneet ilman apuvoimia. Hiljaiselle taipaleella oli tarkoitus pysähtyä hetkeksi, mutta vauhti oli sitä luokkaa jäisellä tiellä, että eihän se auto pysähtynyt, eikä kääntynyt tarpeeksi. Tuloksena oli se, että olimme penkassa. Auton etupää tukevasti lumen sisällä. Niin tukevasti, että ei se sieltä peruuttamalla tullut. Kaikki konstit kokeiltiin, mutta siellä oli. Pysäytimme seuraavan auton, jossa oleva pariskunta totesi heti, ettei auto lähde edes työntämällä. Oli pysäytettävä vielä yksi auto, mikä olikin kuin tilauksesta, maasturi. Siellä oli mahtava pariskunta, jotka alkoivat heti tositoimiin, jahka sain ensin kuulla äidillisen ripityksen liian kovasta vauhdista. Tunsin, miten se tuli tarpeeseen. Nykäisivät automme helposti penkasta. Matka jatkui.
Saimme ihailla Kainuun jylhiä korpimaisemia.

Kajaanin jälkeen Iisalmi, ja Kuopio. Siellä oli levähdys, vaan kun ensin ajoimme ohi. Tipahdin niin kartalta, kun tulin kaupunkiin eri suunnasta. Puhelinopastuksen jälkeen olin taas jyvällä. Kuopiosta otimme neiti 14v ystävän kyytiin ja jälleen matka jatkui. Kotona olimme ihan säälliseen aikaan ja miten Ihanaa!