Laineiden arkinen aallokko

Taas on lähtö edessä. Pakkaudumme autoon ja lähdemme. Olemme matkalla Pohjoiseen. Reissu on päätetty jo ajat sitten ja nyt se on käsillä. Se lähdön vaikeus on sitä, kun tarvitsee niin paljon suunnitella, mitä ottaa mukaan. Koko perheen varusteet, niin ettei vaan mitään unohdu, että kaikilla on mukana se tarvittava, mitä luulee tarvitsevansa muutamien lomapäivien aikana. Silti on taas se olo, että kun päästään 100km, niin paukahtaa mieleen nallipyssyn tavoin, mitä unohtui!
Kaiken kaikkiaan on kiva olo lähteä, sillä onhan autoilu niin mukavaa ja maisemat vaihtuu, ja arki.

Tarkoitus olisi ajaa aluksi Ouluun. Se kaupunki meillä on tutkimatta. Lähdemme ajoissa, että kerkeemme nähdä sen edes iltavalaistuksessa. Yövymme siellä, saa nähdä miten siellä uni maittaa. Syytä olisi, sillä seuraavana aamuna me siirrymme Kittilään. Menemme sinne kylään! Samalla herra 12v olisi tarkoitus saattaa Leville. Pääsee koko perheen edestä harrastamaan jännittävää talviurheilulajia. Me muut kyllä keksimme kaikkea kivaa puuhaa, kuten varmasti tulee pelattua lautapelejä…

Takaisin kotiin alamme valua jossain vaiheessa ja meinasimme yhtä kyytiä tulla, sillä onhan meillä alamäki. Vähän voisi jarrutella Kajaanin tai Kuopion kohdilla.
Tämä on siis käsikirjoitus ja jää nähtäväksi miltä osin se toteutuu!

Ihanaa, kun on talvi. Siis ihan todella, minä niin pidän talvesta, kun on lunta ja pakkasta. Niin kuuluu olla talvella. On niin puhtaan valkoista, maa ja ilma ja mieli.

Tänään tosin otti ihan rehellisesti pattiin. Lauantaina jo piipahdin Helsingin reissulla, mutta se oli kivutonta verrattuna siihen, millaista oli tänään autoilla ihan vaan kaupunkialueella.

Toimittelin asioita siellä sun täällä ja välillä oli vaihtoautokin alla. Ihan sama, ilma oli just niin kehno, että pani ratin takana kiroilemaan. Lunta oli ja tuli ihan liikaa! Autolla pääsi sentään eteenpäin, mutta nyt olikin näkyvyys sitä luokkaa, että joutui melkein muistin varassa ajelemaan. Kyydittävältä kysyin, että eikö yhtään pelota, kun kuski manaa, ettei näe mitään!?

Välillä toppasin irrottelemaan isompia lumipaakkuja tuulilasinpyyhkimistä. Kun auton jätti vaikkapa vain kymmeneksi minuutiksi, niin jo oli raappausta tiedossa. Olen tämän päivän aikana raapannut tuulilasia enemmän kuin koko talvena.

Nyt sentään pelaa lämmityslaite, niin voi lähteä taas huomenna ajelemaan Helsinkiin! Tälläisinä päivinä minä hetken aina erehdyn odottamaan kesää.

Kyllä on vaarallista! Nyt on nostettu koulukin vaaralliseksi. Saattaa olla, että olen vaan niin yksinkertainen, mutta millään muotoa en ymmärrä miten se on niin vaarallinen?

Pakokaasupäästöt! Hui kamala! Kyllä on sitten ihan hurjaa, kun lapsi joutuu niitä hengittämään. Koulu on lopetettava sen takia, mieluummin hävitettävä. Pakokaasuja on kyllä muuallakin kun koulun ympäristössä, joten jos meinaa välttyä kaikilta päästöiltä, olisi parempi muuttaa jonnee kauas vuorten taa.

Niin ja se kamala liikenne! Autot ne vasta ovatkin vaarallisia ja juuri koulun ympärillä. Neljä vuotta sitten sattunut onnettomuus ei johtunut koulusta, vaan täysin vastuuttomasta auton kuljettajasta ja vastaavia onnettomuuksia voi sattua ja sattuu muuallakin kuin juuri koulutiellä.

Hämmästyttää se aikuisten maailma, missä tehdään kaikki vaaralliseksi. Voihan se niin olla, mutta ei lapsia voi loputtomasti suojella ja pumpulissa helliä. Jos niin alkaa ajatella, voi lapset eristää kokonaan. Meillä ei tulisi elämästä mitään, jos kaiken aikaa ajattelisi, miten vaarallista kaikki on!

Neiti 14v voisi lopettaa yksin junalla matkustamisen, sillä eihän sitä tiedä mitä kamalaa matkalla voi sattua, voi vaikka junat törmätä toisiinsa. Samaten kaikilla konserttikeikoilla käyminen on niin vaarallista, koska siellähän voi jo joutua ihmismassan runnomaksi.

Herra 12v voisi lopettaa jalkapallon, koska sehän on yksi eniten tapaturmia aiheuttava laji. Lisäksi missään nimessä hän ei saisi lasketella, koska sehän se vasta vaarallista on, jo pelottaa katsellakin.

Herra 10v voisi lopettaa kauppareissut, sillä kun hän käy kaupassa, jokuhan voi ryöstää hänet. Niin, ja sitten minun on hommattava hänelle lapsenvahti, ettei olisi yksin kotona, huolimatta siitä, miten hyvin viihtyy itekseen, sillä kotihan on niin vaarallinen paikka.

Minusta aikuiset voivat opettaa lapsia elämään, ilman että siirtävät omia pelkojaan heihin. Kyllä lapset oppivat. Maailma ei ole pumpulia vaan vaaroja täynnä, mutta niitä oppii väistelemään, lapsetkin.

Napakat on se palsta, joka jakaa ihmisiä. Toiset tykkää toiset ei. He, jotka eivät tykkää, kertovat, ettei heitä kiinnosta lukea, mikä ihmisiä jurppii, toisten valitukset rasittavat. Totta.
Minä kuulun siihen joukkoon, joka tykkää. On erittäin hauskaa lukea siitä, mikä milloinkin ottaa pattiin ja onko ne kirjoitettu tosissaan, leikillään vai kiusallaan. Erityisesti haluan kuvitella millainen ihminen minkäkin napakan takana on. Joku kirjoittaa samanlaisia viestejä kaiken aikaa, että saisi asialleen jotain… mitä lie?

Viimeeksi jäi mieleen ne napakat, missä kehotettiin ottamaan kirjastomaksut käyttöön? Ups! Mietin siis todella, oliko viestien takana joku, joka haluaa vain provosoida vai olisiko sittenkin sellainen, jolle kirjasto ei ole ollenkaan tärkeä? Tai joku varakas ihminen, jolla on rahaa, jopa kirjastomaksuihin? Joku sellainen, joka unohtaa kaikki muut asiakkaat, kaikki ne kirjaston käyttäjät, joille kirjaston käyttö on arkipäivää, mutta ei varaa maksuihin.
Tämä napakan naputtaja taisi unohtaa lapsiperheet, opiskelijat, eläkeläiset, työttömät…

Niin, ja jos kirjasto tulisi maksulliseksi, niin ei siellä enää lainattaisi. Se olisi silloin vuokraamista. Korttia antaessa, pitäisi tarkastaa luottotiedot. Kirjastosta tulisi bisnestä. Oikein puistattaa.

Siinä vaiheessa olisi varmaan pakko vaihtaa alaa.

Niin, minä sekoan kirjoista, en vaan kirjasta, vaan niitä on monta ja yhtä aikaa ja mikään ei riitä.

Tässä eräänä aamuna melkein tanssin ripaskaa, kun sain tiedon, että minulle on tulossa uusi kirja. Ihanaa, olin aivan nirvanassa – uusi, ihana kirja tulossa minulle ikiomaksi. Kuinka jaksan sitä odottaa. Vaan silloin oli oven takana joku? Paketti minulle – kirja! Aivan kuin olisi jostain nähty, että nyt sen oloa tarttee helpottaa. Sain paketissa kirjan, joka ei ollut se, jota odotin, vaan toinen ihan yhtä ihana.

Avasin kuumeisesti paketin ja kun näin sen kirjan, olisi mieli tehnyt suudella sitä. Ihanaa! Jos sitten ihan pikkuisen avaan sitä, ihan vaan vilkaisen kansilehden, korkeintaan etusivun tai lukaisen muutaman sivun. Ei kyllä pitäisi, sillä olisi töihin lähdettävä. Lankesin silti ja meni 20s. Menin töihin ja odotin koko ajan kotiin pääsyä ja kirjaan tarttumista. Hörppäsin kirjan lyhyessä ajassa ja vaikka kuin joku väittää, ettei kirjoista tule kankkusta, niin mikä se orpo olo on, kun kirja loppuu ja olisi halunut sitä enemmän? Sitä istuu ihan surkeena, että mitäs nyt?

Minulla on syntynyt vakava riippuvuus kirjoihin. En kykene olemaan missään ilman kirjaa joten aina on oltava kirja mukana, joka paikassa. Kun iskee kirjan himo, niin sitä voi sitten mukavasti lievittää, kun kassista kaivaa opuksen. Onneksi töissä asia on kunnossa. Moni asia muuttuu varsin vähäpätöiseksi, kun saan lievitystä kirjasta.

Jos en saa kirjaa, niin vieroitusoireet ovat hirvittävät. Olen niin pahalla päällä, että alan olemaan ympäristöhaitta. Minusta on ihan pikku juttu, jos vaan saan lukea ja maailma pelastuu – no ei nyt ihan, mutta minä ainakin.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että on hyväksi käydä elokuvissa. Menen siis mieluummin leffaan kuin baariin tai shoppailemaan. Miksi?

Haluan nähdä elokuvan tuoreeltaan. On aina kiva odottaa sitä uutta elokuvaa ja etenkin jos se on kotimainen. Minusta suomalaiset elokuvat ovat erittäin hyviä ja haluan olla kantamassa korteni kekoon katsomalla niitä nimenomaan elokuvissa. Minä en siis kuulu siihen porukkaan, joka odottaa, että leffa tulee DVD:lle tai esitetään tölsästä.

Haluan mennä nimenomaan elokuviin. Enkä mihin tahansa elokuvateatteriin, vaan sinne, missä olen tottunut käymään, missä minua kohdellaan todella hyvin ja missä on hyvät penkit ja mahtavat leffat. Siellä palvelu pelaa ja sitä vaan tuntee aina olonsa niin hyväksi, tervetulleeksi.

Minusta on vaan reilua maksaa siitä, että voin olla hetken rauhassa ja uppoutua elokuvaan, ilman että tiskit odottavat, joku pyytää minua tekemään jotain, ovikello soi tms. Kun menen sinne leffaan ”omalle” paikalleni, ovi loksahtaa kiinni ja valot sammuvat, kaikki muu jää ulkopuolelle. Se vaan on niin upeeta. Kun kaikki tutut näyttelijät ovat siinä silmieni edessä, ihan kuin olisin tapaamassa vanhoja tuttuja. Leffa on melkein sylissä ja minä ihan kuin voisin halata sitä J.

On hauskaa haltioitua elokuvan näyttelijöistä, henkilöistä, kuvauspaikoista, musiikista ja koko paketista.

Voisin lämpimästi suositella kaikille!!! Leffoihin jää koukkuun, mutta kankkusta ei tule.