Heti aamusta alkoi ankara puhelimen etsintä. Huomasin sen jo illalla, että sitä ei vaan ole. En voinut laittaa herätystä vaan oli vaan luotettava siihen, että kyllä kai sitä nyt aina jotenkin herää, vanhasta muistista. Aamulla jatkoin etsintöjä, joka paikasta, jääkaapista ja hattuhyllystä, mutta puhelin pysyi piilossa. Kyllä siihen soitettiin, mutta siihen ei saatu yhteyttä. Tiesin, että siitä oli akku tyhjä.
Vapaapäivän alkajaisiksi lähdin siis käymään työmaalla eli tosi hyvin alkoi. Vaan siellä se puhelin oli, nätisti oman kaappini hyllyllä. Homma jatkukoon. Olin iloinen, koska olin kuvitellut jo kaiken mahdollisen.
Puhelinasioissa pysyäkseni, seuraavana oli vuorossa herra 10v:n luurin haku huollosta. Vietiin se sinne jo aikapäivää sitten, kun luuri vaan lakkasi toimimasta. Iloissani sinne menin, mutta mieli muuttui pian hyvin matalaksi. Jättäessäni puhelinta, varmistin ettei siitä mene maksua ja minulle luvattiin ettei mene. Takuuseen menee. Vaan toisin kävi. Puhelin oli saanut kosteutta ja sitä ei korjattu! Maksu (runsas) sen sijaan otettiin. Kirvelevin mielin maksoin tyhjästä, samalla miettien, mistä kaikesta jäädään sen takia paitsi. Olin niin surullinen, että olisi mieli tehnyt ajaa ojaan…
Ajoin kuitenkin varaosamyymälään. Oli tarkoitus hoitaa valoa autoon. Siis mitä tulee edelliseen postaukseeni, niin lamppu paloi myös autosta. Olin sellaisessa mielentilassa, että hiukan arastellen astuin sisään kauppaan. Toisaalta muistin, että olen siellä ennenkin saanut tosi hyvää palvelua ja niin kävi nytkin. Olin niin iloinen, että meinasin mennä kahville.
Seuraavaksi oli löydettävä paikka, missä joku vaihtaisi ne lamput, sillä tiesin sen olevan melko hankala toimitus. Ajoin paikkaan, missä autoani on kohdeltu aina hyvin ja siinä samalla minuakin. Kotvasen kuluttua ajoin sisään ja minua pyydettiin mukaan neuvomaan. Menin, vaikka siellä lukee, että ihan turvallisuussyistä olisi parempi jos asiakkaat pysyisivät pois huoltohallista. Vaan, minäpä olin todistamassa sitä kuinka hankala paikka se oli. Akkukin oli irrotettava, mutta kunnialla siitä selvisimme. Huoltomies teki hommia ja minä vaan pärpätin pehmosia. Kun tulin valmista, menin kassalle ja pyysin pientä laskua. Se oli niin pieni, ettei minun tarvinnut maksaa mitään. Mitä??? Luulin, että olin käsittänyt väärin ja kun pikkuhiljaa tajusin, niin olin niin ILOINEN, että olisin halannut niitä miehiä, jos he eivät olisi olleet siellä tiskin takana.
Jotenkin päivä alkoi olla taas tasapainossa.
