Pakkasherra nurkissa jo paukuttaa… Hei, ihan niin kuin ennen vanhaan, on oikea talvi. Ah, niin kaunista. Valkoista lunta koko kaupunki täynnä ja maisema on kuin jostain 1940-luvun postikortista! Kerrassaan upeeta ja kaikki jossain muualla, missä ei juuri ole lunta, ovat meille ihan kateellisia.
Ei ole pelkoa ilmaston lämpenemisestä, hurraa, tai siis minä en ainakaan pelkää.
Haaveilen… villapohjallisista! Kun menen kevyttä ravia töihin ja varpaita palelee, mietin, mistä saisi villapohjalliset, paljonko ne maksaa ja mahtuisiko ne minun kenkiini. Varpaat meinaan voisi tykätä. Silti kivasti narskuu.
Kun työmatkalla hyytävä viima ja pakkanen puri naamaani, haaveilin pääsystä työpaikan lämpimään, siis jos ylipäätään selviän sinne asti jäätymättä. Oli huikea tunne, kun pääsi sisälle lämpimään ja huomasi edelleen olevansa elossa.
Haaveilen siitä, miten olisi kivaa olla vielä se pieni lapsi, jota ei pakkanen haitannut. Voisi nauttia lumesta, laskea mäkeä. Nyt jos laskisi mäkeä, loukkaantumisprosentti olisi aika korkea.
Olen onnellinen siitä, että voin tulla omaan kotiin, lämpimään, lämmittää saunan ja nauttia siitä, kun ulkona on kylmä ja minulla niin lämmin!
