Kyse on musikaalista, nimeltä MINNA, jota Kouvolan teatteri ansiokkaasti esittää. Minna Canth on ollut minulle niin tuttu, sillä jotenkin sitä vain on sellainen tunne, että tietää, miltä se on elämä on tuntunut. Ei nyt kaikin puolin, mutta monessakin asiassa.
Yksinhuoltajana joutuu usein olemaan vahva ja reipas. Periksi ei voi antaa. ”Taistella, tahtoa ja voittaa. Ei koskaan luovuttaa saisi parhaastaan. Vastusta vastaasi saat ja se voi joskus katkeroittaa…”
Minna ei antanut periksi eikä pelännyt kuolemaa. Taistelu oli ihanaa!
Kouvolan teatterin Minna on loistava esitys ja Elina Ylisuvanto on kuin luotu Minnan osaan. Kun hän alkoi laulaa ensimmäistä laulua, nousi pala kurkkuun. Koko esityksen ajan minulla oli se pala kurkussa ja vedet silmissä. Oli keskityttävä hillitsemään itsensä. Kohtaus kohtauksen jälkeen ja minä olin haltioissani. Miten kaikki, koko porukka toimi niin yhteen hiileen puhaltaen, että se tuli sinne katsomoon asti, lämmitti ja tuntui hyvältä.
Musikaalina Minna on mahtavan reipas ja sävellykset niin kauniita, että tekisi heti mieli revanssia. Puvut olivat niin kauniita ja lavastus toimiva. Toivoisin vain, että mahdollisimman moni löytäisi tiensä Minnaa katsomaan, nauttimaan ja voi olla, että liikuttumaan.
Kotimatkalla en voinut kunnolla puhua. Sain sanottua, miten hyvä esitys oli, mutta en keskustelemaan, koska niin koskettava se oli, että minun oli vielä koottava itseni.
Voi olla, että minun on vielä nähtävä Minna – uudestaan!
