Eilen, ihan kesken rauhallista koti-iltaa, tuli mieleen, että nyt elokuviin! Sanoin neiti 14v:lle, että miten ois, lähetkö mukaan. Siinä samassa kumpikin soittamaan kavereilleen, että kuka muu haluaa mukaan? Vartin päästä laiha tulos, neiti 14v ei saanut ketään, minä yhden. Kyse ei nyt ollut siitä, että elokuvissa tarttis olla seuraa, vaan siitä, että kyyti oli tarjolla.
Meitä oli kolme, kun menimme Kuusaalle katsomaan Michaelia. Niin, Michael Jacksonin elokuvaa, This is it. Vähän namia ja sitten paikoilleen.
Elokuva ylitti odotukset, sillä se oli todella hyvä. Se kertoi siitä, kuinka mahtavaa MJ:n kiertuetta valmisteltiin, harjoiteltiin ja viilattiin yksityiskohtia myöten. Uskomatonta se, kuinka kaikki siihen paneutuivat. Se mikä myös kiinnitti huomiotani, oli se, kuinka kaikki olivat niin ystävällisiä ja kunnioittivat toisiaan. ”I love you” ja ”God bless you” kuulosti niin mukavalta.
Tiesin, että MJ oli erittäin lahjakas, mutta en osannut kuvitellakaan, miten lahjakas! Hän tuntui hallitsevan kaiken.
Minulle MJ tuli tutuksi 80-luvulla. Sitä soitettiin radiossa, ostin levyjä ja nauhoitin kaiken ja vein Bulgariaan, kun silloin siellä niin usein kävin. Thriller-videota katsottiin joka paikassa, mihin menimme ja nauhoittamiani MJ-kasetteja kuunneltiin monessa baarissa ja ravintolassa. Sen musiikin tahdissa tanssittiin itsemme uuvuksiin.
Elokuvissa meinasin vähän väliä olla taputtamassa käsiä, niin olisi mieli tehnyt antaa aplodeja! Enkä yhtään ihmettele, että joku oli kaivannut ja ehdottanut sellaista elokuvailtaa, missä saisi tanssia. Kun oli ihan vaikeuksia pysytellä aloillaan, kun valkokankaalla kaikki muut tanssivat!
Onneksi elokuvassa ei ollut mitään dramaattista loppukohtausta. En olisi kestänyt sitä. Silti, olisi hän voinut elää…
