Onkohan ketään, joka ei olisi joskus haaveillut unelmakämpästä… Minulle se on halpaa huvia. Aina silloin tällöin yllätän itseni tutkailemasta asuntoilmoituksia. Joko lehdestä tai sitten kävelylenkillä huomaan, että nökötän näyteikkunan edessä katselemassa kivoja asuntoja.
Kolmea lasta ajatellen, meille ei sovi pieni asunto. Neliöitä täytyy siis olla riittävästi, jokaiselle oma huone. Lisäksi sauna olisi kiva, pari vessaa, lasitettu parveke ja mieluusti ylimmäisestä kerroksesta. Paljoa ei jää jäljelle. Niin ja se sijainti, keskustasta. Jäljelle jää yksi tai parhaassa tapauksessa kaksi. Syy, miksi niistä ei käy kumpikaan, on se, että ne ovat myytäviä ja meillä ei ole rahaa. Vuokrattavana ei isoja asuntoja ole, ei meidän kriteereillä.
Omakotitalot ovat myös oikein kivoja. Katselen tietysti isoa ja vanhaa taloa. Lähellä keskustaa. Isoa nurtsia ei tarttis olla, eikä missään tapauksessa öljylämmitystä. Lämmitys on aina se iso ongelma, mikä ei kaikilta naisilta onnistu. Puulämmitys taitaa olla minulle se ”helpoin” , niistä vaikeista. Sähkölämmitys taitaa olla niin kallista ja kuivaa…
No, talojen katselu on kivaa, mutta tuskin meillä koskaan on omaa. Onneksi, sillä sitten alkaisi ikuinen kiista ruohon leikkuusta ja lumitöistä. Vannon, ettei vapaaehtoisia olisi.
Välillä menen hiukan tulevaisuuteen ja mietin aikaa, jolloin olen yksin. Katselen kivoja pikkuasuntoja. Yksiöön en taida enää sopia, joten kyllä se kaksio olisi kiva tai ehkä kolmio, jonne sitten lapset ja lapsenlapset mahtuisivat vierailemaan. Eikä minun kirjatkaan mahtuisi ihan pieneen kämppään.
Jopa se punainen torppa olisi kiva, olettaen että kuntoa piisais. Voisin kantaa puita ja vesiä ja elää ainakin, aika vanhaksi.
Tämän hetkinen tilanne on kuitenkin se, että meillä on koti. Lämpöä piisaa, vedet tulee ja menee. Mitään ei juuri tarvitse tehdä, kuin elää ja olla. Neliöt melkein piisaa ja sijainti on loistava. Meillä on unelmakämppä.
