Joskus tulee sellaisia päiviä, että mikään ei mene niin kuin pitäisi ja lopputulos on se, että maltti menee. Näin kävi meillä ties kuinka monennen kerran.
Meillä oli torppa sekaisin kun naisen käsilaukku ja kukaan ei tehnyt mitään. Kukaan ei halunut tehdä mitään. Vaikka yritin rauhallisesti ja vähemmän rauhallisesti, kehoittaa ja käskeä, pyytää ja uhkailla.
Ei auttanut kuin takki päälle ja ulos. Se on hyvä konsti päästää pahimpia ja tummimpia savuja pois. Kävelin rivakasti pitkin ratojen reunoja. Kun sitten olin sivuraiteella ja yritin saada astelua sopimaan ratapölkkyjen mukaan, alkoi helpottaa.
Kun tulin takaisin kotiin, homma oli edelleen retuperällä. Joku yritti niin draamallisesti alkaa tiskata, ettei sitä kestänyt katella. Kello oli sitä vailla, että keräsin itteni kasaan ja liioitellun tyynesti ilmoitin, että minä teen. Sanoin paljon muutakin… Joka tapauksessa torppa hiljeni ja kaikki menivät nukkumaan. Siis ilman erillistä patistelua. Loistavaa. Edes joku homma toimi.
Tiskasin ison tiskin hienoisen raivon vallitessa. Eniten otti pattiin se, että otti pattiin. Kun tiskipöytä kiilti, oli sen verran sitä raivokasta puhtia jäljellä, että pesin vessan samoilla panoksilla. Kello oli 22 kun sain kaiken valmiiksi. Loppujen lopuksi olin varsin tyytyväinen tulokseen. Mietin kuitenkin, siinä samalla kun etsin kaikessa hässäkässä kadonneita silmälasejani, että miksi sitä ei saa siivotuksi yhtä hyvin silloin, kun on ihan ”cool”.
