Niinpä, en tarkoita tällä nyt MacAnkkojen sukulinnaa vaan ihan toista ”linnaa”. Voin vakuuttaa, että jos ei ole siellä vielä käynyt, niin jo olisi korkea aika. Kyseinen paikka sijaitsee Kouvolan Anjalassa. Linnaa siellä ei ole, mutta kartano löytyy ja kartanon kummitus. Muistan sen paikan jo ammoisista ajoista, kun tehtiin sinne varmaan se ihan eka luokkaretki. Kummitusta ei silloinkaan nähty, mutta silti se, poissaolevanakin, jäi mieleen.
Ankkapurha on Kymijoen kuuluisin koski. Sen rannalla on usein tullut istuttua kalassa. Vaikka, kaikki tietää, ettei heti koskialueella saa kalastaa, mutta vähän matkan päässä saa, siis mato-ongella, ilman lupaa. Ei sitä kyllä ihan niinkään voi sanoa, mutta niin, ettei mato-ongella tartte lupaa, ei edes keltään kysyä. Näin otaksun, kun ei ole ollut lupaa enkä oo sitä keltään kysynyt eikä kukaan kysynyt minulta…että sillee.
Kun minulla oli lapsiluku täys, kävimme usein retkellä Ankkapurhassa. Sinne vaan ja lapset irti, sillä isolla varoituksen sanalla, ettei yksin saa rantaan mennä. Yhdessä sen sijaan oltiin siellä monesti. Katseltiin kosken kuohuja ja syötiin jopa eväitä. Ympäröivä luonto oli seuranamme.
Edelleen yllytän kaikkia tutustumaan Ankkapurhan maisemiin. Siellä saa ajan niin leppoisasti kulumaan monella taholla.
Regina-koulukin siirrettiin sinne ja entisöitiin heti niin, ettei tuntea meinannut. Vanha viljamakasiini toimii nyt Makasiinikahvilana, jonka antimia voi nauttia ulkona, isolla terassilla.
Vinkkaisin seuraamaan ilmoituksia, sillä Ankkapurhassa tapahtuu…