Mitä tapahtui, kun sitä jäi ilman päivittäistä annosta?
Lauantaiaamuna nousin ylös puolitoista tuntia ennen töiden alkua. Ensin kahvi tippumaan ja sitten lehti. Lehti? Tuijotin tyhjää kynnystä unisin silmin ja luulin nukkuvani vielä, olevani pahan painajaisen pyörteissä. Olinko hakenut jo lehden? Kiersin koko torpan ja katsoin mitä ihmeellisimmistä paikoista, mutta totta se oli, ei lehteä.
Kahvi ei maistunut miltään. Tuijotin ikkunasta ulos ja yritin miettiä, mitä tekisin. Aamukäynnistys oli nyt ihan kuralla. Soitin jakelupäivystykseen. Sain kuulla, että jakelu viivästyy, koska jakaja oli juuttunut jossain talossa hissiin. Ikävää. Ikävää myös se, että minulla kahvi haaleni kupissa ja olo yhtä haalea.
Aamun rytmi oli nyt ihan outo. Puin päälle ja lähdin ajoissa töihin, olihan minulla nyt joutavaa aikaa.
Työmaalle jakaa ilmeisesti eri jakaja, koska sinne olivat lehdet tulleet. Otin ne kainaloon ja menin lehtisaliin. Yritin tavoittaa jotain tosi rentoa ja istahdin keinutuoliin. Kaikki meidän asiakkaamme tietävät, kuinka suosittu istuin se on. Avasin lehden ja sain päivittäisen annoksen, ja käynnistyihän se päivä siitä.
Mitä tulee siihen, että tein sen työaikana, niin saan varmaan anteeksi. Ilman lehden lukua en ole ihan työkykyinen ja onni on se, etten tarvitse Hesaria saadakseni riittävän annoksen.
Kun tulin töistä kotiin, oli lehti odottamassa minua. Jotenkin se oli surkean näköinen, ihan kuin olisi yrittänyt pyytää anteeksi.
- Hyvä, saat anteeksi, mutta anna sinä anteeksi, etten enää tarvitse sinua.
Ei sitä nyt enää iltapäivällä voi lehteä lukea, kun vanhahan se jo on, ja kun se nyt vaan kuuluu lukea aamutuimaan.
Tänä aamuna olivat hissit toimineet, jee!
