Käytiin viikonloppuna Kuopiossa. Kiva kaupunki ja hieno ilma, mutta jokin oli pielessä. Meidän kokoonpano – se vaan oli niin vaillinainen.
Menomatkalla sentään oli vähän jotain, kun oli pari tyttöä takapenkillä. Neiti 13 v. ja hänen ystävänsä. Repsikan paikalla oli herra 9v. Vaan herra 11 v. ei halunut lähteä mukaan. Sitkeistä maanitteluista huolimatta, hän meni mieluummin isänsä luokse. Oli sitten saanut jotenkin yliannostuksen autossa istumisesta, kun jonkin verran reissasi Helsinki-cupin vuoksi.
Tytöt jäivät Kuopioon. Siinä sitten kaksin tepasteltiin kaupungilla, minä ja herra 9 v. Kävimme museossa ja Puijolla ja vielä helposti. Jos olisi normaali kokoonpano ollut mukana, olisi ainakin museo jäänyt väliin. Nyt kaikki vaan kävi niin helposti ja se tuntui oudolta, kun ei ole oikein tottunut siihen. Aina on joku skaba siitä, mitä tehdään ja minne mennään, niin että kaikilla olisi hyvä olla.
Paluumatkallakin oli rauhallista. Kukaan ei kinannut, mitä kanavaa kuunnellaan. Eikä liioin haastellut, sillä herra 9 v. ei ole mikään suupaltti. Poika on niin elastinen, että kaikki käy. Vaan ku kävimme jäätelöllä, herra 9 v. ilmoitti, että on ikävä herra 11 v:tä. Niin, olihan se aika jännää, kun tuli jädet halvemmaksi. Herra 9 v. kun ottaa yleensä sen halvimman, niin herra 11 v. taas kaikkein suurimman ja kalleimman.
Esimakua tulevasta. Jonain päivänä olen sitten ihan itekseen. Vaikka kuin on tottunut olemaan koko koplan kanssa, niin eivät he iän kaiken äitin helmoissa pyöri. Pehmeä lasku tulevaisuuteen.
