Laineiden arkinen aallokko

Maanantainaamuna pakkasimme itsemme autoon ja kohti Lappeenrantaa. Siellä pakolliset kuviot kaupungilla ja sitten kohti jotain niin kovin ihanaa. Keskellä suvista Saimaata on saari (useampikin), mutta meille se eräs saari. Pääsimme saareen, jossa isäntänä toimi Otso, juuri ensimmäisen vuoden rajapyykin saavuttanut nuori mies. Häntä kunniakkaasti avusti emännän tehtävissä äitinsä Kaisa! (Otson elämää voi lukea blogista http://otsoelamaa.blogspot.com/ )

Laineiden kaupunkilaisperhe sai niin tuta perinteisestä mökkielämästä, että kyllä teki hyvää. Pientä totuttelua vaati se, ettei ollut sähköjä eikä juoksevaa vettä. Paitsi kyllä vesi oli juoksevaa, jos jaksoi juosta ämpäreiden kanssa. Mainittavaa on se sukupolven ero, että siinä missä Laineiden äire suorastaan nautti olosta ei-mukavuuksia, niin lapsilla se ei ollut ihan niin nautinnollista. Neiti 13v ei ollut ollenkaan ihastunut huussista. Pojille tuotti hämmästystä se, ettei ollut sähköjä, mutta kaikki osasivat kyllä nauttia kynttiläillallisesta.

Eri asia oli se saunominen. Jo pelkästään saunan lämmitys tuotti allekirjoittaneelle elämyksen. Onneksi kukaan ei ollut selän takana neuvomassa, kyselemässä tai ihmettelemässä; saatko sen syttymään? Sain! Vesien kantokin oli mukavaa liikkumista kaipaavalle kropalleni. Saunominen olikin sitten illan kohokohta. Peseytyminen ja vesien lotraaminen oli hivenen poikkeavaa kaupunkisaunomisesta. Vaan, kun allekirjoittanut pääsi vauhtiin, niin talviturkki tuli heitettyä niin monta kertaa, että nyt se on sitten upotettu ja syvälle Saimaan veteen. Uiminen oli lystiä, että ei meinannut siitä loppua tullakaan. Olo oli yhtä vetreä kuin herra 11v:llä, jonka kanssa hypittiin laiturilta ja melskattiin veden kanssa.

Mitä tuli ruokapuoleen, niin syömiset valmistettiin ulkona. Ei tullut käryä tupaan, kun ruoka valmistui muurinpohjalla. Miten maittoikin niin paljon paremmalle kuin sisällä valmistettu. Tiskaaminen oli myös ratevaa. En edes ehdottanut lapsille sitä, sillä ihan ite halusin tiskata ja jos tuli puhtaita astioita niin myös hyvä mieli.

Kun oli luppoaikaa, niin ongittiin tai pelattiin Menolippua. Varsin suositeltava lautapeli. Niin hauskaa se pelaaminen oli, että nyt on vakavasti harkinnassa pelin hankkiminen myös tähän talouteen.

Mitä tulee siihen, että saaressa kaikki hyvin, niin kannattaa lukea Elina Halttusen kirja Saaressa kaikki hyvin. Elina Halttunen on Kouvolan pääkirjastossa kirjailijavieraana 26.8.2009 klo 18.00

Nyt on ollut lähtöjä! Monta ja monen kohdalla, monia koskettavia.

Perjantaina vietimme kirjastossa koko päivän kirjastotoimen johtaja Mikko Vainion läksiäisiä. Niitä oli suunniteltu jo hartaasti ja salaa, viikkoja etukäteen. Kun päivä vihdoin koitti, se oli niin täynnä tapahtumaa, ettei se ollut vaikeaa. Haikeus saattoi jäädä yhden sun toisen mieleen, kun päivä oli päättynyt. Kaiken kaikkiaan se oli varsin hauska ja leppoisa päivä. Ohjelmassa oli mm. Mikolle tehdyn musavideon kuuntelu ja esittely, erilaisia tehtäviä Mikolle, haastattelutuokio, lahjojen jako, unohtamatta ruokaa ja juomaa. Aamukahvilla oli kakkua ja ruokatunnilla pizzaa ja salaatteja. Kaikki henkilökunnan itse tekemiä. Jälkiruokana oli jäätelöä, Manskilla.

Sillä aikaa kotona, lapset lähtivät isänsä luokse. Monta puhelua sain, kun oli kyse, ottaako mukaan sitä sun tätä ja kuinka taas tulee ikävä… Joka kerta yhtä vaikeaa ja aina on joku hukassa. Minusta on eri hienoa, kun menevät isänsä luokse ja saan hetken olla ihan rauhassa ja hiljaisuudessa. Vaikka – kun sitten tulen töistä tyhjään kotiin, niin kyllä vaan on haikea olla.

Minulla alkoi loma! Siis kerta kaikkiaan upea juttu. Sitä luulisi, että riemusta pomppisi, mutta ei kärsi. Aika hektinen viikko takana, perjantai rutistus vielä, niin se hyppy siihen hiljaisuuteen ja rauhaan otti koville. Lomalle lähtö on niin iso loikkaus, että minun pää ei kestä sitä. Arvasin onneksi, ja menin jo ajoissa lepotilaan, mutta sekään ei auttanut. Joka ikinen loma alkaa aina päänsäryllä. Onneksi en suunnitellut mitään menoa ekalle lomapäivälle. Lomalle lähdön vaikeus on päästä kiinni ja se haikeus on sitä, kun niin monta kivaa hommaa jäi sinne töihin odottamaan… (eli taisin olla loman tarpeessa).

Mitä tapahtui, kun sitä jäi ilman päivittäistä annosta?
Lauantaiaamuna nousin ylös puolitoista tuntia ennen töiden alkua. Ensin kahvi tippumaan ja sitten lehti. Lehti? Tuijotin tyhjää kynnystä unisin silmin ja luulin nukkuvani vielä, olevani pahan painajaisen pyörteissä. Olinko hakenut jo lehden? Kiersin koko torpan ja katsoin mitä ihmeellisimmistä paikoista, mutta totta se oli, ei lehteä.
Kahvi ei maistunut miltään. Tuijotin ikkunasta ulos ja yritin miettiä, mitä tekisin. Aamukäynnistys oli nyt ihan kuralla. Soitin jakelupäivystykseen. Sain kuulla, että jakelu viivästyy, koska jakaja oli juuttunut jossain talossa hissiin. Ikävää. Ikävää myös se, että minulla kahvi haaleni kupissa ja olo yhtä haalea.
Aamun rytmi oli nyt ihan outo. Puin päälle ja lähdin ajoissa töihin, olihan minulla nyt joutavaa aikaa.

Työmaalle jakaa ilmeisesti eri jakaja, koska sinne olivat lehdet tulleet. Otin ne kainaloon ja menin lehtisaliin. Yritin tavoittaa jotain tosi rentoa ja istahdin keinutuoliin. Kaikki meidän asiakkaamme tietävät, kuinka suosittu istuin se on. Avasin lehden ja sain päivittäisen annoksen, ja käynnistyihän se päivä siitä.
Mitä tulee siihen, että tein sen työaikana, niin saan varmaan anteeksi. Ilman lehden lukua en ole ihan työkykyinen ja onni on se, etten tarvitse Hesaria saadakseni riittävän annoksen.

Kun tulin töistä kotiin, oli lehti odottamassa minua. Jotenkin se oli surkean näköinen, ihan kuin olisi yrittänyt pyytää anteeksi.
- Hyvä, saat anteeksi, mutta anna sinä anteeksi, etten enää tarvitse sinua.
Ei sitä nyt enää iltapäivällä voi lehteä lukea, kun vanhahan se jo on, ja kun se nyt vaan kuuluu lukea aamutuimaan.

Tänä aamuna olivat hissit toimineet, jee!

Käytiin viikonloppuna Kuopiossa. Kiva kaupunki ja hieno ilma, mutta jokin oli pielessä. Meidän kokoonpano – se vaan oli niin vaillinainen.

Menomatkalla sentään oli vähän jotain, kun oli pari tyttöä takapenkillä. Neiti 13 v. ja hänen ystävänsä. Repsikan paikalla oli herra 9v. Vaan herra 11 v. ei halunut lähteä mukaan. Sitkeistä maanitteluista huolimatta, hän meni mieluummin isänsä luokse. Oli sitten saanut jotenkin yliannostuksen autossa istumisesta, kun jonkin verran reissasi Helsinki-cupin vuoksi.

Tytöt jäivät Kuopioon. Siinä sitten kaksin tepasteltiin kaupungilla, minä ja herra 9 v. Kävimme museossa ja Puijolla ja vielä helposti. Jos olisi normaali kokoonpano ollut mukana, olisi ainakin museo jäänyt väliin. Nyt kaikki vaan kävi niin helposti ja se tuntui oudolta, kun ei ole oikein tottunut siihen. Aina on joku skaba siitä, mitä tehdään ja minne mennään, niin että kaikilla olisi hyvä olla.

Paluumatkallakin oli rauhallista. Kukaan ei kinannut, mitä kanavaa kuunnellaan. Eikä liioin haastellut, sillä herra 9 v. ei ole mikään suupaltti. Poika on niin elastinen, että kaikki käy. Vaan ku kävimme jäätelöllä, herra 9 v. ilmoitti, että on ikävä herra 11 v:tä. Niin, olihan se aika jännää, kun tuli jädet halvemmaksi. Herra 9 v. kun ottaa yleensä sen halvimman, niin herra 11 v. taas kaikkein suurimman ja kalleimman.

Esimakua tulevasta. Jonain päivänä olen sitten ihan itekseen. Vaikka kuin on tottunut olemaan koko koplan kanssa, niin eivät he iän kaiken äitin helmoissa pyöri. Pehmeä lasku tulevaisuuteen.

Kesä on kiireistä aikaa. Minulla on kalenterissa enää vain muutama vapaa ilta.
Tuntuu, ettei kotona kerkee käydä kuin kääntymässä. Lapset laskemassa jne.
Kesä on puolessa ja on sen verran nähty ja kuultu, että vois vähän raportoida.

Reissua koko perheen voimin on siis heitetty Turkuun ja Viitasaarelle. Turussa oli mieleenpainuvinta varmaan Kakskerran saaren kierros. Siellä kävimme Brinkhallin kartanossa niin, että vain minä ja neiti 13v kävimme sisällä. Herra 9v istui pihalla syömässä viinirypäleitä ja mitä teki herra 11v? Istui autossa ja pelasi PSP:tä.
Viitasaarella kohokohta oli juhannussauna savusaunassa. Siis minusta, koska lapset eivät sitä juurikaan arvostaneet? Outoa, miksiköhän?

Kesäteatterianti on ollut ylenpalttista.
Ummeljoella nähtiin Ella ja Paterock. Herra 9v ja minä ja niin monta kirjastolaista, että joku luuli sen olevan suunniteltua.
Heinolassa kävin Olutseuran kanssa nauttimassa esityksestä Piukat paikat. Siellä sitten nähtiin ihan oikeita näyttelijöitä, ku oli esitystä tähdittivät mm. Arja Koriseva, Jussi Lampi ja Eero Saarinen.
Rölli viihdytti minua ja herra 9v:tä Elimäellä. Silloin esityksen teki erityisen jännittäväksi se, että ukkonen pelotteli. Ennen väliaikaa kuului jyrinää ja salamoi… Vaan, ei pisaraakaan tullut, vaikka kipaisimme hakemassa sadevehkeet valmiiksi.
Korvenkylän Teuvo ja Paperitaivas oli semmonen kokemus, että siihen on saatava revanssi ja se on ensi viikolla. Se menee niin päähän…
Jaalassa oli käytävä katsomassa, millainen on Onnellinen mies ja olihan se onnellinen. Autollinen oli meitä sielläkin, mutta lapsista vain herra 9v.
Monta on vielä näkemättä, mutta aiotaan nähdä!

Lapsista siis mukaan kesäteattereihin ihan helposti lähtee herra 9v ja neiti 13v. Se, mitä herra 11v on mieltä, en kehtaa edes kertoa. Sen voin mainita, että hänen kohdalla minun kulttuurikasvatus on karahtanut kiville.

Elokuvissa on myös käyty. Postia pappi Jaakobille oli just niin hyvä kuin odottaa saattoi, ehkä hivenen parempikin. Tosin vuolaana valuivat kyyneleet…
Ice Age 3 ei aiheuttanut kyyneleitä, vaikka jos olisi, niin se olisi ollut hyvin piilotettavissa, mustien lasien alle. Silloin oli muuten leffateatteri harvinaisen täynnä. Minullakin kaikki lapset mukana ja lisäksi yksi ylimääräinen.

Mitä musiikkiin tulee, niin Lahdessa tuli käytyä heilumassa Yön tahtiin. Välillä se vain on niin, että on keski-ikäisen tätin lähdettävä irrottelemaan ja siihen sopii juuri YÖ ja yö. Tädit jaksaa heilua…

Välillä on autoa korjailtu, mutta sitten taas menoksi. Paljon on vielä keikkaa jäljellä. Seuraavaksi lähdemme Kuopioon!

Ollaan kahden lällä-lää….
No niin oltiin. Mie ja herra 9 v. justiinsa melkein koko viikonloppu. Nii oli rauhallista ja mukavaa, että meinas aika käydä välillä pitkäksi.

Perjantaina laitoimme neiti 13 v. ja herra 11 v. leirille, ja sit alko juhlat. Olin herran 9 v. kanssa työkaverin 50 v. juhlissa, jossa herra 9 v. oli ainoa lapsi. Vaan niin oli mukavan oloset juhlat, että tais olla kaikilla kivaa ja juhlamieltä.

Lauantaina otimme sitten rauhallisemmin. Kattelimme telkkaria ja miten olikin outoa, kun ei ollut sohvalla tunkua, eikä tarvinnut kinata, mitä kanavaa voitaisiin katsella. Ruokakin oli hyvää. Ei siis pahaa eikä erittäin pahaa…
Kun kävimme kaupassa, niin saunalimuksi riitti yksi pieni pullo. Ei syntynyt siitäkään raivaria, minkä väristä ja kuinka paljon tarttis ostaa.

Leivänpaahtimessa oli liikaa aikaa. Siitä huomautin herra 9 v:lle, että kuka kumma…??? Siihen herra 9 v:
- Tartteehan jonkun tuurata herra 11 v:tä.
Sama kun jonkun on tuurattava silloinkin herra 11 v:tä, kun tölsästä tulee jotain niin hömppää, että suudellaan, kun silloin kuuluu huutaa YÖK!

Siis kaiken kaikkiaan autuaan hiljaista ja seesteistä, että juuri kun siitä melkein nautti, tuumasi herra 9 v:
- Miulla on ikävä…
- No, kyllä ne sieltä pian tulevat. Eikö ole mukavaa kun saa olla rauhassa?
- On, mutta miulla on ikävä…
- Niin mutta sitten on taas riita pystyssä joka asiasta ja aina joku kiusaa.
- Ei se mitään, miulla vaan on niin ikävä.

Kaksi yötä vajaalla miehityksellä on päättynyt ja taas on joukkue kasassa. Isompaa riitaa ei ole vielä tullut, mutta kaikilla on niin hyvä mieli. Niin, ja oli miullakin ikävä!