Lomasta yksi pätkä saatu kunnialla päätökseen ja paluu arkeen on alkanut. Kaksi viikkoa lomaa sujui sillä, että ensimmäinen viikko huilattiin toisen viikon reissuja varten.
Reissut kohdistuivat Turkuun ja Viitasaarelle. Jos Turussa paloi rahaa, niin Viitasaarella ei, johtuen siitä, ettei jälkimmäisessä ollut kauppoja! Keskellä kauneinta maalaismaisemaa tällaiset kaupunki-ihmiset olivat muutenkin ihmeissään. Vietimme juhannusta paikassa, minne oli ”isolta” tieltä matkattava hiekkatietä. Sitä oli oikein sorateiden virtuoosi, kun pudotteli menemään. Nuoruuteni hulluina vuosina oli ihan perinteiden vuoksi ajettava niin, että mäen nyppylöillä auto oli ilmassa. Nyt ei enää uskaltanut, eikä autokaan olisi kestänyt.
Juhannuspäivänä oli lähdettävä terveyskeskukseen. Jos täällä meillä ei ole sinne pitkä matka, niin Viitasaarella me taas matkasimme sinne reilut 20 kilometriä ja puolet siitä sitä hiekkatietä. Jatkamme vertailua. Jos täällä, terveyskeskukseen sisälle päästyä, alkaa ankea odottaminen, niin Viitasaarella ei sellaista tapahtunut. Potilaana oli 11-vuotias herra, jonka hengittäminen hiukan takkuili.
Olimme lähteneet kiireessä, sillä oli pakko keretä hoitamaan kaikki, ennen kuin apteekki oli menossa kiinni. Kiire loppui siihen, kun astuimme terveyskeskuksen ovesta sisään. Siellä meidät vastaanotti sellainen ”herran enkeli”, ettei paremmasta väliä. Välittömästi hän otti pojan ja laittoi hengittämään lääkettä. Kaikki tapahtui silti niin rauhallisesti ja tuli heti sellainen olo, että olemme hyvissä käsissä. Sillä aikaa kun poika hengitteli lääkettä, tämä ”herran enkeli” kävi lääkäriltä hakemassa meille reseptin.
Olimme apteekissa puoli tuntia ennen sen sulkemista.
Onneksi meillä oli se lääke, sillä kun yöllä alkoi olla hengittäminen vaikeeta, niin lähimpään päivystykseen olisi ollut matkaa reilut 100 kilometriä!
