Taas on ollut tuulista. Ei kiva. Ei ollenkaan kiva. Tuntuu, ettei voi ulos mennä, kun mikään ei pysy paikallaan. Tuuli tarttuu joka paikkaan, sekoittaa hiukset ja pään, panee vuodattamaan kyyneliä. Yritä siinä sitten olla siisti. Satais vaikka vettä, kunhan ei tuulisi.
Tuuli tekee kaikkea, kepposiakin. En voi millään olla välillä muistelematta aikoja ennen parvekelaseja. Parvekkeella ei pysynyt silloin mikään, jollei ollut jotenkin naulattu kiinni tai painanut kultaa. Pyykkien kuivaus oli varsin haasteellista, sillä joka ainoa rätti oli kiinnitettävä pyykkipojilla, siis jos halusi vielä käyttää niitä.
Erään kerran olin ripustamassa pyykkejä kuivaustelineelle. Oikeaoppisesti räväytin pyykkejä auki ja kun vuorossa oli farkut, niin eikös vain sieltä lahkeesta lentänyt siniset alushousut. Tuuli tietysti oli taas paikalla ja nappasi ne. Kun ne sitten iloisesti leijuivat siinä tuulen sylissä, niin juuri silloin kävelee naapurin rouva kaupasta ja ihmettelee, mikäs se siellä lentää. Aivan nolona olin mokomasta, niin eikös vain alakerran mies ollut tupakalla omalla parvekkeellaan ja ihmetteli ihan samaa. Siis, eikö ketään muita nyt vielä olisi voinut tulla paikalle.
Tuuli leikitteli pikkupöksyilläni ja nakkasi ne sitten kolmannen kerroksen kaiteelle(me asumme 5.krs:ssa). Kerkesin siinä jo hätäpäissäni miettiä, että käynkö pikana hakemassa kellarista pilkin ja koitan kalastaa housuni takaisin. En kerennyt, koska tuuli tuli taas ja viskasi ne housuni sinne parvekkeelle. Ei auttanut muu, kuin mennä paria kerrosta alemmaksi, soittaa ovikelloa ja:
- Anteeksi, mutta voisinko millään saada minun alushousuni takaisin. Ne ovat siellä teidän parvekkeella.
Hiukan oudosti minua katsottiin, joten katsoin parhaimmaksi selittää hiukan taustoja. Sain takaisin housuni, jotka vein sitten omalle parvekkeelleni kuivumaan.
Toinen kerta oli sekin, kun olimme tilanneet postimyynnistä peittoja. Tulivat sitten ISOSSA pahvilaatikossa. Niin isossa, että ajattelin laittaa sen parvekkeelle odottamaan hetkeä, kun joku on ulos menossa ja vien sen laatikon roskiin. Sanomattakin on selvää, että vaikka perheessä asuu muitakin, niin nakki napsahti minun kohdalleni. Ei siksi, että minä olin ensimmäisenä menossa ulos, vaan koska ne perheen muut jäsenet eivät omaa sellaista kykyä, että roskat voi viedä ilman erillistä ja monituista mainintaa isoilla kirjaimilla. Vaan, kun sitten tomerana menin parvekkeelle, ei siellä ollut koko laatikkoa! Tuuli oli hoitanut homman puolestani, kiitos ja toivottavasti myös ystävällisesti oli sen taitellut kasaan ja laittanut oikeaan säiliöön.
