Laineiden arkinen aallokko

…vai kuka se oli, mutta ihan pieleen meni. Miten kummassa se onkin niin ihmeellistä ja jatkuvan hämmästelyn aihe, että minun aikana ei osata rakentaa taloja? Tai kai ne Jussit osaa, hienoja, niin kovin hienoja taloja nousee sinne sun tänne ja melkosella vauhdilla. Eikä sitten aikaakaan kun alkaa olla vikoja jos vaikka minkälaisia. Kuulin sellaisenkin, kun asukas oli uudessa talossa valittanut, kuinka pytty on ihan vinossa. Tuli korjaaja, joka sanoi, että pytty on kyllä ihan suorassa, mutta lattia ei…

Miten sitten ihan uudet talot homehtuu? Kaiken aikaa? Sen vielä jotenkin ymmärtäisi, että kun on kerran ja muutamankin, kelmutettu talo ihan umpioksi, niin se sitten siitä pakkaa homehtumaan. Luulisi sitä ottavan opikseen eli sillä kaavalla, että kun iskee kirveellä jalkaan ja se sattuu, niin ei kai iske toista kertaa.
Tai sitten se, kun on vanha hieno talo, niin se sitten remppauksen ansiosta homehdutetaan. Rempan pitäisi tuottaa hyvää jälkeä ja jatkoaikaa, niin talot sairastuu ja niiden väki.

Jotenkii ei nyt millään vaan ymmärrä, miksi tällainen jatkuu? En sitten muuta syytä keksi, kuin sillä on melkoinen työllistämisvaikutus. Jatkuvalla remonttikierteellä on raksamiehille duunia. Talojen käyttäjät työllistävät terveydenhuoltoalaa, missä ei kai ole ollut minkäänlaista puutetta potilaista.
Vai vallitseeko maassamme jonkinlainen mafia, joka käskee piippu ottalla rakentamaan täyttä paskaa. Jolle voisi mennä sanomaan, että kun ne talot sitten homehtuu, niin ”se” tuumaisi, että niin on tarkotuskin…

Neiti 13v tässä eräänä päivänä kertoi, että olivat koulussa keskustelleet ammatin valinnasta. Aiheesta löytyy nettisivut http://www.mol.fi/avo/

Yllytti minua menemään sinne ja kokeilemaan miten minun ammatin valinta on luonnistunut. Sivustolla on testejä ja minähän heti innokkaana vastailemaan. Suorastaan posket palaen suuresta mielenkiinnosta.

Jätin väliin koulutustiedot, koska en ole hakeutumassa koulutukseen. Samoin ammattitietojen kanssa, koska en halunut tietää ammateista. Vastasin siis ensin osioon työn ominaisuudet. Kun olin valmis painoin jatka ja mitä sain tietää??? Minä olisin sopiva kiinteistönvälittäjäksi tai kodinkonekonemyyjäksi. Viisi pistettä! Ei, ei siis voi olla mitenkään mahdollista. Ennen keräisin käpyjä kun myisin jääkaappeja tai asuntoja. Missä kategoriassa oli oma ammattini…minun työominaisuuksilla kirjastotäti oli vain YHDEN pisteen ammatti. Onko minun nyt käsitettävä, että olen täysin väärällä alalla? No, ehkä jonkun mielestä voikin olla niin, mutta minä nyt vaan niin satun tykkäämään kirjastotätinä olemisesta.

Kiinnostukset olivat mielenkiintoinen osio. Siinä tuli kyllä ilmi, kuinka kahtiajakoinen sitä voikaan olla. Kun toisaalta on taiteellinen ja luova eikä siedä rutiineja, niin sitten kuitenkin on niin järjestelmällinen, tarkka ja tehokas. Ilmankos sitä on itelläkin välillä pikkasen outo olo.

Kyvyt oli viimeinen osio. Kun olin sen tehnyt, valitsin sen jälkeen oman ammattini ja mitä kävi? Minun ja ammattini yhteensopivuus oli vain kaksi tähteä. Onko minun sittenkin mietittävä sitä kodinkonemyyjän ammattia…
Toisaalta, eikö se ole pääasia, että viihtyy työpaikalla, pitää työstänsä, tykkää työkavereista ja jopa esimiehistään. Sanokoot testit mitä tahansa!

Mikäs siinä jos on uudistuksia, vaan jos niitä on koko ajan, joka paikassa, niin alkaa pyörryttää. Tavallisen taviksen pää se menee sekaisin helpommallakin tavalla. Uudistukset ovat varsin piristäviä ja vaihtelu virkistää, mutta vain jos se tapahtuu verkkaisesti, niin että pysyy kartalla.

Kuntaliitoksen myötä kaikki oli muutettava. Ei siinä mitään, kaikki mikä tapahtuu työssä, niin sen ihan hilkulla kestää, kun siitä ollaan maksavinaan jotain, melko nimellistä korvausta. En siis meinaa valittaa siitä, mitä kaikkea siellä työmaalla muuttui ja uudistui, vaan paneudun vapaa-ajassa tapahtuneisiin muutoksiin.

Kirjoitan blogeja, aika yllättävää, siis muitakin kuin tätä ja eri ”palvelimilla”. Kaksi niistä muuttui ja ihan peräkanaa. Juuri kun oli oppinut niitä edellisiä käyttämään melko surutta, niin eräänä aamuna nekin uudistuivat. Vanha tuttu oli muuttunut ihan erilaiseksi. Se sitten osasi koetella hermoja, kun aloitti taas uudelleen opetella sivuston saloja. Eikä kauaakaan, kun toinenkin sivusto päätti uudistua. Jatkuvaa opettelua, niin että keski-ikäisen äiti-ihmisen mieli oli jo sitä luokkaa, että oli harkinnassa lopettaa blogien kirjoittelu kokonaan. Kunnes, apu löytyi! Kanssabloggaajat neuvoivat ja sitten on eräälläkin blogisivustolla tosi auttavainen ylläpitäjä. Joten homma jatkuu…
Blogilistakin muuten uudistui.

Ei siinä sitten kaikki. Moni muukin sivusto on uudistunut. Aikaisemmin jo Kirjavinkit-sivusto, jonne vinkkaan, mutta onneksi sielläkin on etevä ja aulis ylläpitäjä. Puhumattakaan Facebookista, joka ei niin radikaalisti muuttunut, etteikö olisi pysynyt kärryillä.
Viimeisin ylläriuudistus napsahti silmille, kun tilasin postimerkkikaupasta postimerkkejä. Itella oli mennyt uusimaan koko sivun. Ennen niin näppärästi käynyt postimerkkien tilaaminen otti aikansa, kun oli ensin opeteltava uudistuneen sivun käyttö.

Sitä kummasti huomaa olevansa aika kyykytetty tietokoneen käyttöön. Oikein panee jännittämään, mikä muutos on seuraavana vastassa.
Onneksi ei ole pahemmin nyt uudistuksia arkisissa askareissa. Olisi se aika vänkää, jos tarttis opetella pyykinpesua vaikkapa käsin.

Käväisinpä avajaisissa, taidemuseolla.
Töistä ensin kotiin, laskee lapset ja sitten turbo päällä hakee yksi puuttuva lapsi, kauppaan, kotiin, ruokaa ja ei kun menoksi.
Taidemuseolla sai sitten rauhoittua. Seisoa paikallaan niin kauan, että olin ihan varma, etten jaksa. Jaksoin kuitenkin ja kaikki muutkin jaksoivat. Olen aika huono seisomaan paikallaan pitkiä aikoja, etenkin työpäivän päätteeksi, kun on jo tullut oltua jalkojen päällä. Musiikkia ja puheita, jotka kaikki olivat mielenkiintoisia, olisi ollut nautinnollisempaa kuunnella, jos olisi saanut istua upottavassa sohvassa silmät kiinni… ei nyt ihan, mutta melkein.

Kymi Sinfonietta kun esiintyi, niin olisin halunnut sen musiikillisen tuokion olla siellä ihan yksin, samalla katsoen niitä tauluja, sillä niin ne olisivat auenneet minulle ehkä hiukan paremmin. Minulla on sen verran maatiaismieli, etten ihan tarkalleen ymmärrä sellaista ns. parempaa tai hienompaa taidetta. Musiikin avulla se kuitenkin joskus onnistuu. Taidemuseoissa pitäisikin olla halukkaille kuulokkeet sitä varten, että saisi tarvittaessa taulut musiikin kanssa.

Ihmisiä oli melko kiitettävästi, enemmän kuin edellisenä iltana kirjastossa, Tunne-Klubin tapahtumassa. Olisikohan johtunut siitä, että kirjastolla ei saanut syömistä, vaikka perunasta kyllä puhuttiin.
Paljasjalkaisena kouvolalaisena on se etu, että jokunen tuttukin oli saapunut paikalle. Se kai onkin noissa avajaisissa parasta, tuttujen tapaaminen, joillekin ehkä vasta tarjoilun jälkeen.

Tauluihin ei siis osaa ihmisten keskellä liiemmin syventyä, kun aina on joku edessä. Voihan sitä käydä sitten näyttelyn katsomassa jälkikäteen kaikessa rauhassa. Nyt oli kyllä erittäin ihanaa se, että lähtiessä sai mukaansa kirjan! Kun selasin kirjan kotona, pääsin uudestaan näyttelyyn.

Viikko sitten Kouvolan Sanomissa oli juttua kirjeistä, kirjepapereista. Kerrottiin, että uskollisimpia kirjepapereiden ostajia ovat ikäihmiset ja nuoret tytöt. Minä varmaan lukeudun molempiin, riippuen fiiliksistä. Tai sitten olen se pikkinen vähemmistö, joka yleensä kirjoittaa kirjeitä ja tarvitsee kirjepaperia.
Voisin jopa väittää, että olen kirjepapereiden suurkuluttaja. Kun kirjoittaa paljon, on papereissa oltava vaihtelua. Millään ei jaksa aina samanlaiselle paperille kirjoittaa. Mietin, että ikäihmiset voivat varmaan ihan surutta kirjoittaa sille perinteiselle valkoiselle, viivalliselle kirjepaperille. Minä en voi, se kyllästyttää, alkoi kyllästyttää jo n.25 vuotta sitten. Nuoret tytöt hankkivat varmaan niitä söpöjä ja tosi pieniä papereita. Sellainen pakkaus sisältää ehkäpä 5 kuorta ja 5 paperia. Menee koko pakkauksen paperit yhteen kirjeeseen ja kuoret ovat niin pieniä, että kun sinne sulloo koko nivaskan, se on taidetta.
Sitten on joitain ihan kivoja pakkauksia, mutta kun sen pakkauksen avaa, leviää aivan hillitön imelän kamala tuoksu. Sellaiselle tuoksupaperille ei voi kirjoittaa eikä sellaista ole kiva lukea. Kerran yritin tuulettaa niitä tuoksupapereita. Pidin niitä levällään parvekkeen sohvalla. Ei auttanut, se tuoksu istuu niissä kuin tauti.
Minun toiveeni on aina sellainen pakkaus, missä on reilut kuoret ja kivoja, hajuttomia papereita. Onneksi silloin tällöin löytää niitä ja vieläpä erikseen ja mikä parasta, tarjouksesta! Ei ole siis isommin niille ostajia.

Useimmiten etsin kuoria, sillä paperia voi ostaa riisin kerrallaan, kun kirjoittaa kirjeet(pitkät) tietokoneella. Tietsikan kanssa on se etu, että voi vaihtaa fonttia ja lisätä kuvia kirjeeseen, niin sillai saa sen aina erilaiseksi. Paperiin ei kerkee kyllästyä, kun sitä näkee sen aikaa kun taittelee sen kuoreen.
Joskus, kun iskee luovuus päälle, niin värkkään kuoria itse. Lahjapaperit, tapetit ja aikakauslehtien sivut ovat oivaa materiaalia.

Pakko vielä hehkuttaa, kuinka mukavaa kirjeen kirjoittaminen on. Vertaisin sitä jopa eräänlaiseen Leelian Lepotuoliin. Kun purkaa ittensä kirjeeseen, niin onpa vaan sen jälkeen melko helpottunut olo. Sitä paitsi, kirje ilahduttaa myös saajaa! En ole koskaan vielä kuullut, että joku harmittelisi, kun sai kirjeen…

Loman päätteeksi hajaannuimme koko perhe. Neiti 13v hyppäsi Kuopion junaan perjantaiaamuna. Minä lähdin herra 9v kanssa Turkuun ja herra 11v pääsi isänsä luokse viettämään laatuaikaa.

Jokainen tahollaan vietti siis oikein mukavaa ja antoisaa viikonloppua. Sunnuntai-iltana oli sitten jokaisen tarkoitus palata kotiin, mutta kuinkas sitten kävikään.
Lähdin hyvissä ajoin ajelemaan herra 9v kanssa Turusta, tarkoitus hakea ensin herra 11v ja keretä sitten vastaan Kuopion junaa. Aurinko paistoi täydeltä terältä kun polkaisimme auton vauhtiin. Ennen Forssaa oli jo pilvistä. Sitten soi puhelin ja sain kuulla, että neiti 13v paluulippu oli torstaille?? Aika temppu olisi ollut tulla pois torstaina, jos meno oli perjantaina. Oli siinä sitten nopeasti tehtävä päätöksiä ja organiiseerattava uusi suunnitelma. Käyttämätön lippu oli vaihdettava ja olivat saaneet sen surutta vaihdettua, mutta sopimuksesta vasta maanantain junaan, sillä su-junaan oli kivat paikat jo menneet. Neiti 13v mielestä erittäin mukava moka. Aikalisä lomalle.

Herra 9v kanssa matka taittui. Hän laski hirvivaaramerkkejä ja minä lauloin radion kanssa… Hirvimerkkejä on muuten 48, kun ajaa Turusta Hämeenlinnan kautta Kouvolaan. Tuuloksessa pidimme breikin. Kävimme muun muassa kaupoilla, joita on runsaasti laajentuneessa tankkauspisteessä. Meille on aina käynyt jotain siinä paikassa. Milloin on unohtunut autoon valot tai käsijarru on jäänyt pois päältä. Nyt sitten ostimme kirjamuovia Kirjapisteestä. Menimme sen jälkeen Tarjoustaloon ja tallensimme rullan säilytyslokeroon. Lokeron avaimen löysin tänä aamuna laukusta…

Kun palasimme kotiin, aloin purkaa matkatavaroita. Jaoin tuliaiset, aluksi vain herra 11v sai omansa. Suklaa oli pahaa ja villatakki kamala.
Vein suklaan naapurille ja otin oluen.