Krokotiilirokki soi aina vaan, siis kun en ikinä siihen kyllästy. Kelpaa niin Elton Johnin kuin Muskankin versio. Kun se rokki alkaa soida radiosta, herra 9v menee ja laittaa nupin kaakkoon tuumaten, että ”Äiren biisi”.
Niin se sitten on. Krokotiilirokin aikana astiat tulee tiskattua puolet nopeammin ja kaikki muukin sujuu jouhevammin. Jos vaikkapa on jonkinlaista jurppimisen aihetta ilmassa niin heti hälvenee. Sillä sukat pyörii jalassa…
Sitten, usein ja monista biiseistä tulee jokin mielleyhtymä mieleen. Niin tästäkin. Joka kerta kun kuulen Krokotiilirokin, en pääse unohtamaan ensimmäistä työpaikkaani. Silloin viimeistään tulee mieleen lapsuuteni kultaiset vuodet, kun opettelin työntekoa Kouvolan kaupungin uimarannalla, Käyskillä. Naapurin täti raapaisi minut mukaansa, sanoen isälleni, että anna tuo likka minulle rantaan. Likka-sana oli minulle jotenkin sellainen negatiivissävytteinen ja ajattelinkin, että minua rangaistaan jostakin…
Elämä rannassa oli työn opettelua. Olin 10-vuotias ja vuosi oli 1972. Tein töitä kioskissa ja baarissa. Ens alkuun Täti opetti minut laskemaan asiakkaalle vaihtorahat. Se piti sujua ennen kuin oli mitään asiaa asiakaspalveluun. Siis sillai ”takaperin”, niin ettei ole erehtymisen vaaraa vaan aina menee oikein. Se oli semmoinen opetus, että osaan sen vieläkin.
Baarissa sitten myin kahvia ja pullaa. Kaljaakin oli myytävänä ja jos joku halusi ostaa, niin piti hakea aikuinen myymään. Siivosin pöytiä ja tein metvurstileipiä. Ruislimpun viipaleille metukkaa ja kurkkua ja siinähän se. Niitä oli sitten valmiina kellarin rapussa ja metukan hajusta tulee aina mieleen ne leivät ja kierteiset kellarin raput.
Taustalla soi Krokotiilirock!
