Olen siellä joskus aiemminkin käynyt, sillä olenhan lähtöisin 60-luvulta. Aika lailla alkupuolelta, joten lapsuuden kulta-aika tuli elettyä silloin. Niinpä sinne paluu oli varsin nostalginen. ”Oi niitä aikoja…”
KOUVOLAN LAULU vei 60-luvulle sävelten siivin ja millaisin siivin. Melkein nousin lentoon, sillä niin oli menoa ja meininkiä, tunnelmaa ja tunnetta.
Kuorolaulu ei kuulu minun suurimpiin suosikkeihin. Lähinnä tulee mieleen iso porukka samanlaisissa vaatteissa, jotka seisovat kuin puujumalat ja kaikki laulaa yhtä aikaa eri kohtia.
Vaan, nytpä kaikilla oli erilaiset vaatteet, tietysti 60-luvun henkeen. He seisoivat siellä sun täällä ja eläytyivät tulkitsemaan lauluja. Erittäin miellyttävää katseltava ja kuunneltavaa. Ei ihan heti tullut mieleen, että kyseessä oli kuoro, kun he lähinnä vaikuttivat ihmisiltä, joilla oli ilmaisutaito hallussa, kuten moni muukin taito.
Aina kun joku osaa jotain, sitä on hienoa päästä katsomaan. Nyt oli soitantaa ja laulantaa loistavan kapellimestarin, Jarmo Kukkosen johdolla, joka heittäytyi itsekin täysillä peliin. Ei ollenkaan näyttänyt siltä, että olisi ollut sen kuoron kunkku, joka vain käskyttää ja ohjaa, vaan oli porukan mukana, yksi heistä.
Tanssiakin me saimme katsoa, kun pari Partanen-Outinen liiteli lavalla. Vaatteita vain välillä vaihtaen he ilahduttivat erilaisilla tansseilla, joita olisi katsonut loputtomiin. Kun on ite sellainen pökkelö tanssimaan, niin toisten osaaminen tässäkin lajissa saa ihan mykistymään.
Mitä tulee lauluihin, niin osuivat ja upposivat. Niin mahtavia ja hienosti tulkittuja. Välillä oli pala kurkussa, kauniin nostalgian puristaessa rintaa. Pääasiassa kuitenkin se suunnaton ilo, mikä sieltä lavalta välittyi, pani ihan poskia koskemaan, kun niin piti leveätä hymyä päällä.
Talvisena pakkaspäivänä oli niin lämmittävää saada nauttia jotain niin ihanaa kuin Back to the 60’s. …”ne tahtoisin taas elää uudelleen”.
