Ihanaa vietellä talvipäiviä, kun on talvi ja vieläpä talviloma.
Ajoitus osoittautuu siis ytimeen. Paras loma on sellainen, kun kalenterissa ei ole mitään. Näin joku lääkäri jossain kuittasi ja minusta aika hyvin. Olen yrittänyt pyrkiä nyt siihen. Jotain pientä ehkä olen merkinnyt, kuten parturissa käynnin tms. mutta ei mitään ihmeitä.
Aamulla saa ottaa sellaisen pehmeän nousun. Hitaasti heräillen ja tehden kaiken verkkaisesti. Lapset osaavat herätä itse ja mikä upeeta, niin aamupalastakin selviävät. Kuka sitä nyt kaiken aamua tarjoilisi, kun jokainen herää ja lähtee eri aikaan.
Ekana aamuna en petannut petiä ja kuinkas kävi? Menin aamukahvin jälkeen takaisin peiton alle ja vetäsin aamupäivänokoset eikä ollut edes vaikeaa. Nyt sitten petailen petin heti herättyäni, sillä voi sitä sohvallakin nokostella, jos niin ku tarve vaatii.
Lunta sataa. Ihanaa! Tosi rentoa nauttia lumisateesta. Ainoa talviurheilulajini onkin lumisateessa kävely. Ei siis kovin usein pääse treenaamaan.
Muistan kyllä aikoja, jolloin lumisateesta ei niinkään nauttinut. Se oli silloin, kun lumisade tiesi töitä, mitä enemmän satoi, sen enemmän hikoiltiin sen lumen siirtelemisessä. Useimmiten aamutuimaan kierrettiin kerrostalojen pihoja ja avattiin väyliä. Kulkureittejä roskiksille ja mattotelineille. Nykyisin kaikki tapahtuu pääasiassa koneellisesti, mutta silloin heiluttiin harjan ja lumikolan kanssa. Voin vakuuttaa, että vieläkin nousee sappi suuhun, kun muistelee sitä kiukun ja lumen määrää.
Nyt siitä on kuitenkin niin kauan, että voin vapaasti nauttia lumen tulosta ja sen määrästä.
Talvilomaa viettelen siis varsin leppoisasti. Oikein muistuu kotiäitiajat mieleen, kun kerrankin kerkee pestä pyykkiä sitä mukaa kun sitä tulee. Kaikki muutkin kotihommat tulee tehtyä, lorvimisen lomassa. Ajatuksetkin voi nollata radiota kuuntelemalla.
Nyt ylös, ulos ja lumisateeseen!
