A – asenne. Pyrin pitämään sen kohdallaan ja yleensä voiton puolella.
B – blogit. Niitä vaan on kivaa kirjoitella ja lukea toisten tuotoksia.
C – Chevy Van. Olisi aika kähee menopeli meidän perheelle.
D – draama. Niin teatterissa kuin elämässäkin tarttee olla draamaa…
E – elokuvat. Pakko käydä elokuvissa, aina silloin tällöin.
F – fillari. En raaski enää ajaa sillä, en sen jälkeen kun se varastettiin ja löysin sen. Minulla on siihen vahva tunneside, sillä se on ensimmäinen oma pyöräni.
G – gobeliini. Olen jo kauan haaveillut sellaisesta hirvi-gobeliinista, haaveilu jatkuu…
H – hampaat. Vihdoinkin järjestyksessä.
I – ilo. Ilo irti elämästä.
J – Jumala. Jumala on olemassa, uskoo tahi ei. Kaiken yläpuolella tai takana.
K – koti. Paras paikka, olipa se missä hyvänsä.
L – lukeminen. Ihana tapa selvitä, viettää aikaa, rentoutua…
M – mänty. Ikihongat ovat niin kovin kauniita.
N – nauraminen. Helppoa, terveellistä ja voittaa aina itkun.
O – onni. Se on tässä ja nyt, ei sitten kun…
P – Pariisi. Paikka, jonne aina vaan tekisi mieli, ehkäpä joskus.
Q – quu. Etenkin täysiquu, koska valvottaa ja voi lukea.
R – runo. Hyvä runo piristää ja jää mieleen.
S – sauna. Jollei pääse saunaan, niin ihan ku ei tulis puhtaaksikaan.
T – teatteri. Elämyksistä parhaimpia.
U – unohdus. Joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään eli unohdetaan.
V – villasukat. Miten ne lämmittää kylmiä varpaita.
X – ”x-mies”. Hyvät välit.
Y – ystävät. Miehiä tulee ja menee, mutta ystävät säilyvät
.
Z – ”ZZZ”, nukuttaa.
Ä – äidinkieli. Se vaan on niin tärkeää.
Ö – öinen. Öinen rauha, kun kaikki on hiljaista ja voi lukea.
hei minulla myytävänä hirvet gobeliini. vieläkö haaveilet????