Tänään oli se päivä, kun ajelin Kotkaan hymyssä suin. Siis todella. Kolmen vuoden hampaitten järjestely oli saamassa loppusilauksen.
Toista tuntia makasin lavitsalla suu auki. Ens alkuun oli laitettava tukirautoja etuhampaiden taakse, etteivät niin kauniisti riviin asettuneet hampaani lähtisi omille teilleen. Sen jälkeen napsauteltiin raudat pois ja sitten kaikki ne *koukut* millä ne raudat olivat kiinni. Liimajälkiä oli sitten hampaissa vaikka kuinka ja niiden rapsuttelu yms. vei oman aikansa.
Kaikkea ei sentään viety. Alapuolelle, erään varsin oikukkaan hampaan takia, jätettiin vielä rautaa. Ihan kiva, ettei kaikkea kerralla. Pääsee vielä käymään hammaspolilla, ettei tulisi vieroitusoireita. Kun kaikki oli tehty, otettiin valokuvat, mutta huulipuna unohtui…
Peilin eteen pääseminen oli kova juttu. Voi vitsi, kun siistiä. Hampaat tuntuivat niin liukkailta, että miten se kieli pysyy nyt suussa.
Melkoinen seppä se minun lääkäri. Sai minun kertakaikkisen sekamelskan suussani ruotuun. Oli kyllä lahjan ja halauksen arvoista jälkeä.
Kotiinpaluu sujui Hyväntuulen tietä pitkin erittäin hyvällä tuulella. Vilkaisin taustapeiliin normaalia useammin ja leveästi hymyillen.
