Vai onko? Meillä joskus tuntuu siltä, etenkin kun herra 8v toi kirjoitustehtävän koulusta. Se koski sitä, kuinka oli vaan alkanut naurattaa. Tottahan se on, että joka paikassa ei sovi nauraa, mutta kun juuri niissä paikoissa tuppaa naurattamaan. Asiallista käytöstä on syytä opettaa, vaan meidän pojille se oppi menee vaikeasti perille. Ei ole kauaa, kun herra 11v sai myös nauramisen takia jälkkäriä… No, pahempiakin syitä voisi olla.
Minullekin on nauramisen takia sattunut ”muikkareita”.
Jo lapsena kerran veljeni kanssa jompikumpi käyttäytyi ruokapöydässä huonosti. Isäni napautti haarukanvarrella syyllistä päähän -ding- . Oli se vaan niin hauska juttu, että toinen sitten repesi aivan täysin, ja kun tilanne vielä oli jokseenkin sellainen, ettei olisi sopinut nauraa, niin kahta kauheammin nauratti. Isäni naputteli haarukanvarrella molempien päitä – ding, dong, ding, dong- ja nauru sen kun yltyi. Kunnes isäni luovutti ja nauroi itsekin
Kerran sitten , olisiko ollut 80-luvun alussa, minulla oli treffit kavereiden kanssa eräässä ravitsemusliikkeessä. Kovalla kiireellä olin sinne menossa, pyörällä. Oli liukasta ja hallin takana menetin pyöräni hallinnan ja tipahdin. Pyörä oli ennen minua liikennevaloissa, kun tulin persliusua perässä. Onneksi ei ollut silloin muuta liikennettä, mutta kyllä nauratti. Olin varmasti huikea näky. Panin pyörän parkkiin ja kipaisin tapaamaan ystäviäni. Kerroin heille, kuinka minulle oli käynyt, runsaan nauramisen säestämänä. Kun sitten menin hakemaan tiskiltä juotavaa, sitä ensimmäistä, niin minulle ei tarjoiltu!? Liikaa ottanut. Siis, vaikka en ollut muuta nauttinut kun kansalaisluottamusta. Sitten alkoi kyllä taas naurattaa. Lähdimme seuraavaan paikkaan ja matkalla kovisteltiin, että nyt hymy pyllyyn.
”Mies se tulee räkänokastakin, mutta ei tyhjän naurajasta”. Näin on sanottu, mutta kuka se nyt tyhjälle nauraa? Aina on jokin syy, kun alkaa naurattaa, sillä kai sitä muutoin olisi hullu?
