Minulla ja autollani on erittäin läheinen suhde. Suorastaan riippuvuussuhde, sillä joka päivä on ainakin nähtävä. Autoni tuskin on niin riippuvainen minusta, vaikka kyllä minusta joskus tuntuu siltä, että se on iloinen, päästessään ajoon.
Autoni on oikea maantiekiitäjä, varsin hyväkäytöksinen ja aina valmiina lähtöön. Nyt sitten muutamalla kerralla olen ollut huomaavinani, että matkan teko ei olekaan niin jouhevaa kuin yleensä. Huolestuin heti, mikä sillä nyt on vikana. Pakko oli mennä autotohtorin pakeille. Selitin siellä epätoivoisesti, että mahtaako autostani olla jotain irtoamassa vai mikä vanhuuden tauti siihen on iskenyt. Minulle ei ollenkaan naurettu, vaan sain erittäin hyvää palvelua.
Pääsimme pienellä odotuksella vastaanotolle.
Siinä odottaessamme tuttu autokauppias ehdotteli minulle auton vaihtoa. Totta, mutta kun en raaski. Sitä vaan niin tykkää autostaan ja sitten se finanssipuoli. Eli, kun autokuume nousee, sen saa laskemaan, kun laittaa tyhjän lompsan tyynyn alle. Silti, aina tekee mieli uudempaa (ei uutta) autoa.
Kun päästiin telille, niin tasapainotettiin renkaat. Jokaisessa oli pientä häikkää. Näppärästi se kävi, niin että oli ilo seurata vierestä. Yritin kyllä pysytellä poissa tieltä ja olla kyselemättä ihan älyttömän tyhmiä.
Kun sain vielä laskun tingittyä, niin olipa vaan taas mukava hypätä puikkoihin. Autoni hyrisi tyytyväisyydestä, kun karautimme matkaan. Minäkin hyrisin siksi, että autoni oli jälleen kunnossa ja sen takia, että sain niin hyvää ja nopeaa palvelua.
