Anteeksianto

Tapaan silloin tällöin erään ihmisen, jolta olen pyytänyt anteeksi yli 20 vuotta sitten. Joka kerta minussa tuntuu erityisen hyvältä, kun muistan miten hienoa oli pyytää – ja saada anteeksi.

Tapaus ajoittuu aikaan, jolloin olin töissä Teatteriravintolassa ja Popsiksessa vuorotellen. Tämä ihminen kävi asiakkaana molemmissa, mutta minä käyttäydyin tökerösti häntä kohtaan Teatteriravintolassa. Kaikessa kiireessä ja nuoruuteni kaikkivoipaisuudessa ja onnistuin vielä unohtamaan koko episodin. Vaan, esimieheni antoi minulle nuhteita, koska asiakas oli hänelle asiasta maininnut. Minua nolotti ja kysyin, kuinka voisin asian hyvittää. Pyytämällä anteeksi! Se olisi onnistunut, jos vaan olisin muistanut, kuka asiakas oli, tiesin vain nimen. Esimieheni lupasi minulle näyttää hänet, kun hän seuraavan kerran olisi asiakkaana. Ei tarvinnut. Samana iltana, kun menin kotiin, tuli ilmaisjakelulehti, jossa oli haastattelu tästä ihmisestä. Luettuani sen, muistin kuka hän oli. Mitä siitä seurasi – näin kaiken yötä unta, kuinka olin polvillani anomassa anteeksi häneltä, vuoroin Popsiksessa, vuoroin Teatteriravintolassa…

Kun aamu koitti, tartuin puhelimeen, soitin asiakkaamme työpaikalle. Esittelin itseni ja sitten vain, pyysin anteeksi. Toisessa päässä oli kotvan hiljaisuus ja sitten sain kuulla sen – anteeksiannon. Paljon muutakin, siitä kuinka hyvä esimies minulla on ja kuinka ihmiset sittenkin osaavat vielä pyytää anteeksi. Minulla oli aika lailla kevyt olo. Kun menin töihin, kävin esimieheni pakeilla ilmoittautumassa, että tehtävä suoritettu.

Kun herra pian 11 vuotta oli paljon pienempi, olin huutanut hänelle, sillä seurauksella, että pojalle tuli paha mieli. Oli ilta ja hän oli jo sängyssä. Minä omasta sängystäni kysyin, haluaisiko hän tulla viereeni nukkumaan.
– Ensin yksi sana…
- Mikä?
- Se alkaa A:lla…
- Anteeksi.
- Saat.
Samassa poika oli vieressäni ja minulla taas sydämessä pumpulinen olo.

Milloinkahan minä opin pyytämään anteeksi ilman erillistä kehotusta. Ei se niin vaikeata ole ja siitä tulee niin hyvä mieli.

Jätä vastaus