Meillä ei äippä jaksa tai viitsi tai innostu shoppailusta. Vaatteet ovat pahimmasta päästä ja niin ollen lapset ovat kuin itsestään oppineet tekemään ostoksia, vaatekaupassa. Äiti kulkee mieluummin toisten vanhoissa ja sen kuulemma huomaa .
Onneksi on kauppoja sopivasti koulumatkan varrella ja niissä ohimennen poiketessa, näkee useimmiten jotain tosi siistiä tai ”coolia”. Sitten vain esittämään asia äipälle. Minun tehtävä on vain se rahoitus. Olen toki antanut ohjeita, että hinta on oltava kohtuullinen ja ennen kaikkea on oltava tarve kullekin vaatteelle. Koko on oltava oikea ja sitä voi vaikka myyjältä tarkistaa. Näin on sitten ostettu takkeja, housuja, kenkiä,kalsareita jne.
Eräänkin kerran kävi niin, että minun joku tuttuni kertoi nähneensä poikaani kaupungilla. Pojalla oli ollut tavaton kiire ja oli kerennyt vain huikata menevänsä ostamaan kalsareita. Tuttuni sitä kysymään, että oliko poika ollut tosissaan. 
Olihan se, oli ne kalsarit löytänyt ja hakenut minulta töistä rahaa, koska niin hienot oli saatava heti.
Nykytekniikalla sitten onnistuu paremmin sen vaatteen esittely. Kun tänä aamuna kylpyhuoneessa saneerasin julkisivuani, herra pian 11v tuli kännykkänsä kanssa, esitteli siitä kuvaa. Kuva oli housuista, jotka oli kuvattu erään vaatehtimon oven kahvasta. Hinta se ja se, saanko rahaa.
Neiti pian 13v on tehnyt vastaavaa kavereidensa kanssa. Sovittaa vaatetta ja kaveri ottaa kuvan sovituskopissa ja niin voi äipälle näyttää, miltä se vaate näyttää.
Useimmiten lapset ovat saaneet hyvää palvelua, mutta parantamisen varaakin olisi. Ei kaikki lapset ole myymälävarkaita eikä heitä tulisi aliarvioida millään lailla. Jokin aika sitten neiti pian 13v oli ystäviensä kanssa ollut etsimässä vaatteita, kun myyjä oli vaaninut kuin haukka saalista ja soittanut paikalle vartijan vielä vahtimaan. Sellainen ei tunnu kivalta. Lapsia olisi palveltava ihan yhtä hyvin kuin aikuisiakin, sillä myös he arvostavat hyvää palvelua ja osaavat karttaa huonon palvelun paikkoja.
