Laineiden arkinen aallokko

Nyt aion käsitellä lempiaihettani ja sohasen samalla jonkun mielestä tabuaiheeseen. Aiheena on se kun pissittää. Ihan normaaliahan se kaikille on, mutta kun minua pissittää aina silloin kun ei pitäisi, aina kun ei ole vessaa lähellä tai tilanne ei vaan salli vessaan menoa.

Elokuvat! Kun lähden elokuviin, en juo ennen sitä moneen tuntiin, käyn vessassa kotona ja vielä elokuvateatterissakin. Vaan kun elokuvan alkutekstit alkavat, tulee pissahätä! Ei, siinä sitten selitän itelleni, että ei voi pissattaa, kun juuri kävit… Se auttaa yleensä, mutta kuolisin, jos kävisin olusilla ennen leffaan menoa. Niinpä onkin erittäin mukavaa käydä sitten leffan jälkeen, koska silloin on jo mieletön jano.

Teatterit! Viimeksi kesällä Suomenlinnan kesäteatterissa. Juuri kun näytöksen alkuun oli 10min ja olimme jo omilla paikoillamme, se tuli. Itku meinasi tulla, kun niin oli hätä. Ystäväni vieressä painokkaasti sanoi, että ei sinulla mitään hätää ole ja kyllä jaksat nyt väliaikaan asti! Uskoin kiltisti ja miten jaksoinkin, mutta kun se siunattu väliaika tuli, juoksin jo hippulat vinkuen vessaan.

Konsertit! Aivan kamalaa, kirkkokonsertit ovat pahimmasta päästä, koska niissä ei ole vessaa! Kerrankin meni koko alku konsertista siihen, kun rukoilin, että se pissahätä vaan olisi minun korvieni välissä. Ei ollut, oli pakko lähteä… Jätän yksityiskohdat kertomatta, missä ja miten kävin, mutta takaisin tulin.

Lentokone! Ei ole onneksi ollut liioin varaa lennellä viime vuosina, mutta nuoruusvuosina oli kokemuksia mokomista pissalennoista. Lensin aika usein Bulgariaan, lennoilla, joilla ei juuri suomalaisia ollut. Ikkunapaikka ja venäläisiä tai bulgarialaisia vieressä. Tuskaa oli jo se nousu ja kun oli pakko olla turvavöissä ja luulin halkeavani. Sitten kun sai avata vyöt, oli yritettävä selittää kanssamatkustajille, että tarttis vessaan päästä. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta ilmeeni kertoivat paljon. Jahka pääsin takaisin ja katselin ikkunasta pilviä, alkoi uusi hätä hiipiä…että silleen.
Eräällä Pariisin lennolla pissin itteni kuiviin. Meni meinaan pitkään sen jälkeen ennen kuin tartti seuraavan kerran mennä vessaan.

Bussi! Silloin aikoinaan kun vielä käytin julkisia, niin menin joka joulu Tikkakoskelle bussilla. Ei ollut bussissa vessaa, niin kuin nykyään. Kupla ottassa kattelin bussin ikkunasta ja toivoin, että oltais tosi nopeesti Heinolassa, missä oli eka vessa. Nyt kun ajan omalla autolla Jyväskylään, ei ole mitään hätää, kun voin topata joka pusikossa, jos olisi tarve.

Kyläpaikat! Pahin oli sellainen paikka, jossa vessa oli pihan perällä. Minulla oli peti huoneessa, josta lähtiessäni, minun olisi pitänyt mennä toisen huoneen läpi, jossa myös nukkui ihmisiä. Aivan hirveä pissihätä tuli heti, kun kaikki muut nukahtivat. Minä en sitten nukkunut koko yössä .

Sellaista se vaan on ja lohdukseni tiedän, etten ole ainoa, joka tällaisesta ”viasta” kärsii. Heille kirjoitin tämän epistolan.

On tullut katseltua urheilua, ihan vaan ajan kuluksi ja oikeastaan olosuhteiden pakosta. En siis yleensä seuraa, kun se ei vaan ole ollut tarpeeksi jännittävää. Nyt muutamina menneinä päivinä jännitin ihan muita asioita, kuin noin niin kuin yleensä, olettaisin katsojien jännäilevän.

Jännitin vaikkapa sellaista, että kuinka se mahtaa kengät alkaa hangata, kun juoksee sen kamalan vesiesteen läpi. Kukaan ei suoranaisesti loikkaa siinä, vaan vesi loiskuu ja saappaat olisivat paremmat tai edes kalossit?

Miten sitten se naisten vaatetus. Niin niukka ja piukea yläosa, että minua ihan hirvittää, kuinka sellainen pysyy päällä? Tulee mieleen tapaus, kun nuorena tyttönä hypimme järveen hyppytelineeltä. Onnistuneen hyppyni jälkeen pintaan päästyäni, kuulin vain, että – Tissi näkyy!

Erinäisiä kauhukuvia olen nähnyt niistä, jotka viskelevät kiekkoa, moukaria ja kuulaa. En osaa sanoa, että kuulaa työnnettäisiin, jos siitä kuitenkin irrotetaan ote ja se lentää hemmetin kauas. Kottikärryjä työnnetään. No, ei ne heittäjät hirvitä, vaan ne jotka siellä mittailevat! Mitä jos napsahtaisi kiekko niskaan, moukarin ketjut kaulaan tai kuula kaula-aukosta sisään?

Soutuleikeissä se asento, kun toisella polvella ollaan polvillaan, niin mahtaaks siel olla jokin pehmuste, ettei olisi vettä polvessa sisäpuolellakin.

Lentopallossa, sataako siellä vai onko se niin hikistä, kun joku kuivaa kaiken aikaa palloja ja breikin aikana monta tyyppiä kuivaa lattiaa. Tuli olo, että onko se sitten niin liukas? Näyttivät kyllä liukastelevan, kun jatkuvasti oli joku selällään.

Kun joku sitten onnistuu kompuroimaan, niin onko se niin tähtihetki, että se on pakko näyttää uudestaan ja uudestaan, että näinkin voi käydä? Minua sellainen harmitti, että toinen rönää ja siitä sitten revitään kaikki irti.

Hienoa oli sekin, että oliko sillä jamaikalaisella juoksukilpailun voittajallakin hammasraudat.

Johdannoksi on kai kerrottava, että pimppaus tulee ohjelmasta Pimp My Ride. Jos joku ei tiedä tätä ohjelmaa, jota minä joudun kuulemaan(en vaan kykene katsomaan) tämän tästä, niin se tulee MTV:ltä. Ei maikkarilta vaan MusicTV:ltä.
Ohjelmassa ”Räppäri Xzibit ja West Cost Customs toteuttavat unelmia ja tuunaavat parhaat päivänsä nähneistä ruosteisista autonröttelöistä valtateiden päheimpiä menopelejä.
Eikä muutos jää pelkästään konepellin alle, vaan kokonaisvaltaisessa käsittelyssä kyytiä saavat niin auton sisutus kuin ulkokuori istuinsuojia, vanteita ja äänentoistolaitteita myöten.” –MusicTV:n nettisivut

Ohjelma etenee niin, että haetaan joku tosi kamalaan kuosiin päässyt auto ja tuunataan se amerikkalaiseen tyyliin. Räppäri Xzibit(kuka yrittää lausua tämän?) on siinä mukana heti alusta oikein kunnolla irvimässä auton kuntoa ja mitä kaikkea sieltä voikaan löytyä. Kerran löytyi kuollut rotta takapenkin jalkatilasta. Niin, että autoa voidaan pitää todella huonosti!
Olen siis muutaman kerran ohjelman katsonut, sillä ei sitä van jaksa enempää. Vaan meilläpä on sellainen herra pian 11v, joka jaksaa, oh my God!
Minun osakseni jää mm. kuulla se Xzibitin käkätys. Herra vaikuttaa varsin symppikselle, mutta ei sitä kikatusta jaksa kuunnella, ei ainakaan sillai sivusta.

Kun se auton rohjake on sitten pimpattu vimpan päälle, kutsutaan paikan päälle auton omistaja. Autoon on siis viritelty kaikkea kivaa viihdettä omistajan mieltymysten mukaan. Yleensä omistaja on nainen.
Erään kerran oli sellainen nainen, joka piti tuoremehusta, niin eikös vain pimpattu auton tavaratilaan aivan upea tuoremehupuristin! Haloo! Niin, ja sitten kaikkea muuta mahdollista…
Kun on se aika, että se omistaja näkee sen auton, niin herra pian 11v. huutaa jo äitille pari varoituksen sanaa. Joka ikinen kerta tämä naikkonen pitelee päätään, juoksee korkkareissaan ympäriinsä kuin vähämielinen ja kirkuu: Oh, my God, Oh my God… Argh, sitä ei kestä kuunnella, ei sitten millään.

Pojat ovat välillä ehdottaneet, että mitä jos meidänkin auto pimpattaisiin. Ei, ei ja vielä kerran ei, ei ikinä! Juoksisin muuten autoa ympäri ja itkisin raivosta ja voin vakuuttaa, että sanavarastoni olisi vauraampi kuin amerikkalaisilla naikkosilla. En ikinä toipuisi, jos autooni olisi viritelty joku, vaikkapa kotiteatteri, koska minähän pidän elokuvista.
Kyllä meillä auton pimppaus käsittää auton imuroimisen ja pesun!

Huisin hauskaa hulvatonta hupia haettiin Hangosta.
Pelimiehellä pukkasi peliä Itämeri cupin merkeissä Suomen etelässä. Näin Hanko mainostaa itseään, 30km rantaviivaa!
Jos kerran pelimies pääsee reissuun, niin miksei koko perhe nauttisi samalla.

Pakkauduimme autoon jo torstai-iltana ja ei kun tien päälle. Olimme Hangossa kello 23. Siihen aikaan vieraassa kaupungissa suunnistaminen ei ole niin kaksista, mutta onneksi neiti 12 v. toimi oivallisena kartanlukijana. Harharetkille ei harhauduttu. Asetuimme taloksi vuokraamaamme kaksioon.

Pelimiehelle toimimme kuskina ja huoltajina. Pari kivaa riitelyä sisarusten kanssa antoi uutta potkua peleihin. Sillä aikaa kun yksi meistä keskittyi palloon, me muut tutustuimme Hangon ytimeen. Ihana, rauhallinen pikkukaupunki. Pikkukauppoja ja vanhoja rakennuksia. Ihmiset olivat niin ystävällisiä! Eräskin täti, jonka yhytimme paikallisen neste-kaupan edestä, neuvoi meille erään paikan lähtien itse opastamaan. Samalla kertoi, kuinka vain kirjasto (Hyvä!) on vielä Hangossa, kun kaikki muut palvelut ovat pääosin keskitetty Tammisaareen.
Tepastelimme siis ympäriinsä, mutta emme käyneet vesitornissa, emmekä kirkossa, jotka töröttivät keskellä kaupunkia. Sen sijaan ajoimme autolla pitkin rantaviivaa ja välillä päästin lapset irti ja annoin kirmata pitkin rantaa. Vielä lauantai-iltana ajoimme kello 21 jälkeen purkamaan viimeiset energiat sinne hiekkarannalle.
Minä se vaan istuksin rannalla ja hengästytti pelkkä katselukin. Siis, kun oli niin kaunista!

Toisin, kun olimme alun perin suunnitelleet, niin me sittenkin seurasimme pari peliä! Se on kyllä eri jännää. Olisi tehnyt kamalasti mieli kiljua kannustuksia, mutta ei arvannut, ettei vaan olisi saattanut hihkua väärässä paikassa. Jonkin verran harmitti se, että pojat olivat aika kovilla, kun olivat niin pienellä porukalla. Toisilla oli poikia vaihtopenkillä ja näillä pikku-susilla vain yksi. Silti, olivat niin reippaita, että olisi tehnyt mieli juosta halaamaan kaikkia!
Kulkue oli tosi hauska. Lähes kaikki joukkueet kulkivat kulkueena läpi kaupungin näyttäen kaupunkilaisille, kuinka paljon heitä on – paljon! Mikä ihana meteli, kun kaikki huusivat omia ”mainoksiaan”.
Semmonen viikonloppu tai osa siitä, kun kerettiin niin paljon muutakin!