Elämäni mahtavin täyshoitoviikko on takana ja tuskin unohdan sitä koskaan.
Siis kerta kaikkiaan kun ite ei tarvinnut tehdä juur yhtään mitään. Aika uskomatonta ylellisyyttä yh-äidille.
Alkupäivinä ei tarvinnut edes vessassa käydä. Vatsa oli tyhjä(tyhjennetty) ja pissiminen sujui kun se kuului palveluun. Sen kun makasi vaan.
Aamu alkoi kun tuotiin aamiainen sänkyyn. Kahvin kanssa ei ollut kermaa, mutta en kyllä saanut kahviakaan. Sitten sai apua suihkuun menossa ja kaiken aikaan joku oli kyselemässä, tarviiko jotain tai onko kaikki hyvin?? Ei hitsi, sellaseen voisi tottua 
.
Vaatteet olivat talon puolesta ja niitä sai vaihdella niin usein ku tykkäsi. Tosin ihan viimeistä muotia ne eivät olleet, mutta ei sen niin väliä, värit olivat ihan passelit. Kerran hukkasin jo takin, mutta ennen ku kerkesin saada uuden, löysin sen .
Sen verran on sanottava, että ruokaa sain niukasti, muutamana päivänä en ollenkaan. Ravinnon korjasi ”sulho”, joka kulki tiivisti mukana ja jökötti siinä sängyn vieressä, niin että loppujen lopuksi kyllästyin siihen, ikävä tyyppi.
Kun pääsin siitä eroon, alkoi ruuan saantikin parantua. Voi jehna, hyvä kun muisti millä kädellä sitä ruokaa lapataan ja minne. Melko helposti nieltävää ruokaa kuitenkin sain. Sitten alkoivat ehdotella minulle, että voisin jo lähteä… Ehei, ei minusta niin vaan eroon pääse, sillä aloin olla jo niin tottunut siihen ruhtinaalliseen oloon ja eloon.
Hyvä, lähdin kuitenkin, seuraavana päivänä, ennen kuin olisin alkanut laitostua.
Kiitos teille, KAS OS. 4 koko mahtava henkilökunta!
Kiitos myös teille ihanat huonetoverit!
Olikos sulla laitoksen vaatteissa perspuoli paljaana
siinä tahtoo tulla vilu ja lääkkeissä ei aina muista että parempi puoli on esillä kun lähtee köpöttelemään. Mua ei tarttenu paljoo kotiin käskeskellä, ilmoitin kuulemma lekurille heti leikkauksen jälkeen herättyäni että nyt tää nainen lähtee himaan. Olivat kuulemma vaan pistäneet lisää lääkettä piikillä pyllyyn. Itse en muista mitään 
)) Seuraavana aamuna herättyäni voin kyllä jo niin hyvin että kotiutin itseni ihan oikeasti. Kotona paranee parhaiten.
Vastaavia kokemuksia TAYS’n neurokirurgian osastolta. Oli hienoa olla osaavissa ja ystävällisissä käsissä.
Ja niille, jotka haukkuvat sairaalan ruokia: minkähänlaista emmettä vedätte kotona naamaanne??????