Lumet, siis ne isot myöhässä tulleet lumet, katosivat yhtä nopeasti kuin tulivat. Kevät on tullut ja sen myötä kaikkea muuta, kuten auton renkaíden vaihto. Tein sen lauantaina.
Ajoin aamulla sovittuun aikaan sovittuun paikkaan, missä isäni jo odotti. Alkoi renkaan vaihto. Minä vaihdoin ja isä vahti vieressä, että kaikki sujuu oikeaoppisesti. Se on selkeästi tekniikkalaji ja se sujuu minulta vuosi vuodelta aina vaan paremmin. Muutaman vuoden päästä osaan tehdä sen ihan yksin, ilman taustatukea.
Pahiten minulle ongelmia tuottaa se, miten oppisin muistamaan, kumpaan suuntaan ne pultit aukeavat. Miten se voikin aina olla niin vaikeaa? Sitten se, kuinka saada se rengas aina oikeaan kohtaan? Sitä kun on haarakyykyssä painava rengas sylissä ja yrittää saada reiät osumaan niihin ”tappeihin”, niin voih! Kuinka se miehiltä jotenkin vaan luonnistuu muka helpommin…
Tällä kertaa löysin tunkin paikat paljon helpommin. Yleensä aina pelkään tavattomasti sitä, että saan tunkin vikapaikkaan ja puhkasen pohjan. Näin ei ole koskaan käynyt, mutta silti se on olevinaan uhka. Renkaat vaihdoin ja kyllähän autosta tuli heti niin menevän näköinen, kun sai kesäkumit alleen.
Sen jälkeen oli pakko lähteä pesuun ja ilmoja tarkistamaan.
Pyysin jälleen isäni mukaan. Osaan kyllä varsin kivuttomasti ruuvata venttiilin korkit auki, mutta loppu onkin hepreaa. Siihen tarvitsisin koulutusta. Se ilmanpainemittari on minulle niin mystinen laite, ettei olla yhteistä säveltä löydetty. Naisille voisi olla helppolukuisempi malli.
Nyt on auto valmiina kesään. Suihkunraikkaana ja kesäkengillä voisi lähteä ihan minne tahansa. Ajoin sen kuitenkin talliin.
