Maanantaina iltana ajelin sellasen kolmion, että siitä meinasi tulla Bermudan kolmio.
Ajelin kaikessa rauhassa ja paikoitellen jopa auringon paisteessa kohti Helsinkiä. Sen verran on sitä väliä cruisaillut, että matkan teko sujui jouhevasti. Moottoritiellä oli jälleen runsaasti rekkoja, autorekkoja. Vastaantulijoilla autoja täys ja ne mitä ohitin, olivat tyhjiä. Olisin voinut ajaa kyytiin 
Helsinkiin ehdin juuri sopivasti ruuhkaan, mutta siellä se kuitenkin jotenkin sujuu tai ehkä minulle sopii se reipas meno, kun ei jäädä jäkittämään. Kun asiat oli siellä hoidettu, oli jo pimeys koittanut ylle maan ja oli lähdettävä kohtia kohti, mutta Lahden kautta. Repsikka oli jätettävä sinne.
Mikäs oli ajellessa, vaan jo Mäntsälän jälkeen yllätti Suomen talvi. Lunta tuli siihen tyyliin, että luulin eksyväni, häviäväni ja katoavani siihen myräkkään.
Kuinkas sitten kävi. Sen verran katosin kartalta, että ohitin kevyesti liittymän kohdan Lahteen ja olin joutua Heinolaan…kunnes sitten siirryin Villähteen kohdalla Lahden tielle. Vein repsikan sinne ja sitten takaisin Kouvolan tielle. Taivaalta satoi edelleen jotain erittäin märkää, mutta oli sen verran selkeämpää, että näin tien. Ei tarvinnut arvaten ajaa. Pahan ”kinttupolun” pätkän jouduin ajamaan rekan perässä ja kuraista suolavelliä lensi tuulilasin täydeltä. Kun vihdoinkin pääsin ohi, huomasin ilman kirkastuneen, ei satanutkaan enää mitään. Taas sitä vaan huomasi, miten mukavaa autolla ajo onkaan!
