”Vetoketju on liittämislaite, jolla yhdistetään väliaikaisesti kaksi tekstiilikappaletta. Sitä käytetään yleisesti vaatteissa, laukuissa, matkalaukuissa, käsilaukuissa, teltoissa, makuupusseissa ja muissa tekstiileissä. Vetoketju keksittiin vuonna 1891.” – Wikipedia
Siis ikivanha keksintö, vetoketju, mutta miksi se ei sitten vaan toimi? Tai toimiihan se niin ku sillai yleisesti ottaen, vaan aika usein just vetoketju pettää, jumittaa ja aiheuttaa tilanteita, joihin kukaan ei halua.
Kun minulla on pitkä toppatakki päällä, kännykkä siellä takin povarissa, puhelin alkaa soida. Tarkoitus on vain avata hiukan takkia saadakseen sen kapulan käyttöön, niin mitä käy – vetoketju juuttuu juuri niin, etten saa sitä puhelinta. Alakautta ei onnistu senkään vertaa ja minä sentään yritän. Aivan turhaan, sillä puhelimen vaan soidessa, en saa aikaiseksi kuin hien. Kun vihdoinkin saan vetoketjun auki, puhelin ei soi, enää.
Kun poikani on lähdössä kouluun ja laittaa takin päälle, vetoketju menee jumiin ja onko hienon näköistä. Takki on ikään kuin päällä, muttei kuitenkaan, eikä ketään muita kotona. Mikä neuvoksi? Posteljooni. Onneksi on juuri se hetki päivästä kun posteljooni ilahduttaa olemassa olollaan ja auttaa pienen pojan pulasta.
Kuinka kivaa on aina tulla kotiin! Eteisessä on tarkoitus riisua päällysvaatteet naulakkoon ja sitten se tyssää siihen, kun vetoketju menee jotenkin ihan väärille raiteille. Parhaassa tapauksessa niin, ettei takkia saa vedetyksi edes pään yli. Tulee hiki, pakko mennä parvekkeelle riisumaan. Musta takki ja ketju jumissa melkein leuan alla, joten näkyvyys on sitä luokkaa, ettei näe mitään. Tulee mieleen hakea sakset, veitsi, sirkkeli, ihan mitä tahansa, että saisi tilanteen edes jotenkin hallintaan.
Kun kävin paikallisessa rohdoskaupassa ostamassa tavallista isomman lääkepullon, niin jemmasin sen laukkuuni. Vedin vetoketjun kiinni ja hymy huulillani lähdin kotia kohden. Hymy hyytyi kotvasen kuluttua, kun pullon kaula pilkisti iloisesti hymyilevästä laukustani. Jälleen oli vetoketju pettänyt.
Housujen vetoketjut ovat sitten omaa luokkaansa. Niitä minä kyllä arvostan. Takavuosina niin monien farkkujen vetskarit vedettiin apuvoimin ja tongeilla kiinni ja kestivät, minkä kestivät. Olihan se kyl ihan polleeta elvistellä kavereille, monesko vetskari on menossa.
Kukahan keksisi vetoketjun, mikä toimisi tilanteessa kuin tilanteessa, olisi lapsiystävällinen, 10 vuoden käyttöturvatakuu ja minkä väliin ei ikinä jäisi mitään?
