Lauantai oli semmoinen leipuripäivä.
Aluksi mentiin Kotkaan katsomaan Leipurin kaunista vaimoa. Kaunis oli ja aika paljon muutakin, mutta sai anteeksi. Leipurilta leipominen onnistui paitsi silloin, kuin se kaunis vaimo kuutamossa katsoi nuorempaa…
Minäkin, sitten oikein innoissani, en katsonut kuutamossa nuorempaa, vaan päätin leipoa. Päätös oli kohtuullinen, sillä tämän perheen nuorimmainen viettää synttäreitä. Tartuin toimeen reippaana, vaikka on pakko myöntää, ei minun lajini. Silti sitä vaan kuvittelee toivorikkaana selviytyvänsä hommista suorastaan käden käänteensä. Voisi jopa laulaa, ”työnnän pullat uunihin…”.
Katariina jo kerkesi kuitata, että kyllä huomaa, etten sie paljoo leivo. Kivaa rohkaisua alkoi tulla. Silti pojat jeesasivat ja saimme sen kakkupohjan uuniin. Sillä aikaa väänsin pullataikinaa. Mustikkapiirakkaan otin ostetun pohjan sulamaan. Kun oli aika ottaa kakkupohja uunista, minulla edelleen se taikinan teko tuskaisesti työn alla. En siis kyennyt tekemään mitään? Pojat ottivat kakkupohjan uunista minun ohjeiden mukaan ja kumosivat sen. Sitten alkoivat valmistaa mustikkapiirakkaa. Katariina oli laitettu suunsoiton ja väärän asenteen takia jäähylle.
Kun ”tyyris tyllerö” oli saatettu kohoamaan, niin tartuin kakkupohjaan. Otin sen vuoan sen kakun päältä ja mitä ihmettä??? Reikä keskellä kakkua! Siis se koko kakku olikin ollut sisältä täysin raaka. Pinna paloi ja oli hilkulla, etten alkanut itkemään. Kakun raato roskiin ja miettimään, mistä munia? Munat loppu ja fiilis nollassa. Naapuriin, ja siellä oli munia ja pyysin varmuuden vuoksi koko kennon. Sain pari kakunpaistovinkkiä kaupan päälle.
Pullat olivat vuorossa seuraavaksi, mutta se taikina….mitkään jauhot eivät meinanneet piisata, kun se tyyris tyllerö vaan liimautui minun sormiin ja pöytään, kaulimeen ja veitseen ja vaikka mihin. Minun olisi mieli tehnyt paiskata koko samperin taikina ihan mihin vain. Jauhoja oli joka paikassa ja minun sisuksissa keitti.
Päivänsankari sanoi, että kaikki tämä tuska vain hänen takiaan. Niin, mitäpä äiti ei tekisi lapsiensa takia. Pullantuoksuista superäitiä minusta ei kyllä saa.
Yritin epätoivoisesti työstää korvapuusteja ja kun saatiin ekat ulos uunista, kaikki lapset maistoivat – ja halusivat lisää! Vein naapureillekin! En nimittäin ihan heti aio leipoa. Ou jee, hyvä kun maistuu, minulle ei maistu!
Joo hyviä olivat pullat kiitos vaan! Harvoin sitä saa tuoretta kun ollaan vielä laiskempia leipomaan mitään
Pulla ”paakari” : D … Otin itteäni taas niskasta kiinni ja päätin oikein kirjautumalla lukea ”laineiden toilailusta” viimemmä näköjään lepurin puuhia. Hauskaa luettavaa taas tapahtuma rikkaasta pesueesta. En mie nauranu… ainakaan paljoa, ehkä ihan vähä vain tai niinkää paljo *reps*. Mut kokemuksella voin kertoa et raaka kakun keskus on herkkua, namii. Siunois pitäny koittaa tikulla, et tarttuuko se taikina viel. Jos ei niin vehnänen ulos pihalle. Tämän kai naapuri kertoikin siulle. Ja terkkui muksuille.
-R-