miulle sitä ja miulle tätä ja sit viel vähä semmonen ja ethän unoha sitä, mitä mie ihan erityisen paljo oon toivonu jo ties kui kaua.
Mitä mie sit oikeesti toivoisin, sitä mie en oikee tiiä, mut mitä miun lapsoset ketterät toivoo, ni se miul o kyl aika lailla hyvästi tiiossa. Ei sit päivääkää pääs livahtamaa, etteikö miul niit toiveit lateltais. Iha mahottomii ovat, ku eihä meil oo varaa, eikä kyl sil joulupukilkaa.
Yhes listas oli joka toiveen peräs hinta. Joulupukil o sillai helpompaa, ku tietää paljo maksaa. Toises listas taas ei olt hintoi, ku toiveitten laatija ol sitä mielt, jot mitä se pukki hinnoil, ku itehän se ne kaik tekee. Just, niihä se menee.
Mie sit oon ihan sillai pikkase yllyttäny, jot jottai tarpeellist vois kans toivoo. Kute vaik pitkii kalsarii, ku entiset ovat nii lyhkäsii. Sain siihe kuulla, jot tulis pitkä lista, ku laittas, jot sellasii ruudullisii kalsarii, sit raidallisii kalsarii ja jos vaik parit sellaset, mis ois jotai palloi.
Välil meni lahjatoiveet nii överiks, jot miun ol oikee ärähettävä. Mie jonnii verran isoil kirjaimil kerroin pikku lapsosille pari totuuen sanaa. Oikee saarnaamal haastoin, jot asia o sil lail, et lahjoi ei ruinata, niit saahaa, jos saahaa!
Kyl myö silti vaa jouluu taas ilol ja riemul ootetaa. Saas sit nähä, ollaaks myö oltu kilttei ja saahaaks myö mittää, risui vai ruusui.
Jouluu ootelles pitää olla joulukalenterit. Kaupat o turvoksis kaikkii suklaakalentereit, mut ku meil olis olt tarve sellasel leegokalenterille. Ol meil sellanen viime jouluunki. Nyt se tuntuu oleva loppu joka ainoast paikast ja o muute etitty ja värvätty jok ikine tonttu asial. Saas nähä kui meijä käy.
Miu toive onkii iso ja vaativa. Mie niin toivo iloo ja rauhaa, enkä vaa itellein, vaa iha kaikil.
