Mihin tämä maailma menisi, jos ei olisi isiä. Niitä, jotka aina hoitavat kaiken, joilla voi ylpeillä tyyliin ”meidän isä on paras”. Kuka antaa turvaa, neuvoo ja opastaa. Kuka pitää pesueen aisoissa? No, meidän isä, isi, iskä, isukki, faija, ukko… rakkaalla miehellä on monta nimeä.
Lapset viettivät Isänpäivää tietysti isänsä luona. Olivat tehneet kortteja ja ostaneet jotain pientä kivaa. ”Minun isi on maailman paras isi” kerkesin jostain kortista lukea. Onneksi saivat kirjoittaa ”isi”. Isä vaikuttaa jotenkin niin arvokkaalta ja on jotenkin yläpuolella. Isi taas on niin lähellä ja läheinen.
Aamulla soitin lasteni isälle ja kerroin hänelle tarinan. Kun olimme lasten kanssa puhuneet Jokelan koulutragediasta ja että, mitä jos heidän koulussa kävisi niin? ”Soitettaisiin isille!” Isi osaa hoitaa hommat, isi tulisi apuun… Niin se luotto pelaa, onnea vaan isälle.
Omaa isääni muistin. Hain hänet ja äidin syömään. Vein kukkia, toimitin veljeni paketin, annoin meidän paketin, oli lasten tekemiä kortteja ja vielä omakin. Kaiken nupiksi kaksi rasiaa lihakeittoa.
Kun olimme ruokailemassa, siellä oli eräs isä. Pieni, nyrkin kokoinen vauva isän poskea vasten. Oliko liikuttavampaa isänpäivänäkyä; iso miehen köriläs ja pikkuruinen vauva. Lohdun antaja ja saaja.
