Kone musteni silmissä. Masentui, kärsi kaamoksesta vai onko olemassa jokin parempi syy?
Elimme tässä muutaman päivän varsin entisenlaista elämää, ilman Konetta. Uskomatonta, miten paljon aikaa Kone on meiltä vienyt, useita tunteja päivässä, vuorokaudessa.
Nyt kun emme sitä voineet käyttää, niin miten tervetullutta olikaan se Koneettomuus. Huomasimme toisemme ja mitä kaikkea sitä tulikaan tehtyä.
Siivoilimme nurkkia, oli ihan pakko, sillä takuulappu oli löydyttävä. Samalla tuli siivottua muutenkin, sillä pipot ovat kateissa. Keväällä tuli laitettua talvikamppeet niin hyvään jemmaan, että pipot ovat edelleen siellä ”tallessa”. Olen saanut takarajaksi marraskuun, sillä silloin ei enää pärjää lippiksillä.
Tuli siivoiltua muutakin, mitä ei sillai ihan viikkosiivouksissa tule puunattua. Kirjeitä tuli kirjoitettua sormet kipeänä ja kirjoja tuli luettua! Tuli jopa ulkoiltua!
Lapset pelasivat korttia ja yatzya, niin etteivät meinanneet malttaa nukkumaan mennä. On piirretty ja askarreltu. En olisi uskonut millaisia piirtäjiä meidän perheestä löytyy.
Kaiken huippu oli se, että kun käytin Konetta hoidossa, niin se alkoi siellä pelata ”maagisella sormella”. Jotenkin minä sen arvasinkin. Vaan, ennuste ei ollut lupaava. Loppu häämöttää. Sekö on raivostuttavaa, että nykyaikana mikään kone tai vempain ei kestä käyttöä. Vaikka pitäisi silkkihansikkain, niin hajoo silti. Harmittaa vietävästi se, että ei ole varaa aina olla uusimassa laitteita ja sitten se, että mihin ne kaikki risat vehkeet mahtuvat?
