WANTED! niin tarttis tehä. Palkkionmetsästäjille apajat, kun etsintäkuuluttaisin pyöräni. Vaikka paremminkin voisin etsintäkuuluttaa sen, joka sen pyörän nyysi. Elävänä tai kuolleena, mieluummin elävänä, niin vois vetää lättyyn.
Siis, kun ei muutenkaan ollut niin kovin häävi päivä, niin sen päätteeksi huomasin, että minun rakas, juu kyllä rakas, pyöräni on anastettu. Hölmönä seisoin avain kädessä katellen tyhjää pyörätelinettä. Sen jälkeen katoin parkkipaikalle, jos vaikka sittenkin olin tullut autolla, vai tulinko kävellen? Ei, kyllä tulin pyörällä, mutta kävelen kotiin.
Maallistahan se vaan oli, mutta se oli minun EKA oma pyörä. Ostettu vuonna 1979 Kauppalankadulta, urheiluliikkeestä, jota ei enää ole ollut aikoihin, kun ei koko taloakaan ole eli siis todella wanha pyörä.
Meillä oli ihan erityisen lämmin suhde ja millään en olisi siitä luopunut. Sillä oli vanhuuttaan jo ihan omat temppunsa ja toivon todella, että se kuka sillä nyt ajaa, ei pärjäisi sen kanssa. Ajattaisi vaikka ojaan!
Kiersin Kasimirin kanssa sitä jo etsimässä ja poika ehdotti, että rakentaisimme ansan. Ottaisin Katariinan pyörän ja viritettäisiin sillai, että heti kun joku nyysijä iskisi, niin tipahtaisi verkko päälle… ihan kiva, mutta en taida viitsiä.
Onko jo perustettu ”Pyörävarkaitten uhrit” -seura? Varmaan kamalasti olisi jäseniä ja saisi vertaistukea. Kriisiapua uusille jäsenille, pliis.
Vaan, kyllä ottaa pannuun! Kaikki pyörävarkaat tarttis laittaa ajamaan pyörällä ilman satulaa tai niiltä tarttis pöllästä housut! Aina kun hankkis uudet, niin taas…
