Tässä eräänä päivänä oli koulun ruokana kaalilaatikkoa… Ah, lurps, melkein vesi herahti kielelle. Vaan, minun lapseni eivät siitä gourmeesta pidä. Olenkin ehdottanut joka kerta, että ottakaa rasia mukaan ja pyytäkää kiltisti koulun keittäjä-tätiltä annokset kotipakettiin, niin kyllä äitille kelpais. Eivät ole suostuneet, omituista.
Kun se kaalilaatikkopäivän aamu valkeni, niin kaikki kolme lastani halusivat aamupalaksi kaurapuuroa! Onko kukaan koskaan kuullut, että oikein pyydetään kaurapuuroa? Ei auttanut, ku huttua keittää ja hyvin uppos. Kyllä silti korvissa oikein kauniisti soi: ”Äiti, keittäisitkö kaurapuuroa, ja mulle, ja mulle…”
Siinä samalla sitten kerroin, millaista painajaista olin yöllä nähnyt. Unessa pojat tappelivat niin kovin, nyrkeillä ja isoilla kirjaimilla. Minä heräsin siihen…huh, Mistähän moinen uni oikein juonsi juurensa…ku eihän meillä koskaan tapella, eihän?
Kasper halusi kertoa oman painajaisensa. Oli ollut luokkakaverinsa (tytön) synttäreillä, missä oli vain poikia. Hauskaa oli, kunnes äiti soitti ja pyysi heti kotiin tiskaamaan. Kun Kasper oli tiskannut ja meni takaisin synttäreille, ei ollut enää mitään syötävää. Aika paha..
No, Kasper pani paremmaksi painajaisen suhteen ja minä jäin miettimään, mitähän se oikein loppupeleissä tarkoitti…
