Tehtiinpä taas taipale toiseen taajamaan. Turku tutuksi tapaamalla tuttuja.
Tenavien kanssa ei taidetta tahottu eikä tuoppiin tirkistelty. Tosin tyytyväisyys oli taattu.
Taloksi asetuimme Turku-Hosteliin, jo takavuosina tutuksi tulleeseen. Totinen torvensoittaja oli hän, joka tahtoi ottaa aamukahvista tappohinnan. Turkasen turaus, työtoverit tulivat onneksi tasoittamaan taksaa.
Tahtomattani täytyi taivaltaa Turun torille, toisten tykönä. Tavattoman tuskallista, tomera aurinko toivotti tervetulleeksi. Taatusti tarkeni.
Touhukkaasti tutkittiin tavaroitten tarjontaa. Tarttui takki mukaan (villa), taloudellisen taksan takia. Tarjous oli tarjouksesta ja tingitty taksa 2,5 euroa. Tarkkaa tuhlausta
.
Tiistaina oli lapsilla toiveiden täyttymys kylpylään pääsy. Tomerasti ja taitavasti tuli taas tomut huuhdeltua taivaallisessa vesilaitoksessa. Tenavilla oli eno sillä tarkkailijana. Tämä täti toisaalla tuttavat tapasi, tepasteli turuilla ja toreilla.
Tutustuimme lähtöpäivänä Kuralan Kylämäkeen. Tuttuja kotieläimiä ja vanhoja tupia. Tais vaan äiti tykätä, toisin kun äitin kaupunkilaistenavat. Tepastelevia kanoja pitkin pihaa ja tissit täynnä maitoa olevat lehmät toivat taannoisen lapsuuden tajuntaan. Tuttuja juttuja tulvahti muistojen taitteista.
Tavaton helle taivutti tenavat taisteluun tämän tästä. Taas tämä täti toitotti torveaan täysillä. Tuskan hiki tirisi ja toimeliaisuus taipui tyveen. Enon tykönä televisiosta pelit tarttui ja jatzya tarjottiin. Tartuttiin tuumasta toimeen ja tarkasti noppia tarkkailtiin.
Takaisin kotiin, taival tien päälle. Tankki täyteen ja taas ’tula tuulan tuli tuli tei’.
Koulut alkavat ja jännitys tiivistyy kuinka käy Kasimirin? Mahtaneeko tuota tietää kukaan? En voi kertoa vielä mitään, koska tyhjästä on vaikea nyhjästä. Vaan, meilläpä on suunnitelmia: suunnitelma A, suunnitelma B ja varasuunnitelma. Etukäteen ei kuitenkaan parane toitottaa, sillä ainahan voi napsahtaa kapuloita rattaisiin. Me elämme ikuisessa toivossa ja laitamme välillä kädet ristiin.