Olimme perjantai-iltana Kouvolan kesäteatterissa katsomassa Vinski ja Vinsenttiä! Hyvän esityksen jälkeen vein lapset isälleen. Minulle koitti vuorokauden mittainen oma loma! Mitäpä sitä yksinhuoltajaäiti tekee kun lapset ovat poissa…
En minä muista tiedä, mutta minä kävin kaupassa ja ostin mm. uuden vessanpyttyharjan (Kasimirin toive). Perjantai-illan vietin sohvalla lojuen, lempparirentoutumistapani.
Kun lauantai valkeni, aloin hommiin. Pehmeällä laskulla, sillä aamukahviin ja lehden lukuun upposi melkein tunti. Sitten tiskasin ihanan ison tiskin ja hinkkasin hellan, jonka olin sumuttanut likoamaan jo illalla. Välillä täytin pesukoneen ja sitten imuri esiin. Imuroin jopa sohvan ja parvekkeen. Vietin siis lähes koko lauantain puunaamalla ja tuunaamalla meidän kotia, joka oli päässyt minun mielestä siivottomaan kuntoon. Näin tapahtuu, jos ei siivoa ja jotenkin minä vain en voi elää sotkun keskellä. Pesin Kasperin jujutsupuvun ja yhden maton…
Lapset pelmahtivat illan suussa kotiin…ja kotvasen kuluttua tuntui, että olinko ollenkaan siivonnut 
. Reppuja ja tavaroita ajelehti siel sun tääl ja, ja, ja…maitopurkki oli taas unohdettu pöydälle! Voi, kun minä huusin! Räyhäsin ja naputin, että onko ihan pakko, ja miks ei ikinä voi, ja minä olen koko päivän siivonnut, ja te vaan sotkette… Äiti, älä huuda, minulle sanottiin.
Se napsahti, auts! Milloin minä opin olemaan kunnon äiti? Milloin minä opin sen, että minulla on lapsia, joille on tärkeämpää se, ettei äiti huuda, kuin se, että koti on siisti? Minulla ei ollut vaihtoehtoa ja vaikka se ei aina ole helppoa, sain sen tehtyä: Pyysin anteeksi ja mikä ihaninta, vastaus tuli saman tien: Saat 
.
Meillä on nyt loma ja lähdemme Turkuun. Unohdamme kaiken muun, etenkin sen, mihin kouluun Kasimir on menossa, sillä me emme edelleenkään tiedä sitä. Kerron siitä varmaan ensi viikolla…Siihen asti, koitan olla huutamatta!
