Laineiden arkinen aallokko

Viime viikonloppuna meidän Masi…ai kuka? Siis ei kuka, vaan mikä. Masi meinaan on meidän perheen herra hamsteri. Asunut meillä jo reippaan vuoden. Kiltti, suloinen ja niin hyväluontoinen, että on jo kaksi siitosmatkaa tehnyt. Ekan reissun viime kesänä ja tämän toisen siis nyt viikonloppuna. Ekasta reissu poiki kolmen viikon päästä rykelmän pikkuhamsuja, joista yksi tuli meille p-palkkaa .
Niin meillä on ollut vuoden verran kaksi hamsteria, isä ja poika, jotka eivät siedä toisiaan. Ei siis minkäänlaista verisidettä tai sitten isä-poika-suhde ei toimi.
Masille oli siis kysyntää ja hänet noudettiin kotoa. Pihalla odotti punainen Pontiac, jolla kyyti hoitui morsiamen luokse. Morsiamen luona oli muutenkin paratiisimaiset olot, kun oli herkkua jos vaikka kuin monenlaista. Hommansa hoitaneena Masi tuotiin kotiin yhtä hulppeasti kuin oli haettukin. Kolmen viikon päästä me ei kyl oteta lisää hamsuja, kaksi piisaa.
Kirjastossa sen sijaan puhuttiin aika vahvasti siilistä, eikä mistä tahansa siilistä, vaan kiroilevasta siilistä. Milla Paloniemi sai vastata moniin kysymyksiin ja niitä piisas. Miten voikin siili-aiheesta olla niin paljon kaikkea kysyttävää. Niitä siilistä kiinnostuneitakin oli ihanan kiitettävästi. Me kaikki paikalla olleet saimme myös nähdä kuinka siili syntyy ja se tuotos on kehystettävänä. Tulee olemaan sitten jossain päin kirjastoa kaikkien ihailtavana.
Kun saattelin Millaa junalle, kävimme matkalla tapaamassa albiino-siiliä, joten ilta oli siilin täyteinen, piirrettyä ja lemmikkiä. Ainoastaan luonnonvaraista en nähnyt. Sen sijaan löysin taskullisen kolikoita. Ihan kiva .
Käykääpäs katsomassa kiva sarjakuva osoitteesta http://norpatti.vuodatus.net/

Upeeta, mahtavaa. Olen ottanut aivan lunkisti ja aloitin päivän nukkumalla pitkään. Se ei nimittäin ole ollenkaan helppoa, sillä kai se on jokin kultaisen keski-iän merkki, kun ei osaa aamulla nukkua. Silloin nuoruuteni kukoistuksessa sitä veteli kevyesti vähintään puolille päiville, mutta nykyisin se menisi väkisin makuuksi. Vaan, tänä aamuna sain nukuttua peräti yhdeksään. Sain itteni kammettua pystyasentoon kahvin tuoksun kantautuessa nenääni. Kasimir oli keittänyt minulle aamukahvin.
Lehteä luin lähes tunnin, mikä nautinto. Sunnuntain lehti on olevinaan niin täynnä asiaa. Asuntojutut jätän suosiolla kattomatta, vaikka joskus leikittelen ajatuksella, että jos minulla olisi pieninkin mahdollisuus, niin minkä talon valkkaisin…

Lapset ovat olleet ilonani tämänkin viikonlopun ja se taas tarkoittaa sitä, että ruokaa on laitettava. Ainoa pakkohomma tässä vapaapäivässä. Olin siinä vaiheessa uppoutunut laittamaan paikkakuntakortteja kansioihin, joten en ois millään malttanut. Sain pk-kortteja viime viikolla noin 100 ja olihan ne käytävä läpi. Sain Kasimirin perunan keittopuuhiin . Minulle aikalisä…

Ruokapöydässä olimme koko jengi pitkästä aikaa ja kenelläkään ei ollut kiire mihinkään. Kuuntelimme Katariinan tarinoita Ahvenanmaalta, missä olivat leirikoulussa viime viikolla. Hienoa, sillä juttuja piisaa varmaan vielä jatkossakin.
Ruuan jälkeen pikkasen ryhdistäydyin. Sen verran, että sain pyykit hoidettua ja komennettua pojat huoneen siivoukseen. No, kyllä minä imuroinkin. Ihan vaan sen takia, että voi loppupäivän lorvia. Kirjoittaa pari kirjettä ja lukea muutamia lehtiä.

Huomiseen on latauduttava, sillä silloin Milla Paloniemi saapuu kaupunkiin. Hän tulee kertomaan meille kaikille Kiroilevasta Siilistä. Siitä niin kovin pahantuulisesta mutta sympaattisesta piikkipallerosta. ”Oi, olen surullinen siili, niin surullinen jotta, se on aivan totta…”

Vielä on kesää jäljellä… jonkin verran juu, vaikka minulla olisi jo niin syksyä ikävä.
Koulut ovat alkaneet ja lomat pidetty, niin ihan hyvin voisi jo syksy avata sylinsä ja ottaa minut vastaan. Tämän kesän lusiminen on ottanut tavallista enemmän voimille. Liiallinen lämpö ja valo ovat tehneet minun päästäni kumipallon, joka ei kohta toimi.
Aurinko tunkee säteensä minun pääni sisään ja aiheuttaa siellä sellasen kaaoksen, että siitä selviäminen ottaa aikansa. Vaan kun syyshämärä saapuu ja minä voin pitää silmäni auki, niin taivaat aukenevat. Kun syysilma on sateesta kosteaa, sitä voi ahnaasti hengittää. Nyt sitä siitepölyjen täyttämää tuulista ja lämmintä ilmaa koittaa vetää ja olo ei kuin tunkkaantuu. Joten, kun saapuis syys ja iltojen hämäryys…

Muutenhan ei oo kyllä valittamista. Kaikki on kerrassaan hyvin. Lapset ovat koulussa ja minä töissä. Ruokaa ja lämmintä piisaa ja me ollaan niin terveitäkin (paitsi miun pää). Itsestään selvyytenä en pidä mitään. Olen toisinaan niin kiitollinen, että sitä on ihan pakahtua. Tarkalleen ottaen en oikeastaan keksi mitään valituksen tynkää. Käväisin tänään lääkärissäkin ja uudet rohdot on nyt plakkarissa, joten jospa se pää asettuisi.

Näin arkipäivän ratoksi kävimme koko porukalla syömässä, ravintolassa. Juu, kylläpäs on varaa, no eipäs oo, mutta joskus on vaan arkea juhlistettava. Syödään sitten loppuviikko kaurapuuroa tai pureskellaan kynsiä. Se oli meidän perheen juhla-ateria sen kunniaksi, että kaikki lapset ovat samassa koulussa!

Sen verran siitä, että saahan sitä soitella koulutoimistoon tms. Minä en kyllä ole soitellut. Minä kun vaan vein pojan sinne kouluun! Siellä, sen jälkeen kun poika oli jo luokassa, sain tietää, että olikin paikka ja että me olimme siihen oikeutettuja, siksi kun olin sen valituksen tehnyt… että silleen. Minua ei kiinnosta enää miten ja miksi se järjestyi, pääasia että järjestyi! Oikeesti luulen, että sen järjestyminen oli ihan muissa käsissä kun meidän kuolevaisten.

Minut haastettiin meemiin! Eli minun tarttis listata 10 asiaa, joista pidän itsessäni!!!
Huh, aika paha, mutta yritän ja siis leikkimielellä, sillä oikeesti ei voi koska, jos kuvittelee olevansa jossain hyvä, tipahtaa tuota pikaa… Näin se vaan on. Eli…

1. Minua naurattaa aika helposti – parempi niin kuin naama väärinpäin

2. Innostun nollasta sataan aika vikkelästi – ei aina niin kiva…

3. Huumorintaju – sillä selätän monet ikävät jutut, vaikka ei se kaikkeen auta

4. Sisukkuus – ja minähän en anna periksi, prkl!

5. Leikkimielisyys – minusta hauskaa, mutta lapset nolaantuvat…

6. En polta – olisin meinaan varmaan muuten jo kuollu!

7. Pärjään itekseni – en tartte ”kainalosauvaa”

8. Järjestelmällisyys – pidän asiat ja tavarat järjestyksessä

9. Mielikuvitus – se on runsaana köyhän ainoo huvitus

10. Yksinkertaisuus – meikä ei paljoo tartte ollakseen onnellinen

No, siinähän se ja tulihan tehtyä. Terkkuja vaan Karpalolle .

Minä haastan kaikki ne, tähän samaan leikkimieliseen meemiin (kamala sana), jotka uskaltavat . Joten, eikun miettimään ja panemaan parasta!

Hyvät ystävät, tuttavat, tuntemattomat….Kaikki kääntyi parhain päin.
Kasimir aloitti koulutaipaleensa Kankaan koulussa!

Meidän perheparlamentti kokoontui ja yksimielisesti taipui Kasperin ehdotukseen, joka oli se, että mitä jos vain mennään Kasimirin kanssa Kankaan kouluun. Näin teimme. Kyllähän meitä jännitti tai suoraan sanottuna minua, äiti-ihmistä jännitti eniten. Sinne menimme ja sinne se poika jäi, ei käännytetty. Kävin vielä rehtorin ”puhuttelussa” ja sielläkin sujui oikein mukavasti. Asian on loppuun käsitelty.

Asioilla on tapana järjestyä, kuten sanotaan, joskus mutkien kautta. Me olemme nyt enemmän kuin tyytyväisiä, olemme myös syvästi kiitollisia. Kiitos kaikille, kaikille niille, jotka tavalla tai toisella mukana kuljitte. En voi luetella nimiä, sillä tuskin muistaisin millään kaikkia ja joku tärkeä voisi jäädä puuttumaan. Kiitos opet ja rehtorit, kiitos seurakunta, kiitos jopa koulutoimi. Ennen kaikkea suurin kiitos, jonka huokaisen syvään, kädet ristissä ja katse ylöspäin suunnattuna.

Nyt yritän taas palata arkeen, sillä niin on ollut mieli iloinen ja posket kipeinä hymyilemisestä. Olisi tehnyt aamulla mieli heittää kärrynpyöriä Manskilla kun palasin lasta saattamasta. Turvallisuussyistä (oman ja muiden) en sitä kuitenkaan tehnyt, vaan viritin pyykkipojan lahkeeseen ja pyöräilin kotiin naama korviin asti auki.

Nyt, menen päällystämään Aapista ja muita koulukirjoja, joita on vino pino ilmestynyt pöydälleni.

Radio on aivan ehdoton autossa, sillä matka taittuu paljon ratevammin kun on jotain kuunneltavaa. Ei kuunnella omia levyjä, sillä se ei onnistu. Meidän autoratio on sen verran unkeellinen kapine, ettei siinä voi kuunnella kuin kasetteja ja kuka nyt nykyaikana kuuntelisi kasetteja? Niitä kyllä olisi laatikollinen kellarissa sisältäen musaa 80-luvulta ja sitä edeltävältä ajalta. Minulle kyllä ihan sopivaa musaa, mutta olkoon.
Se, että autoratio ei oo vimpan päälle, ei niin kauhiast houkuttele varkaitakaan. Autossa meinaan on kyllä käyty, mutta ei oo masiina kelvant. Ken ostaisi sellasen ration, ei kukaan, tuskin kukaan huolisi edes ilmasiksi. Radio toimii, tai miten sen nyt ottaa… En saa kanavia kuulumaan, sillai hyväst. Olen tomppeli, sanon ja myönnän sen auliisti, ennen kuin joku radioexpertti kerkee ennen minua…
Kun lähdemme reissun päälle, ikuinen ongelma on se miten saada joku kanava kuulumaan??? ”Pysykää kanavalla” kuulostaa vitsille, kun sen jälkeen alkaa suhina. Meillä on oikein vuorot, että kuka etsii kuuluvan kanavan. Me haluamme kuunnella kanavaa, mistä tulee musiikkia koko perheelle, siis meidän perheelle. Se ei ole Iskelmää eikä Classista. Meillä enemmistö tahtoo hyvää, nuorekasta poprockkia. Parikin sellaista kanavaa olisi, mutta kun ei niitä vaan kuulu, tai me ei osata käyttää ratiota, tai meidän ratio on huono, tai tämä on jo olemassa oleva ongelma. Antennin läsnäolonkin olen tullut muutaman kerran tarkistaneeksi. Siellä se katolla töröttää.
Turun reissulla luulin, että ratio sekosi, kun se työnti vaan ’aaltoja’. Vaikka me ollaan laineita, me ei haluta kuunnella Aaltoja, ei edes Aaltoa.
Kävi ilmi, että radiokanavia on aivan hillitön määrä, mutta miksi ihmeessä ei voi kuunnella omaa suosikkikanavaa? Meille riittäisi oikein hyvin.
Kun piipahdimme Heurekassa, tuli jos vaikka mitä, enimmäkseen ruotsin kielellä, mutta myös venäjäksi, ei kiitos. On meillä sen verran hieno kapine, että on sinne muistiin laitettu ne meidän suosimat kanavat, mutta just ku tulee hyvä biisi, tulee häiriö ja pätkii ja se sitten siitä. Taas alkaa uuden kanavan haku.
Olen tullut siihen tulokseen, että liikaa, aivan liikaa niitä kanavia on, kun ei sit voi kuunnella mitä haluaa. Katariina onkin ratkaissut ongelman kuljettamalla MP3-soitinta mukana.

Tehtiinpä taas taipale toiseen taajamaan. Turku tutuksi tapaamalla tuttuja.
Tenavien kanssa ei taidetta tahottu eikä tuoppiin tirkistelty. Tosin tyytyväisyys oli taattu.
Taloksi asetuimme Turku-Hosteliin, jo takavuosina tutuksi tulleeseen. Totinen torvensoittaja oli hän, joka tahtoi ottaa aamukahvista tappohinnan. Turkasen turaus, työtoverit tulivat onneksi tasoittamaan taksaa.
Tahtomattani täytyi taivaltaa Turun torille, toisten tykönä. Tavattoman tuskallista, tomera aurinko toivotti tervetulleeksi. Taatusti tarkeni.
Touhukkaasti tutkittiin tavaroitten tarjontaa. Tarttui takki mukaan (villa), taloudellisen taksan takia. Tarjous oli tarjouksesta ja tingitty taksa 2,5 euroa. Tarkkaa tuhlausta .
Tiistaina oli lapsilla toiveiden täyttymys kylpylään pääsy. Tomerasti ja taitavasti tuli taas tomut huuhdeltua taivaallisessa vesilaitoksessa. Tenavilla oli eno sillä tarkkailijana. Tämä täti toisaalla tuttavat tapasi, tepasteli turuilla ja toreilla.
Tutustuimme lähtöpäivänä Kuralan Kylämäkeen. Tuttuja kotieläimiä ja vanhoja tupia. Tais vaan äiti tykätä, toisin kun äitin kaupunkilaistenavat. Tepastelevia kanoja pitkin pihaa ja tissit täynnä maitoa olevat lehmät toivat taannoisen lapsuuden tajuntaan. Tuttuja juttuja tulvahti muistojen taitteista.
Tavaton helle taivutti tenavat taisteluun tämän tästä. Taas tämä täti toitotti torveaan täysillä. Tuskan hiki tirisi ja toimeliaisuus taipui tyveen. Enon tykönä televisiosta pelit tarttui ja jatzya tarjottiin. Tartuttiin tuumasta toimeen ja tarkasti noppia tarkkailtiin.
Takaisin kotiin, taival tien päälle. Tankki täyteen ja taas ’tula tuulan tuli tuli tei’.

Koulut alkavat ja jännitys tiivistyy kuinka käy Kasimirin? Mahtaneeko tuota tietää kukaan? En voi kertoa vielä mitään, koska tyhjästä on vaikea nyhjästä. Vaan, meilläpä on suunnitelmia: suunnitelma A, suunnitelma B ja varasuunnitelma. Etukäteen ei kuitenkaan parane toitottaa, sillä ainahan voi napsahtaa kapuloita rattaisiin. Me elämme ikuisessa toivossa ja laitamme välillä kädet ristiin.

Olimme perjantai-iltana Kouvolan kesäteatterissa katsomassa Vinski ja Vinsenttiä! Hyvän esityksen jälkeen vein lapset isälleen. Minulle koitti vuorokauden mittainen oma loma! Mitäpä sitä yksinhuoltajaäiti tekee kun lapset ovat poissa…
En minä muista tiedä, mutta minä kävin kaupassa ja ostin mm. uuden vessanpyttyharjan (Kasimirin toive). Perjantai-illan vietin sohvalla lojuen, lempparirentoutumistapani.
Kun lauantai valkeni, aloin hommiin. Pehmeällä laskulla, sillä aamukahviin ja lehden lukuun upposi melkein tunti. Sitten tiskasin ihanan ison tiskin ja hinkkasin hellan, jonka olin sumuttanut likoamaan jo illalla. Välillä täytin pesukoneen ja sitten imuri esiin. Imuroin jopa sohvan ja parvekkeen. Vietin siis lähes koko lauantain puunaamalla ja tuunaamalla meidän kotia, joka oli päässyt minun mielestä siivottomaan kuntoon. Näin tapahtuu, jos ei siivoa ja jotenkin minä vain en voi elää sotkun keskellä. Pesin Kasperin jujutsupuvun ja yhden maton…
Lapset pelmahtivat illan suussa kotiin…ja kotvasen kuluttua tuntui, että olinko ollenkaan siivonnut . Reppuja ja tavaroita ajelehti siel sun tääl ja, ja, ja…maitopurkki oli taas unohdettu pöydälle! Voi, kun minä huusin! Räyhäsin ja naputin, että onko ihan pakko, ja miks ei ikinä voi, ja minä olen koko päivän siivonnut, ja te vaan sotkette… Äiti, älä huuda, minulle sanottiin.
Se napsahti, auts! Milloin minä opin olemaan kunnon äiti? Milloin minä opin sen, että minulla on lapsia, joille on tärkeämpää se, ettei äiti huuda, kuin se, että koti on siisti? Minulla ei ollut vaihtoehtoa ja vaikka se ei aina ole helppoa, sain sen tehtyä: Pyysin anteeksi ja mikä ihaninta, vastaus tuli saman tien: Saat .
Meillä on nyt loma ja lähdemme Turkuun. Unohdamme kaiken muun, etenkin sen, mihin kouluun Kasimir on menossa, sillä me emme edelleenkään tiedä sitä. Kerron siitä varmaan ensi viikolla…Siihen asti, koitan olla huutamatta!

Käsikirjoitus meni tänään taas poskelleen. Alkuperäisen kässärin mukaan meidän piti tänä aamuna pesettää auto, siivota sisältä ja tuunata muutenkin niin siivoon kuntoon, että olisi voitu katsastaa.
Heräsimme ajoissa ja oikein puuron voimin valmistauduimme matkaan, minä ja pojat. Otimme rättejä ja pesuaineita mukaan ja ei kun menoksi. Kun istuimme topakasti autossa ja käynnistin, niin…ei samperi, eipä käynnistynyt, ei edes luvannut! Ei voi olla totta, ei TAAS! Mikä nyt on vialla, kun on juuri uusi akkukin pellin alla.
Kasperilla oli heti kommentti valmiina eli: ”Kannattaisi jo vaihtaa auto!” Minä en siihen suostu, kun minulla on niin läheinen ja lämmin suhde meidän autoon. Sitä paitsi, ei oo vielä tähän mennessä saanut yhtään kohtausta muualla kuin kotikonnuilla. Olisi voinut jumittaa vaikka sunnuntaina, kun olin Kyminlinnan kesäteatterissa, mutta ei, vaan pelasi kuin unelma.
Soitin isälleni, kelles muulle. Hän saapui taas paikalle ja soitti sitten ”ensiapuun”. Akuutti tapaus, joten ei muuta kun tekohengitystä autolle sen verran, että päästään polille. Sinne päästiin ja siellä se raasu nyt lepää hoitoa saamassa. Diagnoosikin saatiin oitis. Ei lataa, joten joko laturi tai hiilet. Ihanaa, siellä se on nyt hyvässä hoidossa ja toivon mukaan pelittää maanantaihin mennessä, jolloin me tarvitaan autoa. Silloin nimittäin alkaa taas loma ja meidän joukkue suuntaa Turkuun.
Mitä enemmän autoa nyt laitetaan, niin sen läheisemmäksi se tulee. Uusi akku, nam, uusi laturi, viel enemmän nam.