Tässä lomapäiviä vietellessä olen miettinyt meidän perheen oi aikoja, oi tapoja ja etenkin niitä tapoja. Jokaisessa perheessä on tapansa ja yleensä muiden tavat ovat niitä omituisimpia? Minusta kaikkien tavat ovat jokseenkin mielenkiintoisia ja jopa huvittavia.
Meilläkin niitä tapoja piisaa ja uusia tulee. Minua kummastuttaa se, miksi minun on aina kammattava hiukseni isossa vessassa, kun taas pesen hampaani ja meikkaan pienessä vessassa. Toisin päin siitä vaan ei tulisi yhtään mitään. Aivan sama kuin petaan petin, niin verhoja ei voi avata sitä ennen, vasta kun peti on pedattu.
Avaimet ovatkin osio erikseen. Minä laitan aina omat avaimet lipaston vasemmanpuoleiseen ylälaatikkoon. Kasper säilyttää avaimiaan eteisen lattialla ja auta armias, jos joku on ne siitä korjannut, niin hän ei osaa niitä mistään etsiä. Kasimirin avaimet roikkuu eteisen tuolin karmilla.
Voirasia, se avattu, jota käytetään, on oltava jääkaapin keskimmäisellä hyllyllä, muuten on kaaos valloillaan.
Pojat riisuvat vaatteensa tupaan. Kasimir pienelle sohvalle ja Kasper isolle sohvalle. Kova on äläkkä, mikä syntyy, jos toinen (tai minä) on laittanut väärälle sohvalle. Saapi sitten lattialta keräillä.
Ruokapöydässä on jokaisella oma paikkansa. Hyvän sodan saa aikaseksi, kun menee toisen paikalle. Voi olla tervettä välillä vaihtaa paikkaa, mutta maistuisiko se ruoka sitten enää niin hyvin?
Totutut tavat kai helpottavat jotenkin arkea. Niin minä sen käsitän. Kaikki on jotenkin sujuvampaa. Ihan sama ku vanha lompakko on uusittava. Siihen vanhaan oli niin tottunut, että sen käyttö sujui leikiten. Kun hommaa uuden, niin sisäänajovaihe kestää kauan. Minä ostin viimeksi ihan samanlaisen ku entinen, onnekseni löysin, mutta se uutuuden karheus kesti kauan.
Totutuista tavoista tärkeämpiä ovat kuitenkin käytöstavat ja kun niistä vielä saisi totuttuja tapoja 
