”Onni on minulle ruuansulatuskysymys”, sanoi Lin Jutang.
Onnea on monenlaista, mutta totta tuokin! Ei ruuansulatuksesta saisi puhua, ehkä jossain terveyslehdessä, mutta ei näin. No, ajattelin silti ihan vaan muutamalla sanalla.
Tapanani on sulattaa hitaasti ja harkiten. En ole kateellinen ihminen, mutta joskus tunnen piston sisälläni kun jotkut juoksevat vessa-asioilla suht normaalisti ja vieläpä missä tahansa!
Hitaasta ruuansulatuksesta johtuen, minua kiristää. Kiristää muutenkin, päästä välillä, mutta jos alkaa kiristää muualta, niin viimeistään sillo myös päästä, eikä siihen auta edes Madeira-tuikku.
Olen päästänyt itteni pälkähästä sillä, kun käyn läpi puhdistuksen. Tällä en tarkoita saunassa tai kirkossa käyntiä. Markkinoilla on nimittäin jos vaikka minkälaisia puhdistusaineita, joilla saadaan elimistö siivottua kuona-aineista. Kerran koklasin sellasia jauhoja, joita sekoitettiin vaikkapa jugurtin sekaan. Pthyi, ku tuli jugurtista pahaa ja lisäksi oli juotava sairaasti vettä. Auttoi! Nyt en kuitenkaan halunnut samaa sotkua syödä ja sorruin nestemäiseen. Myyjä vakuutti, että on tehokas, suosittu ja mausta ei osaa sanoa. Minäpä kerron, mitä se oli. Ruskea lasipullo ja erheellisesti kuvittelin, että ok, mittalasillinen päivässä ja se on siinä. Väärin, mittalasillinen päivässä, sekoitettuna litraan vettä. Mikäpäs siinä, kyllähän litran saa aina juotua, mutta se maku 
Tein kannullisen valmiiksi jääkaappiin ja varoitin lapsia koskemasta siihen. – Haloo, ei oo pelkoa, sanoi Katariina. Maku oli jotain vanhoja ilmapalloja muistuttavaa eli aivan karmea. Aina lasillisen jälkeen tuuppasin kourallisen pastilleja suuhun, ennen ku olis tyrkänny ylös. Kärsin, ja aivan turhaan, sillä minkäänlaista muuta vaikutusta ei ollut kuin jatkuva pissihätä. Pullon sisällys ei riittänyt koko kuuriin ja oli sen verran hintava, että luovutin. Haen joko niitä pahoja jauhoja tai annan kiristää, ennen ku keksin jonkun uuden ihmeaineen. Taidan juoda kannullisen vettä.
