Tänä aamuna heräsin jo ennen kukon laulua. No mutta, miksi? Kesä herätti! Menin parvekkeelle nuuhkimaan ihanaa kesäaamun tuoksua, jota ei aamuliikenne ollut vielä pilannut. Aamun viileys hiveli ihoani ja olo oli niin levollinen. Linnut laulaa luikuttivat niin että kun laittoi silmät kiinni, olisi voinut kuvitella olevansa jossain ihan muualla kuin keskellä kaupunkia. Ihan kuin vain minä olisin ollut hereillä, no, toki meillä ainakin.
Lapsista 2/3 nukkuivat ja 1/3 ei ollut kotona. Lapsilla on loma! Katariinaa ei ole juuri näkynyt. Viettää lomaa, niin kuin kuuluukin. Oli ensin isänsä luona ja sieltä meni kaverinsa luokse. Kasper on aamusta iltaan ulkona, kavereittensa luona, uimahallissa ja nauttii lomasta!
Minä Kasimirin kanssa odotan juhannukseen ja sitten mekin pääsemme loman viettoon. Pähkäilemme kouluasian kanssa ja koitamme silti nähdä valoa tunnelin päässä.
Kun lapset olivat viikonloppuna isänsä luona, nautin minä siitä yksinolon ilon onnen autuudesta. Kävelin sunnuntaiaamuna kirkkoon. Sain kuulla saarnassa salatusta Jumalasta. Mietin, mikä on tämän kaiken tarkoitus meidän perheen kohdalla? Mitä salattu Jumala meille tahtoo kertoa? Kasimirin kouluasia on vetänyt niin herkäksi, että itku on kurkussa painavana palana. Ehtoollinen on minulle niin herkkä paikka, etten voinut mennä…vaan sen aikana lähdin. Menin puistoon keinumaan. Niin, kyllä minä välillä käyn puistossa keinumassa, sillä se on todella rauhoittavaa. Kävelin kotiin hissukseen mutkitellen pikkukatujen kautta ja nautin sireenien tuoksusta.
Vaikka tätä elämää tarpoo toisinaan vesissä silmin, olen niin sydämestäni kiitollinen ystävilleni, kaikille niille, jotka kantavat minua tavalla tai toisella, tukevat kukin kykynsä mukaan. Halauksia kaikille ja etenkin hänelle, joka halusi sanoa minulle: ”Älä koskaan ikinä muutu…”
